Palanen siitä, miksi fenomenologia on tärkeää

Osuin huomiota herättävään pointtiin, jonka haluan jakaa. Olen sen verran puhki, etten jaksa analysoida tarkemmin, joten jätän sen lukijan tehtäväksi. Heideggerin Zollikon -seminaarien esipuheessa Marianne Boss-Linsmayer ja Medard Boss kirjoittavat Heideggerin teorian hyödyntämisestä seuraavasti:

In this new and alternative view, human existence in its unique way, like everything else in our world, no longer appears as something present as an object within a pregiven world space. Rather, human existence can be viewed as being, which cannot be objectified and which consists of an openness to the world and of the capacity to perceive what it encounters in that world. Through this openness, human existence itself, as well as any other given facts of our world, can come to their presence and unfolding. The proper task of human Dasein is the event of letting-be what emerges into the openness of being. Human existence is necessary for this event, which constitutes its proper and most profound meaning. Thus, it also becomes clear that this meditative, alternative, and new way of thinking may also disclose meaning and purpose to the artof healing.

Many people who are initially touched by this new and different way of thinking are stricken with great panic. They fear that if they let themselves really be touched by this thinking they will have to abandon the time-honored definition of the human being as an Ego, as a center of personality, and as a separate bodily organism. They believe they will completely lose themselves thereby. As a result, many of them quickly take refuge in the seemingly secure Freudian view of a "psychic apparatus." Yet in doing so they forget that it was Freud himself who called his notion of a "psychic apparatus* a mere "fiction" which only pretends to give human thinking a solid foundation.

Heidegger would not have devoted as much time and energy to instructing medical doctors as he did in the Zollikon Seminars had he not thought his new and alternative thinking—meditative thinking—was of essential benefit to all medical therapies. Indeed, if the therapists let themselves be imbued in body and soul with this "new and alternative" way of thinking, they themselves would experience its benefits, primarily  in the form of self-transformation. From then on, they would understand themselves as individuals who are called upon to serve all beings including patients, who in their openness to the world encounter the therapist as a place for self-disclosure.

When they are "together with" the therapist in Da-seinanalysis situations, the patients are allowed to assume and to perform all their pregiven possibilities of behavior in a reflective and responsible way. This is the essential meaning and the inherent goal of all medical therapies, whether they are physical or psychotherapeutic in nature.

Fenomenologialla olisi siis paljon annettavaa mm. psykologialle, psykiatrialle ja muille käyttäytymistieteille. Kirjoitan tällä hetkellä itse tekstiä oman kuoleman ymmärtämisestä ja hahmottamisesta kehollisuuden kautta, ja sekin aihe voisi hyödyttää mm. kuolemansairaiden hoitoa sen kautta, että hoitajat ymmärtäisivät hoidettavien kokemusta.

Ryppyjä rakkaudessa tai niitä rakkaushuolia (ei sydänsuruja kuitenkaan)

Jos olisin filosofi, olisin ensimmäisen asteen viisaudenrakastaja. Elämän ollessa kuitenkin monimutkaisempaa ja täynnä komplekseja yhteyksiä ja tasoja huomaan olevani monennen asteen rakastaja suhteessa viisauteen eli jonkinlainen filofilosofi. Se näkyy juuri niinä hetkinä, kun olen lukenut kaikenlaista fenomenologiaa ihan liikaa monen viikon ajan noin 12 tuntia päivässä, ja lopulta saavuttaessani sen, mitä etsinkin, nukun, juon pullon punaviiniä, luen Vladimir Kamineria ja Claes Anderssonin runoja, syön lusikalla kuivaa mysliä suoraan pussista ja päädyn fb-ystävieni akateemisuuden takia lukemaan artikkelia suomalaisista tutkijoista (voi, kuinka tahtoisinkin päästä osaksi teitä!), jotka saavat sydämeni lyömään kovempaa ja tuntemaan rakkauden kiehuvan sisälläni.
    Olen viime aikoina pohtinut suhdettani filosofeihin ja muihin viisaisiin. Sanoin Aralle hänen vieraillessaan täällä Saksan Oxfordissa, että ihastun filosofeihin juuri kirjoittajina eli teksteinä, eli esimerkiksi Heideggerin tai Merleau-Pontyn tapaaminen henkilökohtaisesti olisi katastrofi, koska henkilö itsessään ei kiinnostaisi lainkaan, vaan "palaisin rakkauden liekeissä" (Niiskuneiti 34 eaa., kommentti aikakoneen äärellä) ainoastaan suhteessani teksteihin. En enää kuitenkaan ole ajoittain niin varma tästä täydellisestä persoonattomuudesta, vaan tunnen sydämen tykyttävän myös ihan elävien ja kohtaamieni akateemikkojen kohdalla, mikä tekee mm. Suomeen palaamisesta hieman pelottavaa.
     Voi toki olla, että ihastuksen tunne kohdistuu pelkkiin hahmoihin, ei niihin ihmisiin itseihinsä, sillä enhän oikeastaan tunne ketään suomalaisista viisaista kovinkaan hyvin. Hahmoihin rakastuminen saattaa kuitenkin olla miltei yhtä vaarallista kuin itse henkilöihin rakastuminen, sillä kohdatessa saattaa olla vaikeaa erottaa mielessäni luomani hahmo todellisesta henkilöstä.
     Nyt nukkumaan, taas Beauvoirin kanssa <3

