Katkeransuloinen, hapanimelä...

...cherishably terrible, kamalan ihana ja niin edelleen. Aurinko paistoi, kaikki oli niin kaunista, lämpö tulvi sisälleni, ja sulatti sen, jonka talvi oli jäädyttänyt. Sukkahousut valuivat ja paitani näkyi läpi, mikä tuntui hieman epämiellyttävältä, mutta onneksi sen pystyin peittämään takillani. Sukkahousuja tosin vedin ylöspäin vähän pornosti jatkuvasti, mikä tuotti melkoisia epämiellyttävyyksiä, sillä, vaikka en nähnyt kenenkään näkevän, niin varmasti nolasin itseni koko kaupungin edessä. Aurinko oli kuitenkin ihana ja kevään tuoksu ulottui joka paikkaan.
      Soitin Helsingin yliopiston hakijapalveluun ja esitin vähän kysymyksiä, ja pahoittelin sitä, ettei meidän koulussa opo puhunut näistä asioista. Kakka opo kai. Nainen oli oikein kiva, se auttoi minua kaikissa hankalissa yhteishakujutuissa ja käski soittaa opetusvirastoon. Soitin sinne ja sain tylyn vastaanoton. Mies huokaili ärsyyntyneenä, kun puhuin, selitti asioita kuin idiootille (joka taisin ollakin) ja lopulta, kun kiitin häntä kauniisti jne. hän sanoi tympeästi hei ja sulki luurin. Olin lyöty.
            Menin ihanaan Helsingin keskustaan myymään kirjoja ja lainaamaan niitä. Kirjasto oli kaunis ja Kallio kukki. Kirjastotäti oli tympeä ja ilmaisi selvästi, kuinka typerä minä olenkaan, ja en varmaan ikinä ole käynyt  kirjastossa, kun kysyn kirjastotädiltä jotakin, enkä etsi viidettä kertaa hakukoneelta. Lopulta sain hauskan ja leppoisan kirjani ja lähdin kotiin. 
       Tein hieman tulista ruokaa ja söin iloisena sen polttavuudesta. Henrik tuli kotiin. Hän ärsyyntyi liian tulisesta ruoasta, siitä, etten osaa puhua ruotsia kunnolla ja siitä, että vastasin hänen retoriseen kysymykseensä. Tietenkin minä pieni blondi typerys aloin itkeä pelottavasta aggressiivisesta reaktiosta ja yritin peittää pelokkuuteni ihanilla pitkillä hiuksillani, jotka suojasivat kasvoni. Kyllähän Henrik tajusi minun itkevän, ja tuli pyytämään anteeksi ja lohdutti minua pientä herkkää nuorta naista. Olin taas iloinen ja luin ruotsinkielistä filosofiaa (joka oli hieman hankalaa sittenkin). 
         Nyt Henrik on taas ärsyyntynyt minusta ja kaikesta ja olen kakka ihminen ja kaikkea, kun  EN VAIN OSAA OLLA TÄYDELLINEN, kun en tiedä, mitä minulta vaaditaan. Onneksi puhuin Hankalle. Ihana Hanka -lintuseni. Tyhmä Minna-Kerttu, mee pois ): sanoo luokkalaiseni. No ei minua tarvitse nähdä jos ei halua, ellei ole virkailija. Menkää kaikki kukkasiin ja metsiin yhdessä, niin minä voin rauhassa pohtia omaa onnettomuuttani, jonka te aiheutatte. Ilman teitä olisin viettänyt suloisen päivän katkeransuloisen sijaan. 
          Ps. Ara voi rauhassa tulla sanomaan ennakkoluulonsa päin naamaa, olen jo ihan hieman pikkuriikkisen kamalan saatanan hiton perseen kyllästynyt kuulemaan niitä ihan sikahauskoja juttuja muiden suusta. Vaikka eihän niissä ole mitään vakavaa, paitsi, että se, josta te puhutte, ei ole minä, vaan se haamu, joka on se käsitys, joka teillä minusta on. "Sä kilahdat kaikesta", on niin totta, jos kaikki, mitä kanssaihmisiltä saa, on sitä, mikä saa vaipumaan melankolian alhoon kauniina, ihanana ja aurinkoisena päivänä, jolloin hymy ei hyydy ja kevät tuoksuu kaduilla. 
Pps. Enhän minä välitä. Olen sellainen kuin olen. En pidä niistä, jotka eivät pidä minusta, sillä minä olen ihana ihminen. Se, joka ei tätä tajua, on maan matonen ja täysi tumpelo.