Sekoitus aivomassaa, synapsit räjähtävät toisiansa vasten

Yksin kotona. Yksin 11 seinänä sisällä, ja vain yksi ovi ulos. Ovi on kiinni, toivottavasti pysyy. Jos joku astuisi siitä sisään, rapisuttaisi avainta lukossa, hän pelästyisi. Minua tietenkin.
Vain musiikki saa sen energian esiin, joka pakahtuu aivoissa, jonka takia hermosolut vihaavat minun mieltäni. Sähköimpulssit törmäilevät, sekoavat toisiinsa eivätkä usko todeksi sitä, mitä tapahtuu. Näin se menee.
Sävelet uivat ääniaalloilla korvaan. Sinne sisään, päähän, aivoihin. Se nousee, humalluttaa. Sormet alkavat täristä, pakko tarttua viuluun, pakko hyppiä, heilua, seota ja vajota lopulta väsyneenä kasaan. Ei se ole mitään musiikkia, jota minä soitan teille. Vain se on pyhää, jota soitan itselleni ja Jumalalle. Muu on roskaa, santaa, jota joku luulee ymmärtävänsä.
Ei se energia ole muille. Eili näki siitä taas pieniä hiveniä, kun tanssimme. Sekin on vain vähän, pientä pintaa, sitä vaahtoa nesteen päällä. Vain Henrik ja Suvi-Anette ovat nähneet pieniä hetkiä minun sekoamisestani. Vielä sen voi hallita. Kukaan ei ole normaali, mutta ne muut, kaikki, kertovat minulle, etten sovi heihinkään. En ole tavallinen. Mielessä lentää värejä, räjähtää ja liitää ikkunasta sisään. Sitten kaikki on mustaa, valkoista.
Näin minä olen, näin minä elän. Siksi minä soitan ja laulan, siksi minä kirjoitan, etten räjähdä, etten sekoa ja kuole siihen.
Olen kileissäni kaikesta, kyllä, niin se on, kilahdan kaikesta, kyllä, niin se on. Olet oikeassa, mistä olin oikeastaan, ja olen vieläkin, erittäin yllättynyt. Tätä sinä et koskaan saa tietää, sillä sinä et lue minua, sinulla on ennakkoluulot ja ne riittävät sinulle. Tiedätkö, ajoittain minä vihaan sinua, niin kuin vihaan jokaista joskus, mutta eniten vihaan itseäni. Kilahdus.
Nyt en kestä enää, ei ole enää (mitä se on mitä se on) kärsivällisyyttä istua tässä kylmässä koneen ääressä. Pitää juosta ja hyppiä, aiheuttaa päänvaivaa alakerran naapurille. Koirien ollessa täällä olen vapaa. He lähtevät taas pian pois, he ovat ihmisen omaisuutta. Nyt menen pois ja ahmin ihanan salaatin. Vajoan siihen masennukseen ja melankoliaan, josta saan niin kovasti mielihyvää, joka saa minut elämään.