Joskus oma teksti tulee liian lähelle. Aikaisemmin kirjoitettu tuo mieleen tapahtuneen, jonka oli jo peittänyt aivokuoren alle alitajuntaan.
Pohdiskelen, laittaisinko pikkuiseen esikoiseeni lisää rumia kohtauksia. Voin aina sanoa, että kirjani on pelkkää fiktiota, toisaalta joku voi ymmärtää asian todellisen laidan. Kaikkein kamalin siinä on totisinta totta, ja on vaikeaa kuvitella rumempaa kuin mitä on itse kokenut toisen ihmisen kädestä.
9. kesäkuuta 2014
7. kesäkuuta 2014
Tunnekylmyydestä
En tunne mitään. Ei ole iloa, ei surua, ei vihaa, ei ärtymystä, vain pientä väsymystä.
Nautin kauneudesta ja kaikesta, mitä ympärillä on. Se ei vain tunnu miltään. Ne nuoruuden vuodet, kun tunsin euforiaa ja maailman laakson pohjalla masennusta, ovat kaukana takana, tilalla on pelkkää tasaista liitoa ei-missään. Kaikki tapahtuu yhtä todellisena kuin unessa, yhtä kaunista ja yhtä mitäänsanomatonta.
En jaksa seuraa. En halua nähdä ketään, vaikka rakkaimmat ihmiset olisivat juuri nyt ulottuvissa, ja tiedän, että he kohta lähtevät pois. En pysty, en halua puhua. Väsyttää liikaa.
Haluan lukea. Olen Alastalon salissa sivulla 189, ja olen löytänyt uuden lempikirjailijani, Volter Kilven. Se tyyppi on osannut luoda suomenkielestä musiikkia sanoin, parempaa kuin yksikään runous.
Töissä pitää hymyillä jatkuvasti ja puhua vierailla kielillä. Ääni kähenee ja lopulta murtuu, on pakko juoda vettä. Sitä pitää käydä pyytämässä kahvilamyyjiltä, jotka nöyryyden jälkeen auliisti tarjoavat lasillisen hanasta, kun eihän se niille mitään maksa. On toki mukavaa, kun oppii puhumaan paremmin riikinruotsia ja saksaa, ranskaakin, ja hiukkasen venäjää. Näkee vain liikaa ihmisiä, kuulee liikaa ohikiitäviä tarinoita, joihin ei itse ole osallisena.
Olen laulanut koko viikon. Johtaja on pyytänyt hymyilemään ja olemaan iloisempi, ja olen kiristänyt kasvolihaksia hymynnäköiseen. En kerennyt sanoa anteeksi siitä, etten tunne mitään, enkä siksi voi olla iloinen.
Ps. Puhuin eilen Unskin ja äidin kanssa "naisesta" ja taideteoksen ja käyttötavaran erosta. "Naista" ei ole, sillä ihminen ei ole käyttötavaraa, siksi on pelkkiä ihmisiä, henkilöitä, jotka saattavat identifioitua johonkin, jotka kutsuvat itsessään naiseksi. Juuri käyttötavarailluusio on ainakin välillisesti aiheuttanut tunteettomuuden, kun ei voi tuntea mitään ilman, että sattuu.
Kun jos ei vaan sovi siihen?
Nautin kauneudesta ja kaikesta, mitä ympärillä on. Se ei vain tunnu miltään. Ne nuoruuden vuodet, kun tunsin euforiaa ja maailman laakson pohjalla masennusta, ovat kaukana takana, tilalla on pelkkää tasaista liitoa ei-missään. Kaikki tapahtuu yhtä todellisena kuin unessa, yhtä kaunista ja yhtä mitäänsanomatonta.
En jaksa seuraa. En halua nähdä ketään, vaikka rakkaimmat ihmiset olisivat juuri nyt ulottuvissa, ja tiedän, että he kohta lähtevät pois. En pysty, en halua puhua. Väsyttää liikaa.
Haluan lukea. Olen Alastalon salissa sivulla 189, ja olen löytänyt uuden lempikirjailijani, Volter Kilven. Se tyyppi on osannut luoda suomenkielestä musiikkia sanoin, parempaa kuin yksikään runous.
Töissä pitää hymyillä jatkuvasti ja puhua vierailla kielillä. Ääni kähenee ja lopulta murtuu, on pakko juoda vettä. Sitä pitää käydä pyytämässä kahvilamyyjiltä, jotka nöyryyden jälkeen auliisti tarjoavat lasillisen hanasta, kun eihän se niille mitään maksa. On toki mukavaa, kun oppii puhumaan paremmin riikinruotsia ja saksaa, ranskaakin, ja hiukkasen venäjää. Näkee vain liikaa ihmisiä, kuulee liikaa ohikiitäviä tarinoita, joihin ei itse ole osallisena.