Jos eksistentialismin ongelma on täydellinen vapaus poistaen kaikki siteet muualle, eli maailmaan ja toisiin, mutta samaa ongelmaa ei ole Heideggerilla, onko Heidegger sitten sittenkään eksistentialisti?

Ja kuinka pitkälle eksistentialismin ja fenomenologian voi erottaa toisistaan? Olen esimerkiksi alkanut suhtautua Beauvoiriin enemmän fenomenologina kuin eksistentialistina, mutta hänet usein määritellään todelliseksi eksistentialistiksi (Sartren ohella). Kuitenkin Beavuoirin taustalla on mm. Husserl ja Merleau-Ponty. Sartrenkin vahvana vaikuttajana on Heidegger, mutta Heideggerin mukaan ihminen ei kuitenkaan ole täysin vapaa, vaan aina jo on maailmassa tietyllä tavalla, eikä ikinä pääse ulos siitä tavasta olla, jossa se aina jo on.

Jos seurataan filosofilinjaa vielä hieman taaksepäin, sieltä löytyy Hegel Heideggerin taustalta. Hegel taas näkee vapauden jonain aivan muuna kuin irrottautuneisuutena (eli sanoisi Sartrelle aika kovaa vastaan), vaan pikemminkin yhteisönä ja järjen seuraamisena, eli toisin sanoen ihmisyyden ehtoina, joissa ihminen aina jo on.

Tällaista tänä yönä. Kun kämppikset tulevat laskuhumalassa kotiin, lueskelen suomalaisia filosofeja ja yritän keksiä kehon ja kuoleman ymmärtämisen yhteyksiä. Olin siis itse juomassa eilen viiniä, siksi perjantai-iltani on vapaa. Nyt menen sänkyyn Beauvoirin kanssa, kirjoitin jo "fenomenologiankin" germinnonyyminä ph:lla.

Gute Nacht meine Lieben und habt ihr schöne Träume <3

Rakkaani

Olen pallokalasi
ja pahoillani siitä,
kuin pieni siili, joka näkee
vaaran, vaikka vaara onkin

valikoiva kuulosi
ja väärä sana väärässä
paikassa, jossa paha olla,
syy ei ole sinussa,

vaan siinä, missä aina on
kuluneissa lauseissa,
ei sinussa, vaan minussa,
vaikka vähän sinunkin.

Ruma, mutta suloinen
on pullistunut äkäinen
pikkuinen ja vihainen
väsyneenä elämään.

Toivon, että rakastat,
vaikka olen piikikäs,
sillä sinutta ei mitään ole,
ei kuolemaakaan jäljellä. 

