Olla yksin yöllä

Yksin ajatuksineni. Se kaikki alkaa taas vuotaa yli. Heikko tunne, nukahdan tähän eteisen lattialle, pölyä ja hiekkaa hiuksissani.
Teatraalinen mieli, juonitteleva mieli ja sotkuinen talo. Haluan kertoa, mutta aina, kun haluan kertoa, ketään ei ole.
Muistot kultaavat ja mustaavat. Kyllähän minä rakastin häntä, kyllähän aika moni hetki oli alussa kaunis, ei se ollut läpeensä kamalaa. Kuitenkin toisaalta... Päiväkirja syksyltä kertoo surullista tarinaansa. Ja mielenvikaisuuteni. Ahdistus, joka kiipeää ylös sydämestä kohti mieltä, enkä halua sitä, haluan tunkea sen takaisin sinne pimeään, josta mikään ei pääse ylös.
Sitten olen pahoillani, mutta se liittyy jo ihan toiseen asiaan. Araan. Äh, anteeksi. Nähdään kohta.
Tunnen oloni huonoksi. Yritän kohta nukahtaa. Haluaisin nukkua Tuukan kanssa, olen hellyydenkipeä ja tarvitsen ihmisen, jota kiinnostaa.
Mielikuvitukseni lentää. En uskalla olla, en uskalla luottaa, vaikka luotankin jo, vaikka olenkin jo antanut kaikkeni. Silti seilaan kaukana, yrittäen tuoda mieleni luoksesi.
Pelkään. Pelkään koko ajan, aina, sitä on se jännittyneisyys sisälläni. Rakastan, mutta pelkään sanoa. Kuvittelen kaiken, olet ihana, ihanin kaikista, enkä todella voi kuvitella ihanampaa ihmistä. Haikeus tulee muualta, ei siitä todellisuudesta, joka on nyt.
Se ei koskaan rakastanut mua. Kukaan niistä ei koskaan. Sillä oli oikeus nimitellä, olin huora. Kukaan ei koskaan rakasta huoraa, vaikka olisikin ollut huora tahtomattaan, tietämättään.
Muistoja, muistoja, kiipeää pitkin mielen syövereitä ja löytää lopulta tietoisuuden. Menkää pois, en halua teitä! Haluan elää nyt ja olla onnellinen ilman teitä.
Menen nukkumaan, olen liian hellyydenkipeä ollakseni yksin hereillä.