Olen laulanut koko viikon. Johtaja on pyytänyt hymyilemään ja olemaan iloisempi, ja olen kiristänyt kasvolihaksia hymynnäköiseen. En kerennyt sanoa anteeksi siitä, etten tunne mitään, enkä siksi voi olla iloinen.
Ps. Puhuin eilen Unskin ja äidin kanssa "naisesta" ja taideteoksen ja käyttötavaran erosta. "Naista" ei ole, sillä ihminen ei ole käyttötavaraa, siksi on pelkkiä ihmisiä, henkilöitä, jotka saattavat identifioitua johonkin, jotka kutsuvat itsessään naiseksi. Juuri käyttötavarailluusio on ainakin välillisesti aiheuttanut tunteettomuuden, kun ei voi tuntea mitään ilman, että sattuu.
Kun jos ei vaan sovi siihen?
1. kesäkuuta 2014
Kuoleman kandidaatti
Arvuuttelen päässä teemaa, josta kirjoittaa ensi keväänä. Kuolemaa-kohti-oleminen antaa hedelmällisen pohjan tutkia ihmisen tietoisuutta ja olemista, niin ontista kuin ontologistakin.
Kuoleman tutkiminen avaisi ihmistä enemmän kuin moni muu elämän olennainen tekijä, sillä sen ymmärtäminen antaa ihmiselle ultimaalisen vapauden, onhan elämän ja kuoleman kysymys kysymyksistä suurimpia. Kuoleman ymmärrys antaa ihmiselle kyvyn hallita omaa elämistään, sillä kuoleman mahdollisuus tulee niin lähelle, että sen voi itse toteuttaa tai olla toteuttamatta. Näin ihminen ei enää ole biologisen vietin alaisuudessa, vaan nousee sen yläpuolelle lähemmäs jumalia (olen lukenut viime aikoina Platonia ja pohtinut paljon ideoiden ja jumalten yhteyttä). Päätös tappaa tai olla tappamatta itseä antaa ihmiselle ohjat biologialta.
Siitä johtuu sitten kaikki muu, kuten ihmisen ero muihin eläimiin, mikäli muilla eläimillä ei ole tajua kuolemastaan. Näin ihminen tosiaan on jo zoon logon echon, koska toisin kuin muilla eläimillä, sillä on logosta ja ontologinen ymmärrys omasta olemisesta ja siten elämän päättymisestä. Tämä aiheuttaa tajun myös omasta elämästä, sillä elämä on loppuun kohti kulkevaa aikajanaa, jonka eri kohdissa toteutuvat eri elämän vaiheet.
Näihin teemoihin ajattelin pistää tietenkin Heideggerin, ehkä Hegeliä ja jtn Platon- ja Aristotelestutkimusta, ja vielä jotain ranskalaisia vaikka. Luen myös tällä hetkellä Itsemurha filosofiaa, joka antaa mielenkiintoisia ajattelemisen aiheita.
Ajatuksen rippeitä, joita alkoi tippua tällä viikolla tai viime viikolla, ja nyt niillä on koko kesä aikaa muuttua johdonmukaiseksi kokoonpanoksi, josta sitten luoda proseminaariteksti, josta tehdä kandi. Sen jälkeen haluan pitää post-mortem bileet vol. 2, mieluiten Kuppalassa.
Kuoleman tutkiminen avaisi ihmistä enemmän kuin moni muu elämän olennainen tekijä, sillä sen ymmärtäminen antaa ihmiselle ultimaalisen vapauden, onhan elämän ja kuoleman kysymys kysymyksistä suurimpia. Kuoleman ymmärrys antaa ihmiselle kyvyn hallita omaa elämistään, sillä kuoleman mahdollisuus tulee niin lähelle, että sen voi itse toteuttaa tai olla toteuttamatta. Näin ihminen ei enää ole biologisen vietin alaisuudessa, vaan nousee sen yläpuolelle lähemmäs jumalia (olen lukenut viime aikoina Platonia ja pohtinut paljon ideoiden ja jumalten yhteyttä). Päätös tappaa tai olla tappamatta itseä antaa ihmiselle ohjat biologialta.