Vegaaniudesta ja masennuksesta eli iloisia uutisia

Tiedän sen verran paljon ruoan tuottamisesta sekä eläinperäisten tuotteiden aiheuttamista ongelmista ilmastolle, että ilman mitään suurempaa päätöstä olen pitkään ollut huomaamattani (melkein täysin) vegaani (en siis osta mitään eläinperäistä, mutta syön esim maitotuotteita tai munakakkua, jos joku tarjoaa tms.). Tämän lisäksi yritän syödä mahdollisimman vähän sokeria (jota on melkein kaikessa prosessoidussa ruoassa) ja pitää alkoholinkulutuksen sellaisena, etten kärsi epäproduktiivisista krapuloista. Samaan aikaan olen ihmetellyt ahdistuksen ja masennuksen hiljaista hiipumista. En usko, että ruokavaliolla tilanne paranee kokonaan, mutta eläinperäisillä tuotteilla ja sokerilla on ilmeisesti negatiivisia vaikutuksia mielialaan.Mitä tästä kaikesta voi päätellä: syökää vähemmän eläinperäistä ja sokerista ja juokaa alkoholia maltillisesti, mikäli haluatte voida hyvin.

Yup. Nyt jatkan mun presentaation parissa. Nipotan vähän Heideggerille siitä, että sen pitää sanoa kaikki niin monimutkaisesti ja toistaa itseään koko ajan.

Elävästä elämästä kohti uraa filosofina

Rakkaat lukijani,

En tiedä, kenelle kertoa, koska haluaisin hihkua kaikille, ja samalla en ole varma, kuka ymmärtäisi, joten kerron henkilökohdattomasti teille: pääsen sittenkin (jo luovuttamisen jälkeen viime kuussa) pitämään presentaation tieteidenvälisellä seminaariviikolla kolmen viikon päästä (niin pian!). Olen mielettömän imarreltu, iloinen ja samalla vähän pelästynyt nopean varoitusajan takia. Aiheena on kuitenkin Heideggerin ja Husserlin ja Merleau-Pontyn yhteen liittäminen siten, että selitän Heideggerin "kuoleman" Husserlin eletyn kehon ja fysikaalisen kehon käsitteiden avulla Merleau-Pontyn ja muiden tyyppien tulkitsemana/ kehittämänä, joten osaan varmaan.

Ette valitettavasti pääse kuuntelemaan, sillä tilaisuus ei taida olla avoin kaikille. Voin kuitenkin pitää halukkaille omat esitelmät, koska en varmaan väsy puhumaan aiheesta.

Nyt jatkan näiden kolmen parissa. Ihanaa päästä viimein yhdistämään viime vuosien ihastukset <3

