saankohan sanoa näin..?

Voi sinua,
pientä varistani.
Makaat siinä
kosketan,
että tiedän hengittävän.

Minun katkenneiden siipieni alle
sinä et vielä pääse,
lepää siinä
toinen puoliskoni.
Joku toinen
ylti niiden taakse,
kosketti, penkoi
ja sai ulos pitkään peitettyä.
Itkua
en halua näyttää kenellekään.

Onkohan niin, että
kyyneleet jäätyvät silmien taa?
Vain lämpö sulattaa ja saattaa ulos,
nukut minuun kylmänä,
et sulata kyyneliä,
et pakota ulos,
sillä minua hävettää.

Makaa siinä,
salainen varikseni.
Haavoittunut lintusi,
revittyine siipineni
ja kanssasi yritän
niin kovasti kasvattaa niitä takaisin.
Älä riuhdo, anna olla,
kun on aika, lennän kanssasi muualle.

Tiedän, tulisi puhua. En vain haluaisi itkeä, kun kaikkihan on jo ohi. Silti muistutit tänään vahingossa jostain. Tunnen sen, kuinka se alkaa nousta. Aluksi ei haittaa niinkään, sitten en pysty enää pakottamaan pois, sitten alkaa kuumottaa ja lopulta itkettää. Ja sattuu. Olet ihana, mutta muista, kuka minä olen, kuka sinä olet, etten ole kuvaa, vaan todella ihminen.

Minun kehoni on minun. Ei kenenkään muun, edes sinun.