Siitä johtuu sitten kaikki muu, kuten ihmisen ero muihin eläimiin, mikäli muilla eläimillä ei ole tajua kuolemastaan. Näin ihminen tosiaan on jo zoon logon echon, koska toisin kuin muilla eläimillä, sillä on logosta ja ontologinen ymmärrys omasta olemisesta ja siten elämän päättymisestä. Tämä aiheuttaa tajun myös omasta elämästä, sillä elämä on loppuun kohti kulkevaa aikajanaa, jonka eri kohdissa toteutuvat eri elämän vaiheet.
Näihin teemoihin ajattelin pistää tietenkin Heideggerin, ehkä Hegeliä ja jtn Platon- ja Aristotelestutkimusta, ja vielä jotain ranskalaisia vaikka. Luen myös tällä hetkellä Itsemurha filosofiaa, joka antaa mielenkiintoisia ajattelemisen aiheita.
Ajatuksen rippeitä, joita alkoi tippua tällä viikolla tai viime viikolla, ja nyt niillä on koko kesä aikaa muuttua johdonmukaiseksi kokoonpanoksi, josta sitten luoda proseminaariteksti, josta tehdä kandi. Sen jälkeen haluan pitää post-mortem bileet vol. 2, mieluiten Kuppalassa.
21. toukokuuta 2014
Unelma
Jos minä saisin päättää,
olisi kartanomme yhtä suurta makuuhuonetta,
uima-altaita, sisäpuutarhoja,
kankaita, tyynyjä,
verhotankoja,
joilla pehmeitä verhoja
rakkautemme peitoksi.
olisi kartanomme yhtä suurta makuuhuonetta,
uima-altaita, sisäpuutarhoja,
kankaita, tyynyjä,
verhotankoja,
joilla pehmeitä verhoja
rakkautemme peitoksi.
9. toukokuuta 2014
Huokaise huuliltasi
Paina pääsi povelleni
lintuseni pienoiseni,
lennä liverrä lainehilla
kanssani ikuisiin taivaisiin.
Jumalten ilolla
valolla
ei rajoja,
kun Eros tuo yhteen
toisiaan etsivät puolikkaat.
Siitä sanat
sinä ja minä,
joille rakkautena
nähdään intohimo.
Siivetönnä suo suru
elämälle erossa
pelossa,
ettemme enää tapaa.
Tietämätön tie
on henkiemme Jumala,
sulana sulona
olen ainiaaksi käsilläsi.
lintuseni pienoiseni,
lennä liverrä lainehilla
kanssani ikuisiin taivaisiin.
Jumalten ilolla
valolla
ei rajoja,
kun Eros tuo yhteen
toisiaan etsivät puolikkaat.
Siitä sanat
sinä ja minä,
joille rakkautena
nähdään intohimo.
Siivetönnä suo suru
elämälle erossa
pelossa,
ettemme enää tapaa.
Tietämätön tie
on henkiemme Jumala,
sulana sulona
olen ainiaaksi käsilläsi.
4. toukokuuta 2014
Believe in Everything and you can do anything! (Inspirational cheese in Tallinn)
Tallinnan kansainvälinen kommuuni tuottaa hyviä ideoita, ja nyt saimme ideoista parhaan: Uuden "uskonnon", joka kattaa KAIKEN!
Juttu on siis niin, että maailmassa on vain yksi elektroni, joka on kaikkialla ja kaikessa ajassa aina ja jatkuvasti, eli tavallaan sillä ei ole erikseen aikaa ja paikkaa. Tämä maailman ainoa elektroni on Jumala, joka siis on kaikkialla samaan aikaan, eli ajaton, kuten keskiajan filosofit huomasivat.
Elektroni on negatiivinen, ja sen takia ns. tuonpuoleinen, koska se on nollan toisella puolella. Kaikki materia on siis positiivista ja neutraalia protoneita ja neutreja, joissa kaikissa on yksi ja sama elektroni (Jumala) pitämässä kaikkea koossa. Jumala on siis luonut ja edelleen luo maailmaa yhdistäen eri määrän olemistaan protoneihin ja neutreihin ja siten luoden uutta ainetta.
Jokainen elävä olento on siis osa Jumalaa, koska elektroni on jokaisessa. Jumala siis katselee ja reflektoi itseään materialisoituneiden aivollisten kehojen kautta. Kyllähän kasvitkin tuntevat, mutta veikkaan, että Jumala saa enemmän irti esim. ihmisistä, jotka voi ajatella itseään ja miettiä, onko Jumalaa olemassa.