Ahdistelusta

En ole enää pitkään aikaan kirjoittanut seksuaalisesta häirinnästä, koska se ei enää ole niin iso osa elämääni (en ole Saksassa vaihdossa ollessani kokenut yhtäkään kertaa(!) häirintää) ja pahimmat traumat ovat alkaneet hälvetä. Tämän blogin juuret ovat kuitenkin alun perin olleet ahdistelun, seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön aiheuttamissa tuntemuksissa, joten reflektiivisestä näkökulmasta aihe on sopiva nyt, kun ahdistelua vastustava ja siitä avoimesti puhuva kampanja #lääppijät on saanut omat muistoni heräämään. Päätin siis hieman purkaa ajatuksiani aiheesta, vaikka aiheesta puhuminen edelleen pelottaa ja hävettää (mihin ei tietenkään ole mitään syytä, päinvastoin).
      Aloitin tämän blogin viisi vuotta sitten ollessani 18-vuotias. En silloin täysin tiedostanut tänne suoltamani sisällön rankkuutta ja silloisen mielenterveydellisen tilani vakavuutta, sillä masennus, itseinho ja syyllisyyden tunne olivat niin jokapäiväisiä, etten erottanut niitä. Osa masennuksesta johtui - ja johtuu lievempänä edelleen - perinnöllisistä tekijöistä, jotka ovat laukaisseet masennuksen lapsuuden perheongelmien ja päiväkodista lähtien kiusatuksi tulemisen seurauksena, ja osa entisistä seurustelukumppaneista sekä vieraista aikuisista miehistä. Nämä alueet, eli perinnölliset tekijät, lapsuus sekä myöhemmällä iällä saadut traumaattiset kokemukset ovat sittemmin sekoittuneet toisiinsa, ja joskus on vaikeaa erottaa, mitkä nykyiset ongelmat johtuvat välillä mistäkin. Nyt palatessani vanhoihin teksteihini ja muistoihini huomaan kuitenkin, että huomattavan iso osa liittyy niihin asioihin, joita sanotaan ahdisteluksi, seksuaaliseksi häirinnäksi, hyväksikäytöksi tai raiskaukseksi. 
     En mene entisiin poikaystäviin, joten puhun vain kahdesta ensimmäisestä. Tosin laskeskelin joskus pari vuotta sitten, että raiskausyrityksiä on osunut kohdalleni ainakin muutama, mutta ne kai menevät pelkiksi yrityksiksi jääneinä häirinnän ja ahdistelun kategorioihin.
     Ensimmäinen ahdistava tilanne tapahtui ollessani 11- tai 12-vuotias. En ihan tajunnut tilannetta, vaan se valkeni vasta myöhemmin. Ahdistelija tuli juttelemaan mukavia bussissa ja pyysi numeroni (jonka luottavaisena lapsena annoin). Sen jälkeen tyyppi alkoi soitella ja halusi tavata kahden kesken tarjotakseen varta vasten ostamaansa suklaata. En mennyt, sillä nainen (kyllä, ahdistelijoita on kaikkia sukupuolia) vaikutti epäilyttävältä, ja jonkin ajan kuluttua soittelu lakkasi.
     Toinen muistiin painuvampi tapaus tapahtui vasta 16-vuotiaana - taas bussissa - , kun tuntematon mies tuli juttelemaan, eikä päästänyt pois, ennen kuin annoin säköpostiosoitteeni (syytä siihen, miksi kukaan kanssamatkustajista ei puuttunut tilanteeseen, ei koskaan selvinnyt). Annoin hätäännyksessäni oikean, sillä en ollut (vielä) tottunut näihin tilanteisiin, eikä hämmentyneisyys antanut ajatella ihan rationaalisesti. Mies alkoi pommittaa viesteillä silloisessa MSN-Messengerissä ja ehdotti päivittäin seksiä luonaan. Netin välityksellä tapahtuva ahdistelu lähinnä ärsytti, mutta pelkäsin pitkään kulkea Kannelmäen juna-asemalla, sillä mies oli sanonut asuvansa sen vieressä, enkä todellakaan halunnut kohdata häntä.
     Vakavampia tapauksia alkoi tulla tämän jälkeen nopeaan tahtiin. Yhteistä kaikille oli kulkuväline, joko laiva, bussi tai taksi (johon eräs laivassa alkaneista tilanteista päättyi, kun ahdistelija työnsi minut sisään, mutta kuskin ansiosta pääsin takaisin ulos). Kaikki tekijät ovat myös sen ensimmäisen jälkeen olleet aikuisia miehiä, jotka ovat olleet vähintään noin 10 vuotta vanhempia.
