Uhreista ja hiljaisuudesta

Luin erään vastavalmistuneen filosofin, Joonas Martikaisen, laudaturin gradua omia opintojani varten, ja tulin lukiessani miettineeksi myös oikeudenmukaisuutta ja vääryyttä sekä sitä, miten jokaisessa kulttuurissa ja ajassa huomioidaan edellisiä eri tavoin. Pohdiskeluni liittyi varsinkin seuraaviin lauseisiin:

As Lyotard puts it, ‘In the differend, something ‘asks’ to be put into phrases, and suffers from the wrong of not being able to be put into phrases right away.’ (D, §23.) Lyotard notes that ‘the animal is a paradigm of the victim’ (D, §37): unable to phrase its pain and discomfort into an idiom we could understand, it is entirely at the mercy of its oppressors, us. The animal lacks the means of establishing the reality of its damages, as it cannot bring them to language. (Martikainen 2015, s.21-22)

   Mietin sitä, miten usein kysyttäessäni lihattoman ruokavalioni syitä mainitsen ensin aina ympäristölliset, sitten terveydelliset ja lopuksi varovaisennopeasti eettiset syyt. On vaikeaa antaa toisen ymmärtää, että valintani on moraalisempi kuin lihansyöjän, vaikka tiedänkin niin olevan ja uskon tulevaisuudessa eettisen heräämisen koskevan yhä useampaa ihmistä. Syy toisen lihansyömisellehän ei (ainakaan tähän asti kohtaamieni henkilöiden kohdalla) ole halu aiheuttaa kärsimystä, vaan yksinkertaisesti kykenemättömyys (vaikkei ehkä pysyvä) ymmärtää syötävien eläinten olevan tuntevia sosiaalisia olentoja, jolloin en halua toisen kokevan, että syyllistän häntä.
    Kyky ymmärtää toisen kärsivän johtuu usein toisen kyvystä kommunikoida. Mitä lähempänä toinen on kulttuurillisesti ja kielellisesti, sitä helpompaa toista on ymmärtää ja toiseen samaistua eli tuntea empatiaa. Mitä vieraammalta toisen elämä ja tapa kommunikoida tuntuu, sitä hankalampaa ihmisen on tuntea empatiaa ja ymmärtää omien tekojensa suhteessa toiseen olevan moraalisessa kontekstissa. Siksi monen lihansyöjän valinta ei todellisuudessa ole valinta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tottuneisuutta ja kykenemättömyyttä ymmärtää ns. "valintansa" todelliset seuraukset.
   Tätäkin kirjoittaessani tunnen oloni todella epävarmaksi, vaikka tiedän olevani oikeassa. Huomaan kuitenkin samaistuvani niihin, jotka orjataloudessa vastustivat orjuutta muiden kykenemättä ymmärtää, että orjakin on tunteva olento, mikä hieman helpottaa oloa. Orjillakaan ei usein ollut kykyä kertoa olostaan (esimerkiksi Yhdysvalloissa, kun orjilla ja orjanomistajilla ei ollut yhteistä kieltä), eikä monille sen ajan yhteiskunnan jäsenille ollut lainkaan itsestään selvää, että toisen orjuuttaminen ja sortaminen olisi väärin. Siispä odottelen ja toivon yhä useamman tajuavan tämän hetkisen tilanteen, sillä tehotuotannon uhreilla ei ole kieltä kärsimyksensä ilmaisemiseksi (kehonkieli toki on, mutta sitä harvoin huomioidaan).