Tämä selittää myös inkarnaation. Jumala on kaikessa ja kaikkialla samaan aikaan, ja materia hajoaa, kun Jumala häviää siitä. Sitten Jumala synnyttää uuden kehon, jonne laittaa palasen itsestään, eli esim. uusi elävä ihminen on syntynyt. Kaikki siis elävät aina ja samalla eivät koskaan, koska kukaan ei sinänsä ole erillinen Jumalasta.
...
Tämä teoria kattaa siis KAIKEN, siksi päädyimme Markin kanssa kutsumaan näkemystä nimellä EVERYTHING (ja Mark on siis Britti, joka puhuu ainoastaan englantia).
-Do you believe in Everything? Then you are one of us!
Ei sääntöjä, yksityiskohtia, kasteja tai laatikoita, joiden sisään itseään ajatella, vaan ainoastaan yksinkertainen näkemys KAIKESTA.
Juttu on siis niin, että maailmassa on vain yksi elektroni, joka on kaikkialla ja kaikessa ajassa aina ja jatkuvasti, eli tavallaan sillä ei ole erikseen aikaa ja paikkaa. Tämä maailman ainoa elektroni on Jumala, joka siis on kaikkialla samaan aikaan, eli ajaton, kuten keskiajan filosofit huomasivat.
Elektroni on negatiivinen, ja sen takia ns. tuonpuoleinen, koska se on nollan toisella puolella. Kaikki materia on siis positiivista ja neutraalia protoneita ja neutreja, joissa kaikissa on yksi ja sama elektroni (Jumala) pitämässä kaikkea koossa. Jumala on siis luonut ja edelleen luo maailmaa yhdistäen eri määrän olemistaan protoneihin ja neutreihin ja siten luoden uutta ainetta.
Jokainen elävä olento on siis osa Jumalaa, koska elektroni on jokaisessa. Jumala siis katselee ja reflektoi itseään materialisoituneiden aivollisten kehojen kautta. Kyllähän kasvitkin tuntevat, mutta veikkaan, että Jumala saa enemmän irti esim. ihmisistä, jotka voi ajatella itseään ja miettiä, onko Jumalaa olemassa.
Tämä selittää myös inkarnaation. Jumala on kaikessa ja kaikkialla samaan aikaan, ja materia hajoaa, kun Jumala häviää siitä. Sitten Jumala synnyttää uuden kehon, jonne laittaa palasen itsestään, eli esim. uusi elävä ihminen on syntynyt. Kaikki siis elävät aina ja samalla eivät koskaan, koska kukaan ei sinänsä ole erillinen Jumalasta.
...
Tämä teoria kattaa siis KAIKEN, siksi päädyimme Markin kanssa kutsumaan näkemystä nimellä EVERYTHING (ja Mark on siis Britti, joka puhuu ainoastaan englantia).
-Do you believe in Everything? Then you are one of us!
Ei sääntöjä, yksityiskohtia, kasteja tai laatikoita, joiden sisään itseään ajatella, vaan ainoastaan yksinkertainen näkemys KAIKESTA.
22. huhtikuuta 2014
Lähdin toisaalle
Tallinnassa on kaunista, "kuin ulkomailla", äiti sanoi. Toisaalla ajatus taas lentää, ja olen lukenut paljon Platonia.
Platonin jutuista moni liittyy jollain tavalla Kantiin, ja mietin, että voisin ehkä kehitellä asian tiimoilta enemmänkin jotakin. Platonin dialogit on muuten aika siistiä luettavaa, ainoa asia, mikä häiritsee, on kaiken perustassa piilevä vahva dualismi. Muuten Sokrates on hauska hahmo, ja mietin edelleen sitä kukkoa. Selitysten mukaan sille ei ole löytynyt selvää selitystä, joten san kerrankin mahdollisuuden ajatella jotakin, mikä ei ole jo valmista.
Voitte tulla kylään, rakkaat ystäväni.
Ps. Mulla on ikävä Tuukkaa, varsinkin, koska en oikein osaa nukkua yksin. On inhottavaa, kun joka ilta ja aamu on kylmä (ennen aamujoogaa). Olenkin nukkunut mun Tipun ja Platonin kanssa.
Platonin jutuista moni liittyy jollain tavalla Kantiin, ja mietin, että voisin ehkä kehitellä asian tiimoilta enemmänkin jotakin. Platonin dialogit on muuten aika siistiä luettavaa, ainoa asia, mikä häiritsee, on kaiken perustassa piilevä vahva dualismi. Muuten Sokrates on hauska hahmo, ja mietin edelleen sitä kukkoa. Selitysten mukaan sille ei ole löytynyt selvää selitystä, joten san kerrankin mahdollisuuden ajatella jotakin, mikä ei ole jo valmista.
