Joitakin asioita tämän kamalan ajanjakson jälkeen. Oikeastaan Heidegger -runoja:

Tyhjyys on pohjaton.

"Elämä on kuolemaa"...

... sanoi Buddha kerran puunsa alla.

Jokainen syntymä tuo rajansa mukanaan,
jokainen ihminen on aina jo loppunsa.

Samsara,
se ikuinen kierto,
jossa kärsimys ei koskaan lopu,
tuo jälleen ja jälleen kaikki ne kerrat,
jossa mikään ei muutu
ja kaikki on samaa.

Vailla todellista tietä
on oleminen vain hamsterinpyörän juoksua.

Kuka tahansa

Voisi olla niin kuin minä olen.
Sillä elää niin kuin minä elän
on olla pelkkää tavallisuutta.

Jokapäiväinen
pitää yllä sanaa
vaivaantunut jutustelu
sen pelkän toisen takia.

Langenneena Helvettiin
on elää siellä ihmisenä,
eikä olla täällä niin,
että todella ymmärtäisi.

--

Esillä olo
on jälkimmäistä,
ennemmin on kaikki käsillä
kuin mikään todellista taidetta.

Käsiltä valuu sormien läpi
oleminen,
ei olevainen,
jota ei ja ei saa koskaan kiinni.

Se sittenkin on
se asia itsessään,
joka pudottaa pois
houkuttelee suuresti.

Laitan tän Minervan Pöllöön, kunhan luen tän aamulla vielä läpi ja korjaan. Nyt väsyttää niin, että silmät katso ristiin.

Maailmanloppu!

Kun Shiwa hengittää ulos, syntyy maailma. Kun Shiwa hengittää sisään, maailma tuhoutuu. "Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu", kuuluvat Jumalan sanat Raamatun lopussa (Joh.22:13). "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja, sillä aika on lähellä!" (Joh.22:10) Entä jos inspiraatio on jo alkanut?
Erään pienen WMSCOG -seurakunnan(1) opiskeluhuoneen ruudulla pyörii video, jolla maa palaa ja meret kiehuvat. Japanin tsunami näkyy uudestaan ja uudestaan, atomipommit räjähtelevät ja alastomat lapset juoksevat pakoon sotaa. Taustalla koreankielinen miesääni kertoo, että Jeesus on jo palannut, hänen nimensä on Kristus Ahnsahnghong. Kaikki merkit viittaavat siihen, että ennustus, josta Johanneskin ilmestyksessään puhuu, on toteutumassa. Ei kuulemma auta muu kuin uskoa.
Rautatientorin Kompassilla ohikulkijan käteen osuu pieni paperi, jolla punaisella fontilla kuumotellen kerrotaan, että jotakin on tuleman:
"Kukaan ei pärjää omallaan, sillä tulevina aikoina tulevat vaikeat ajat. Olkaa yhtä minussa. Te ette kestä, jos ette seiso Minun neuvotteluissani. Tutki Sanaa ja seurustele Minun kanssani. Minä tulen pian ja pääsette Minun lepooni. -Saatu yöllä 8.9.2005". Helsingin Baptistilähetys jakaa viestiään totisin ilmein. Lopun ajat ovat lähellä, ja nyt meillä muilla on heidän mielestään viimeinen aika päästä osaksi pelastusta. Heille voisi mielessään nauraa, mutta Ilmestyskirja lyö ilmeen vakavaksi. Siinä Jumala sanoo Johannekselle:
"-Katso, minä tulen niin kuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana, eikä hänen häpeätänsä nähtäisi!" (Joh.16:15)
Ehkä toinen tuleminen alkaakin pian, sillä tänä ateismin aikana kukaan ei enää odota sitä. Sitä tarkoittaa se, kun sanotaan, että se tulee silloin, kun sitä vähiten odottaa.
Vedakirjallisuuden mukaan elämme Kali-yugaa eli rappion aikakautta, emmekä sen tähden ymmärrä jumalallisia merkkejä. Tänä aikana Vedojen mukaan maailman johtajista tulee vaarallisia ja verotus muuttuu epäoikeudenmukaiseksi, täysin motiiviton murhanhimo ja murhat lisääntyvät, himon osoittamisesta tulee sosiaalisesti hyväksyttävää ja jopa esiteinit tulevat raskaiksi, koska yhteiskunnassa pääasiaksi on muodostumassa seksuaalisuus ja yhdyntä. Synnillisyys ja paheelliset elämäntavat valtaavat alaa ja hyveellisyys hiipuu, alkoholi ja huumeet leviävät, eikä guruja enää kunnioiteta ja heidän opetuksiaan aletaan pilkata. Syntien määrän lisääntyessä myös jumalallisten rangaistusten määrä lisääntyy ja ihmisiä menehtyy mitä julmimmissa katastrofeissa. Kali Yugan loppupuolella Vishnun inkarnaatio Kalki tulee ratsastaen valkoisella hevosellaan ja alkaa taistelunsa Kalia ja sen pimeitä voimia vastaan. Ilmestyskirjakin kertoo lopun aikoina ilmesyvän suuren valkean istuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat (Joh.20:11), ja joka taistelee Perkelettä, väärää profeettaa ja petoa vastaan sekä heittää heidät tuli- ja tulikivijärveen (Joh.20:10).
Päivän Metro on kuin suoraan Vedojen ennustuksista.  Ratikassa juopunut pummi yrittää lähennellä vierustovereitaan. Matkan varrella Mannerheimin patsas muistuttaa tulevasta Vishnusta.
Ehkä tosiaan kansoitamme toiminnastamme riippumatonta maailmaa, joka kohta on tulossa kohti loppuaan, teimme me sille jotakin tai emme. Hegelin filosofia Maailmanhengestähän on juuri sitä, etteivät yksilöt suuressa skaalassa voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun, vaan Henki itse etsiytyy kohti suurempaa vapautta. Matka ruuhkaisen Mannerheimintien saastesumun läpi puoltaa Hegelin väitteeseen yhtymistä. Kaikkihan tietävät ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttajista, mutta tuntuu kuin meidät olisi kahlittu jokapäiväiseen kulutukseen maailman tuhoutuessa toimintamme ansiosta meidän voimatta sille mitään. Jos Shiwa tanssii maailman menoa oman mielensä mukaan, ja me olemme vain pieniä välikappaleita Jumalan ikuisessa luomisleikissä?
Koyaanisquatsi -dvd kiertää opiskelijoiden keskuudessa. Elokuva kertoo kahden maailman -urbaanin teknologian ja luonnon- apokalyptisestä yhteentörmäyksestä. Taustalla kuuluva Hopi-intiaanien laulu kertoo siitä, kuinka epätasapainoisen (nyky)maailman vallitessa lopun ajat ovat lähellä.
Ilmestyskirja sanoo taas sanottavansa: "Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen nimeä kumartavat" (Joh.14:11). Saastesavu rankaisee jumalattomia.
"Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen" (Joh.1:7).
Vääriä maailmanloppuja on tullut ja mennyt, mutta joskushan sen on tultava. Entä jos se nyt on käsillä?