     Myös ns. lievempiä tapauksia (=ahdistelija ei ole estänyt minua poistumasta tilanteesta muutamaa minuuttia pidempään) on viimeisen seitsemän vuoden aikana tullut usein. Niitä on tullut eteen lähes kaikenlaisissa tiloissa kadulta ruokakauppaan ja yliopistolta jonkun kotiin, ja niiden aikana olen saanut kuulla monenlaisista fetisseistä, kommentteja vartalostani, seksipyyntöjä niin rahasta kuin ilman, loukkauksia ja alentavia kommentteja, yhteystietopyyntöjä sekä vihaista huutoa, kun en ole täyttänyt ahdistelijan toiveita (olen kuulemma paha ihminen, ja aika moni tuntematon on sanonut vihaavansa minua). Vaikka osa ahdistelijoista on pysynyt välimatkan päässä, on kehoani koskettu kaikkialta osan näiden tyyppien toimesta. Ahdistelun ja häirinnän seurauksena aloin 18-vuotiaana pelätä miehiä (en poikia eli omanikäisiäni) ja pääsin pelostani eroon vasta psykologin avulla.
     Huomaan edelleen, että ahdistelulla ja häirinnällä on kohdallani ollut kauaskantoisia seurauksia. Olen niiden kaikkien katseiden, sanojen, koskettelujen ja vapaudenriistojen takia ahdistunut kehostani sen verran paljon, että olen usein pukeutunut mahdollisimman peittävästi, alkanut takautumien iskiessä voida fyysisesti pahoin sekä syödä sen verran vähän, että täytän usein (välillä helpottaen) anoreksia nervosan kriteerit (mutten halua täyttää mitään kauneusihanteita, päinvastoin). Ahdistus on myös saanut aikaan sen, että olen alkanut täristä luennolla tai kirjastossa, unohtanut hetki sitten tapahtuneen, ollut kykenemätön työskentelemään sekä alkanut kammota ystävällistäkin kosketusta. Tätä kirjoittaessakin tulee kuuma ja välillä unohdan, mitä olin tekemässä.
     Pyrin kuitenkin olemaan yleistämättä eli tuomitsematta ketään muiden tekojen pohjalta, enkä enää pelkää ketään ulkonäön perusteella (tiedostin toki nuorempanakin, että pelkoni oli täysin irrationaalista, siksi halusinkin päästä siitä yli). Syytän ainoastaan niitä, jotka ovat sen teoillaan ansainneet. Tiedän, että suurin osa ihmisistä on ystävällisiä ja mukavia, ja vaikka olen joutunut kohtaamaan elämäni aikana monia hyväksymättömästi käyttäytyviä miehiä, en syytä kyseisen sukupuolen edustajia yleisesti - tietenkään, sehän olisi seksististä. Ja koska joukkoon on mahtunut monen kansallisuuden edustajia (monia suomalaisia ja ainakin virolainen, libanonilainen, jenkki, turkkilainen, jostain Keski-Afrikasta tuleva tyyppi), en keksi yhtäkään kansallisuutta, joka olisi erityisen edustettuna (suomalaisia toki on paljon, mutta asialla saattaa olla jotakin tekemistä kotimaan kanssa). Ahdistelijoita ja tilanteita on siis yhtä monenlaisia kuin on uhrejakin, ja haluaisin muidenkin aiheesta keskustelevien pitävän sen mielessä. Yksikään tapaus ei myöskään sulje toisen vakavuutta pois, eikä yksikään teko oikeuta toista, uhrista, tekijästä sekä ajasta ja paikasta riippumatta.
     Olen tietoinen siitä, ettei oma tarinani edusta kenenkään muun kokemuksia, mutta koen olevani yksi monista esimerkkitapauksista, sillä olenhan satunnainen ihminen muiden joukossa, joka ei todennäköisesti vedä puoleensa epätavallisen suurta ahdistelijamäärää. Uskon myös, etteivät kaikki lukijat (joista kaikki eivät pääse tänne asti) ota tarinaani vakavasti, enkä yllättyisi vähättelevistä, loukkaavista, asiaan liittymättömistä tai jopa loukkaantuneista kommenteista. Toivon kuitenkin, että tekstini saa lukijan viimeistään tässä vaiheessa huomaamaan ahdistelun ja häirinnän vakavuuden sekä joko lopettavan oman idioottimaisen käytöksensä, tuomitsevan ahdistelijat ja häiritsijät tai mahdollisesti uhrina muistavan oman syyttömyytensä tapahtuneeseen. Olen todella iloinen siitä, että aiheesta puhuminen on saanut sen ansaitsemat mittasuhteet (vähintään), ja toivon, ettei keskustelu käänny rasismiin, seksismiin tai muille sivuraitelle, vaan saa aikaan sen, ettei ainakaan Suomessa kenenkään enää tarvitsisi jonain päivänä kokea ahdistelua, häirintää tai seksuaalista väkivaltaa (toiveajattelua ehkä, mutta toivon kuitenkin).