Voitte tulla kylään, rakkaat ystäväni.
Ps. Mulla on ikävä Tuukkaa, varsinkin, koska en oikein osaa nukkua yksin. On inhottavaa, kun joka ilta ja aamu on kylmä (ennen aamujoogaa). Olenkin nukkunut mun Tipun ja Platonin kanssa.
12. huhtikuuta 2014
Pakko, sormet syyhyää, etukäteen anteeksi
Niin usein sisällä on niin paljon asioita, toivo siitä, että voisi vain kertoa kaiken. En kestä sitä ahdistunutta katsetta, niitä sääliviä silmiä, omaa rooliani kaikkien muiden auttajana. Kaikki, joille puhua, ovat kykenemättömiä kuulemaan. On niin paljon.
On väkivaltaa, kun olin pieni,
on henkistä väkivaltaa, kun olin edelleen pieni,
on kumpaakin, kun olin ihan vähän jo isompi,
on seksuaalista väkivaltaa, kun olin jo iso,
on pahempaa väkivaltaa, kun olin edelleen iso,
on väkivaltaa itseeni, ennen ja nyt,
kaikki on kuitenkin ihan hyvin.
Haluaisin, että voisin puhua ilman niitä kurtistuneita kulmakarvoja ja sitä huolestunutta katsetta. Vaikka tietenkin jokainen, joka välittää, huolestuu, mikä sinänsä on ihan kivaa, kun tiedän siitä, että musta välitetään.
Ara lukee just nyt mun kirjaa. Siinä on pahoja asioita, ja toivon, että se pystyy lukemaan sen, pahempaakin on nähty. On toki eri asia, kun sen ihmisen tuntee. Toki kaunokirjallisuus lähes aina on ainakin osittain fiktiota, kuten nytkin, mutta pahin siitä on täysin totta yksityiskohtia myöten. Ei sellaista keksi päästään. Pahimmat jutut vaan on sellaisia. Toivottavasti se kirja on myös ihan luettava, olisi sääli, jos se kaikki työ olisi mennyt hukkaan.
Nytkähtelen edelleen, itken edelleen ja ahdistun edelleen. Pelottaa, että joku huomaa, toisaalta, olisi kivaakin, jos joku huomaisi. Pelkään vaan sitä, että mua pidetään liian sekopäänä. Pieni sekavuushan kai on vielä ihan ok.
Oli kivaa eilen puhua Tuukan kanssa pitkään yöhön meidän salattuja lapsuustarinoita. Lapsuus on ihmisen pahinta aikaa, mutta sieltä lomasta löytyy myös ihan mielettömän hauskoja juttuja. Mm. se, että (ja anteeksi teille, jotka olette vammaisia, ettekä kestä kirjaimia näytöllänne, älkää jatkako lukemista) ainoa kerta, kun oon kunnolla ollut tytön kanssa, oli kun olin 7 tai 8-vuotias (ja jos immenkalvoa ei lasketa, niin voisiko sanoa, että menettää neitsyytensä myös toisen sukupuolen kanssa?).
Mietin eilen Kantin kategorista imperatiivia, johon päädytään sillä, että toimitaan ainoastaan rationaalisuuden pohjalta. Mietin sitten, että kaikki voisi vain tappaa itsensä, se olisi ainoa täysin rationaalinen teko, koska kaikki muu, myös elämänjano, on tunnepohjaista. Sori, ei liittynyt mitenkään.
Mietin myös Hegeliä (joka ei samoin liity mitenkään aiheeseen) ja sen maailman pyrkimystä vapauteen. Oon sinänsä samaa mieltä, että tiedostavuus ja taju siitä, mistä täällä on kyse, vapauttaa ihmisen Toisen orjuudesta. Sinänsä on ihan sama, onko vapautta hallintomuodollisesti vai ei (eli voi joo olla sellainen platonilainen filosofimonarkiakin), koska se vapaus tulee ihmisen sisältä, kuten kaikki tulee ihmisen sisältä. Jos olisin tajunnut sen aikaisemmin ja ollut tarpeeksi vahva kehittymään henkisesti, mulle ei oltaisi voitu tehdä pahaa, koska en yksinkertaisesti olisi loukkaantunut (oho, liittyikin aiheeseen). Mikään ei kuitenkaan oikeuta tekemään pahaa toiselle.
