Oleminen ja aika on mun uusi raamattu <3

ja muuta aivo-oksennusta pahoista jutuista (ja pieni naurahdus päälle keventämään, jotta ei joutuisi kohtaamaan sitä järkyttynyttä katsetta ja "ÄÄÄÄÄÄVOIEI"-reaktiota).

Monien mielestä Heidegger on vaikeaa tekstiä, ja Helsingin yliopiston filosofien keskuudessa kuulee usein, ettei mannermaisessa ole pointtia eikä mitään. Kuitenkin Heidegger on auttanut paljon ja toiminut valona pimeässä (sori kliseet), kun oon tajunnut ahdistuksen, kuoleman tajuamisen ja olemisymmärryksen pointin. Mulla on huono olla, koska katson mun omaa olemista silmiin. En ole julkisuuden kuolemantiedostamisessa, vaan ymmärrän sen, olen kuolemaa kohti. Olen sen kanssa sinut, se on omin olemismahdollisuuteni. Mun kuolema on mun. Ei ole mun elämää sen jälkeen. Sen tajuaminen on myös jotenkin helpottavaa, siis kun todella tajuaa.
Ahdistus tulee omasta olemisesta, kun ymmärtää olevansa täälläolo, ei joku random jossain, joka toimii randomin toimintatavalla. Jos Heidegger eläisi nyt ja suostuisi käyttämään vähän epäformaalimpaa ilmaisua, se varmaan puhuisi randomeista kenen tahansa sijaan.
Mut joo, oleminen on jotenkin helpompaa Heideggerin jälkeen. En enää yritä samaistua siihen pornotytön rooliin, jota joka puolelta yritetään syöttää, enkä jaksa olla siisti ja cool ja tuntea kaikkia ja olla joka paikassa aina jnejnejnejnejne. jne. Tykkään itseni seurasta (varsinkin, koska kukaan ei hauku mua silloin). En elä tulkkiutuneisuudessa enää kokonaan, vaan yritän vaalia mun puhdasta täälläolon olemistapaa. Tää Heidegger-projekti on myös tehnyt musta paremman ihmistuntijan, kun oon alkanut huomata juuri tätä ketä tahansa jopa itse lisättynä muissa ihmisissä. Ehkä se oli se omatunto, joka kutsui mut tähän avautuneisuuteen ja antoi mun nähdä oman olemiseni ja herättää siitä tulkkiutuneisuudesta ja illuusiosta. Ehkä näin on helpompaa, vaikeampaa, kuka tietää. Paluuta ei ole, liikaa ymmärrystä. MUT AINAKAAN EN OLE ESILLÄOLEVAA TAVARAA, OON TÄÄLLÄOLEVA, IHMINEN.
Näin btw toissayönä unta, jossa ohjeistettiin, kuinka naisia tulisi käyttää välineinä. Ahh, Heidegger sanoisi siihen, että tämä perverssi väärä luulo aiheuttaa ongelmia niin fudamentaaliontologialle ja siten luonnontieteelle ja muulle tieteelle ja yhteiskunnan ollessa tällainen tiedeuskovainen vaikuttaa yhteiskuntaankin ja saa ihmisten ymmärryksen itsestään vääristymään pahemmanlaatuisesti. Joo.

Ja ah, Heidegger antoi läjän vasta-argumetteja ihmisen koneellistaville tyypeille. Jippidippiduu. Ja kuka olisi arvannut, että facebook pelastaa mun itsetunnon tältä päivältä, kun H ja satunnainen kaverin tapaaminen vei mun olon itkun partaalle (kun musta tuntuu vähän pahalta olla Tuukan varjo, joka kulkee sen perässä katsoen söpösti silmiin ja pyytäen rakkautta, ja koska oon Tuukan varjo, kukaan ei huomaa mua, huomaa vain Tuukan, ja puhuu sille mun ohi. Ei siinä muuta, se vaan tuntui jotenkin pahalta tänään, kun ihminen, jonka voisin laskea mun kaveriksi, ei sanonut mulle edes moi, vaan puhui mun ohi ikään kuin ei olisi tuntenut mua, ehkei se enää muistanut mua tai jotain, ehkä mut on vaikea muistaa viikon jälkeen). Itkinkin sitten muuten bussissa, mutta onneksi mun viereen istui huohottava ja kiireiseltä ja arkeen vajonnut nainen, joka ei huomannut mun kyyneliä. Se varmaan luuli mun olevan humalassa tai ei ajatellut mitään (pikemminkin niin päin, ei sitä varmaan kiinnostanut).  Me väiteltiin tänään Peterin kanssa ja se oli aika hauskaa, jeejee. Argumentointi on kivaa, koska voin käyttää mun osaamia hienoja sanoja ja mun päätä ja kapitalisminvastaisia argumentteja.

Kerroin tänään äidille, ettei mun psyyke ole ihan kunnossa, ei ole ollut enää vähän aikaan. Odotan aikaa, jolloin voin sanoa äidille asioita nykyisyydestä.

Mut kyllä kaikki järjestyy. Oon nuori ja söpö, kyllä tää tästä.
Det löser sig, ordnar sig, det kommer fixa sig i slut. Så brukar allt bli.
Juujuu, kyl menee ohi.

Oon tainnut kirjoittaa sarjakuvakäsikirjoitusta Eilille jo joku kymmenen sivua parissa bussimatkassa ja luennolla tänään. Se on semi rankkaa tekstiä ja kertoo siitä "raiskauksesta", jos sitä sellaiseksi voi sanoa, koska parisuhteessahan ei aina voi sanoa kuin, että se ei tuntunut oikealta, ja itseasiassa aika pahalta. Mielessä vaan pysyy se miesten juttu, joka lävistää uudestaan ja uudestaan ja sattuu.
Mut tuntuu vähän paremmalta, kun on piirtänyt sen paperille. En toki halua näyttää sitä kenellekään, voisi pelästyä.
Timbuktun musiikki puree ihanaisen hyvin, herättää elämän, vaikka elämänhaluhan tässä ongelmana onkin ollut. Kirjoitin siitä mun kuolemanhalusta, joka onkin vain pelkkä valhe. Tosiasiassa haluisin vain vajota ehkä johonkin koomaan, koska mun elämänvaisto on aika hereillä vielä. Vitsi oon alkeellinen eliö... Jos haluisin todella kuolla, niin en keksisi helppoja tapoja kuolla ja olisi sitten toteuttamatta niitä, vaan tappaisin itseni. Juttu on siinä, etten oikeasti halua, ja että on rakkaita ihmisiä, yksikin on jo liikaa vapaaehtoiseen poistumiseen, ja rakkaita ollessa monta on jo aika selvää, etten ole tekemässä mitään hölmöä.
Mut joo, mua on vähän pahoinpidelty, ja kai se alkaa pikkuhiljaa käydä ilmi. Ne kaikki salaisuudet, joita pidin, oli sitä, että häpesin mun likaisuutta, mun huoruutta ja rakkaudenkaipuuta, kun ajattelin, etten ansainnut sitä. Paljon helpompi puhua asioista, kun on jo kerran kirjoittanut niistä.

Mutta mä en ole enää niin sekaisin, kaikki alkaa järjestyä varmaan pikkuhiljaa.
 Haluisin puhua lähellä oleville, joita kiinnostaisi, mutta kun ei taida olla ketään tässä, niin piirrän Eilille ja pistän sen näkemään (oon pahoillani, toivottavasti et ahdistu niistä!).