Ps. Tämän julkaiseminen pelottaa todella paljon, mutta tiedän aiheen olevan tärkeä ja vaativan huomiota. Ja muuten, koska aihe tosiaan on tärkeä, tätä saa jakaa pitkin sosiaalista mediaa.

Paradoksi ja loogisuus

Olen viime aikoina Husserlista inspiroituneena alkanut lukea enemmän Merleau-Pontya, joka kirjassaan Le visible et l'invisible puhuu paradoksaalisuudesta kaikessa, niin luonnossa kuin minussa tai meissä ihmisinä. Paradoksaalisuus tarkoittaa ristiriitaisten asioiden olemassa oloa samaan aikaan, mm. subjektin ja objektin olemista samassa oliossa, kuten minussa. Subjekti ja objekti ovat siis yhtä, "the unity of subject-object", kuten eräs kirjoittaja, Shazad Akhtar, sanoo.
    Tästä johduin miettimään vaihtoehtoa, ettei mitään paradoksia ole välttämättä pakko olla, vaan että luonnollinen tilanne näyttää siltä kielemme takia: toimimme aikaisemmin luonnontieteelle omaisesti naiivisti muodostettujen käsitteiden varassa, jotka on asetettu ensivaikutelmien perusteella tutkimatta kokonaisuuksia ja omaa itseämme itsenämme (ei siis tavaranomaisena etäännettynä mallina). Tästä katsantotavasta jounnetut käsitteet peilaavat edelleen abstraktilla tasolla naiivia ymmärrystä, esimerkkeinä subjektin ja objektin ero tai hetkellinen olemassaolo ikuisena (niin kuin länsimaalainen logiikka ristiriidan lain näkee). Lauseissa tilanteet siis näyttävät ristiriitaisilta, mutta ehkeivät tosiasioina.
   Jotta maailma olisi kielessäkin looginen, pitäisi ehkä ylittää tämänhetkiset käsitteet ja arvioida sekä luoda niitä uudelleen. Tilanne voisi muistuttaa Nietzschen arvojen uudelleen arvioimista, tosin ei moraalikäsityksissä, vaan kielellisessä ymmärryksessä.

Sitä oli pieni saksalainen kaupunki

Vedenpinta väreili vasten tummaa taivasta. Kuulin etäältä ihmisten naurua ja heleitä ääniä, joiden omistajat elivät toisessa maailmassa. Ne eivät kuuluneet tänne, minun hetkeeni, jossa valkoisina hohtavat joutsenet nukkuivat ja horisontti suli yhteen mustassa sumussa.
   Olin laskenut painavan laukkuni maahan, myöhäissyksystä huolimatta maa oli vielä kuiva. Istuin kivisellä penkillä ja odotin. Halusin päivien menevän ja samalla pysyvän, elämä tuntui valuvan käsistä, eikä mitään tapahtunut. En päässyt eteenpäin.
    Pakenin toivottomuuttani sosiaaliseen ympäristöön, joka antoi minulle yhtä vähän kuin minä sille. Unettomien öiden jälkeen ei yliopisto tavoittanut siten kuin olisi voinut, ja saamani hyöty oli pientä nähtyyn vaivaan verrattuna. Tätä tulisi olemaan vielä pitkään ennen kuin pääsisin tekemään kunnon tutkimusta. Jos edes koskaan pääsisin sinne asti.
    Valkoinen kohina herätti ajatuksistani. Yksi joutsenista pöyhisti itseään ja vajosi takaisin uneen. Etäämmällä kurjet liikkuivat kohti rantaa, nekin olivat menossa levolle.
    Katsoin veteen ja harkitsin mahdollisuutta mennä itsekin nukkumaan sen suojiin. Kummastelin itsekseni syvään veteen hukuttautuvia, eikö uimataito pelastaisi niin syvässä kuin matalassakin. Tämä pinta kohoisi korkeintaan polviini asti, mutta jos syvyydellä ei tosiaan olisi väliä, ei se haittaisi.
    Nousin ja riisuin takkini, jostain syystä kuvittelin olevan helpompaa ilman sitä. Asettelin sen nätisti penkille, jotta sen mahdollinen uusi omistaja huomaisi sen olevan ihan kunnollinen. Katsahdin laukkuuni, se oli täynnä kirjaston kirjoja, jotka minun pitäisi palauttaa. Pysähdyin miettimään, pyytäisinkö palvelusta joltakulta, mutta toisaalta ruumiini löytäjä voisi mieluiten olla joku muu kuin ystäväni.
    Nostin laukun maasta ja päätin palauttaa kirjat. Kirjasto oli tältä päivältä kiinni, joten puin takkini takaisin ylleni ja kävelin kotiin.

-Myöhäisillan yksinäistä proosaa

:

Hermafrodiitti
oli ensimmäinen ihminen,
nelijalkainen, -kätinen,
täydellinen itsessään.
Kylläisyydessään suututti jumalat,
jotka salamalla sohaisemalla
jakoivat tämän kahtia.
Nyt puolikkaat etsivät toisiaan,
onnekkaina ne,
jotka itsensä löytävät.

-Platoninspiroitunutta runoutta