On hassua, miten sitä alkaa kaivata joidenkin tiettyjen ihmisten huomiota. Esim tänään oon ihan ok sen kanssa, että olen koko päivän yksin, enkä näe Tuukkaakaan todennäköisesti kun vasta huomenna, koska se on aina bileissä pitkään, varsinkin silloin, kun se sanoo tulevansa sieltä aikaisin. Jostain syystä mun silmissä on kuva Samelista kulmat kurtussa kuuntelemassa ihan neutraaleja juttuja, jotka sen mielestä oli jotenkin todella pahoja. Ehkä mulla on vaan halu järkyttää ihmisiä vielä enemmän vaan mun elämän tapahtumilla.
Ps. Koin torstain ja perjantain välisenä yönä sen klassisen sosiaalisesti nolon unen, jossa seisoo ihmisten edessä alasti. Tässä tapauksessa juttu oli vaan siinä, ettei se ollut unta, vaan olin lavalla. Oon ylpeä itsestäni, koska se oli mun mielestä aika mielettömän rohkeaa.
On väkivaltaa, kun olin pieni,
on henkistä väkivaltaa, kun olin edelleen pieni,
on kumpaakin, kun olin ihan vähän jo isompi,
on seksuaalista väkivaltaa, kun olin jo iso,
on pahempaa väkivaltaa, kun olin edelleen iso,
on väkivaltaa itseeni, ennen ja nyt,
kaikki on kuitenkin ihan hyvin.
Haluaisin, että voisin puhua ilman niitä kurtistuneita kulmakarvoja ja sitä huolestunutta katsetta. Vaikka tietenkin jokainen, joka välittää, huolestuu, mikä sinänsä on ihan kivaa, kun tiedän siitä, että musta välitetään.
Ara lukee just nyt mun kirjaa. Siinä on pahoja asioita, ja toivon, että se pystyy lukemaan sen, pahempaakin on nähty. On toki eri asia, kun sen ihmisen tuntee. Toki kaunokirjallisuus lähes aina on ainakin osittain fiktiota, kuten nytkin, mutta pahin siitä on täysin totta yksityiskohtia myöten. Ei sellaista keksi päästään. Pahimmat jutut vaan on sellaisia. Toivottavasti se kirja on myös ihan luettava, olisi sääli, jos se kaikki työ olisi mennyt hukkaan.
Nytkähtelen edelleen, itken edelleen ja ahdistun edelleen. Pelottaa, että joku huomaa, toisaalta, olisi kivaakin, jos joku huomaisi. Pelkään vaan sitä, että mua pidetään liian sekopäänä. Pieni sekavuushan kai on vielä ihan ok.
Oli kivaa eilen puhua Tuukan kanssa pitkään yöhön meidän salattuja lapsuustarinoita. Lapsuus on ihmisen pahinta aikaa, mutta sieltä lomasta löytyy myös ihan mielettömän hauskoja juttuja. Mm. se, että (ja anteeksi teille, jotka olette vammaisia, ettekä kestä kirjaimia näytöllänne, älkää jatkako lukemista) ainoa kerta, kun oon kunnolla ollut tytön kanssa, oli kun olin 7 tai 8-vuotias (ja jos immenkalvoa ei lasketa, niin voisiko sanoa, että menettää neitsyytensä myös toisen sukupuolen kanssa?).
Mietin eilen Kantin kategorista imperatiivia, johon päädytään sillä, että toimitaan ainoastaan rationaalisuuden pohjalta. Mietin sitten, että kaikki voisi vain tappaa itsensä, se olisi ainoa täysin rationaalinen teko, koska kaikki muu, myös elämänjano, on tunnepohjaista. Sori, ei liittynyt mitenkään.
Mietin myös Hegeliä (joka ei samoin liity mitenkään aiheeseen) ja sen maailman pyrkimystä vapauteen. Oon sinänsä samaa mieltä, että tiedostavuus ja taju siitä, mistä täällä on kyse, vapauttaa ihmisen Toisen orjuudesta. Sinänsä on ihan sama, onko vapautta hallintomuodollisesti vai ei (eli voi joo olla sellainen platonilainen filosofimonarkiakin), koska se vapaus tulee ihmisen sisältä, kuten kaikki tulee ihmisen sisältä. Jos olisin tajunnut sen aikaisemmin ja ollut tarpeeksi vahva kehittymään henkisesti, mulle ei oltaisi voitu tehdä pahaa, koska en yksinkertaisesti olisi loukkaantunut (oho, liittyikin aiheeseen). Mikään ei kuitenkaan oikeuta tekemään pahaa toiselle.
On hassua, miten sitä alkaa kaivata joidenkin tiettyjen ihmisten huomiota. Esim tänään oon ihan ok sen kanssa, että olen koko päivän yksin, enkä näe Tuukkaakaan todennäköisesti kun vasta huomenna, koska se on aina bileissä pitkään, varsinkin silloin, kun se sanoo tulevansa sieltä aikaisin. Jostain syystä mun silmissä on kuva Samelista kulmat kurtussa kuuntelemassa ihan neutraaleja juttuja, jotka sen mielestä oli jotenkin todella pahoja. Ehkä mulla on vaan halu järkyttää ihmisiä vielä enemmän vaan mun elämän tapahtumilla.
Ps. Koin torstain ja perjantain välisenä yönä sen klassisen sosiaalisesti nolon unen, jossa seisoo ihmisten edessä alasti. Tässä tapauksessa juttu oli vaan siinä, ettei se ollut unta, vaan olin lavalla. Oon ylpeä itsestäni, koska se oli mun mielestä aika mielettömän rohkeaa.
11. huhtikuuta 2014
Juosta junaraiteilla alasti, että hengästyy, eikä huomaa, kun se juna tsukuttaa kohti selän takana.
Leskikoivut riutuvat tuulessa
kylmästä, ja viimasta.
Tyhjä taivas,
ei lintuja,
tyhjät pilvet,
vain repivä kidutus.
Symmetriset kyyneleet
valuvat kasvojen molemmin puolin.
Kauniit kaaret
molemmalla poskella.
Eloton odotus.
Onko tässä enää mitään järkeä?!
Miksei vain tappaa itseä,
kun ei kuitenkaan mikään koskaan tule olemaan paremmin?!
Säälin edelleen koivuja.
kylmästä, ja viimasta.
Tyhjä taivas,
ei lintuja,
tyhjät pilvet,
vain repivä kidutus.
Symmetriset kyyneleet
valuvat kasvojen molemmin puolin.
Kauniit kaaret
molemmalla poskella.
Eloton odotus.
Onko tässä enää mitään järkeä?!
Miksei vain tappaa itseä,
kun ei kuitenkaan mikään koskaan tule olemaan paremmin?!
Säälin edelleen koivuja.
5. huhtikuuta 2014
Polku, Chopra & Heidegger
Luen ensimmäistä kertaa elämässäni Deepak Chopraa. Se on erittäin hehkutettu ajattelija, muttei ole sopinut länsimaiseen akateemisuuteen aikaisemmin.
Chopralla on hämmentävän paljon yhtymäkohtia Heideggeriin. Se puhuu paljon olemisen puhtaudesta ja olemisen oivaltamisesta, samoin ihmisen itsensä olemisesta ja polusta sekä rakkaudesta. Chopra tosin kirjoittaa suoraan Vedojen ja peittelemättömän elämänkokemuksen pohjalta, kun taas Heideggerhan puhuu Nietzschen, Augustinuksen, Parmenideen yms muiden kreikkalaisten pohjalta ja ikään kuin varkain viittaa kaukoidän uskontoihin, varsinkin taolaisuuteen ja zenbuddhalaisuuteen.
Sinänsä kuulemani teoreettisen proseminaarin vetäjän kommentti Olemisesta ja ajasta, "niin, eikö tää ole vähän niin kuin buddhalaisuutta?", ei oikeasti olekaan niin kaukaa haettu, vaikkakin, onhan se edelleen ihan hölmö lause, eikä oikein ole eduksi lausujalleen, kun buddhalaisuus ja Heidegger ei nyt ehkä kuitenkaan ole ihan sama asia, tai edes loppujen lopuksi hirveän lähellä toisiaan.
Jos analysoivaa eksistentialismia ei oteta huomioon (mikä joo on aika iso juttu Heideggerilla, mut silti), sanoo Chopra aika samat asiat kuin Heidegger, paitsi helpommin. Herääkin kysymys, ollaanko tätä länsimaista akateemista pönötysfilosofiaa tehty ihan turhaan niin vaikeasti, kun joku pelkkiä Vedoja lukenut tyyppi Intiasta voi kirjoittaa helpompaa tekstiä, jossa on aika sama pointti. Ehkä taustalla on länsimaisten ihmisten kyynisyys ja epäluuloisuus, mitä Chopra hieman sivuaakin.
Idässä mennään suoraan sinne, mistä löytyy onni ja rakkaus, länsimaissa polku on kivikkoisempi ja eteen tulevat muut ja oma itse, joka elää Toista varten, eikä siis uskalla kävellä vapaasti. Täällä Jumala koetaan piilossa, Chopran mukaan idässä se on kaikkialla keskuudessa. Ehkä pitäisi antautua rakkaudelle, pois Toisen luota ja mennä oikeiden toisten, muiden ihmisten, luo, ja lakata asettamasta itselleen illuusiopäämääriä.
Toisaalta, täytyyhän kirjoittaa niistä lähtökohdista, joissa on, eli länsimaissa täytyy ensin selvittää täällä olevia ongelmia, esim. elämä sokeassa julkisuudessa ja kenenä tahansa, jotta voidaan päästä niistä pois ja oivaltaa hiljalleen elämän polkua. Ongelma voi hyvin piillä myös siinä, ettei eurooppalaisissa kielissä ole sanoja elämän polulle muuten kuin metaforisina, ja siksi tärkeimmistä asioista voidaan puhua vain umpimähkäisesti ja vertauskuvallisesti.
PS.
Meillä on ensi torstaina (10.4) pääsiäisbakkanaali, tulkaa sinne kaikki katsomaan, se on Uudella ylioppilastalolla illalla ja jatkuu pitkälle pitkälle yöhön railakkaana ja riemuisena, kun Jeesus on ratsastamassa aasilla kaupunkiin.
Chopralla on hämmentävän paljon yhtymäkohtia Heideggeriin. Se puhuu paljon olemisen puhtaudesta ja olemisen oivaltamisesta, samoin ihmisen itsensä olemisesta ja polusta sekä rakkaudesta. Chopra tosin kirjoittaa suoraan Vedojen ja peittelemättömän elämänkokemuksen pohjalta, kun taas Heideggerhan puhuu Nietzschen, Augustinuksen, Parmenideen yms muiden kreikkalaisten pohjalta ja ikään kuin varkain viittaa kaukoidän uskontoihin, varsinkin taolaisuuteen ja zenbuddhalaisuuteen.
Sinänsä kuulemani teoreettisen proseminaarin vetäjän kommentti Olemisesta ja ajasta, "niin, eikö tää ole vähän niin kuin buddhalaisuutta?", ei oikeasti olekaan niin kaukaa haettu, vaikkakin, onhan se edelleen ihan hölmö lause, eikä oikein ole eduksi lausujalleen, kun buddhalaisuus ja Heidegger ei nyt ehkä kuitenkaan ole ihan sama asia, tai edes loppujen lopuksi hirveän lähellä toisiaan.
Jos analysoivaa eksistentialismia ei oteta huomioon (mikä joo on aika iso juttu Heideggerilla, mut silti), sanoo Chopra aika samat asiat kuin Heidegger, paitsi helpommin. Herääkin kysymys, ollaanko tätä länsimaista akateemista pönötysfilosofiaa tehty ihan turhaan niin vaikeasti, kun joku pelkkiä Vedoja lukenut tyyppi Intiasta voi kirjoittaa helpompaa tekstiä, jossa on aika sama pointti. Ehkä taustalla on länsimaisten ihmisten kyynisyys ja epäluuloisuus, mitä Chopra hieman sivuaakin.
Idässä mennään suoraan sinne, mistä löytyy onni ja rakkaus, länsimaissa polku on kivikkoisempi ja eteen tulevat muut ja oma itse, joka elää Toista varten, eikä siis uskalla kävellä vapaasti. Täällä Jumala koetaan piilossa, Chopran mukaan idässä se on kaikkialla keskuudessa. Ehkä pitäisi antautua rakkaudelle, pois Toisen luota ja mennä oikeiden toisten, muiden ihmisten, luo, ja lakata asettamasta itselleen illuusiopäämääriä.
Toisaalta, täytyyhän kirjoittaa niistä lähtökohdista, joissa on, eli länsimaissa täytyy ensin selvittää täällä olevia ongelmia, esim. elämä sokeassa julkisuudessa ja kenenä tahansa, jotta voidaan päästä niistä pois ja oivaltaa hiljalleen elämän polkua. Ongelma voi hyvin piillä myös siinä, ettei eurooppalaisissa kielissä ole sanoja elämän polulle muuten kuin metaforisina, ja siksi tärkeimmistä asioista voidaan puhua vain umpimähkäisesti ja vertauskuvallisesti.
PS.
Meillä on ensi torstaina (10.4) pääsiäisbakkanaali, tulkaa sinne kaikki katsomaan, se on Uudella ylioppilastalolla illalla ja jatkuu pitkälle pitkälle yöhön railakkaana ja riemuisena, kun Jeesus on ratsastamassa aasilla kaupunkiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