1. World Mission Society Church of God

Jumaltodistus (tai jotain sinne päin, ehkä mahdollisuus)

Oletetaan, että on olemassa asia itsessään, joka ei ole meille sellaisenaan koettavissa, vaan koemme sen ainoastaan oman kokemusmaailmamme (ajattelun lait, säännönmukaisuudet, Kantin 12 kategoriaa) kautta. Yhtenä kokemusmaailmaamme määrittävistä ajattelun laeista on ristiriidan laki, eli asia ei voi olla olemassa ja olla olematta olemassa samaan aikaan (A ja ei-A ei voi olla samaan aikaan, on joko A tai ei-A).
Jos ristiriidan laki ei pätisi, olisi jollekin asialle mahdollista olla ja ei olla olemassa samaan aikaan, eli se olisi omnipotentti siinä mielessä, että se ei muuttuisi eikä häviäisi, mutta ei koskaan syntyisikään, sillä se olisi kaikki mahdollisuudet samaan aikaan. Jos oletetaan, että koemme kaiken kokemaamme määrittävien jonkinlaisten kategorioiden (joko Kantin tai laajemmin, esim. koko tapa ajatella ja kokea asioita, mm. ettei ristiriita ole mahdollista) läpi, emme voi tietää, pätevätkö asettamamme lait ja järjestelmät todella asioihin itseensä eli siihen, mikä on kokemuksemme takana mahdollisesti näkymättömissä.
Täten ei voida tietää, päteekö ristiriidan laki varmasti muualla kuin omassa kyvyssämme ajatella. Ristiriidan laille ei ole muuta perustetta kuin se, että meidän kyvyllemme ajatella ei ole mahdollista kuvitella asian olevan ja ei olevan samaan aikaan.
Jos emme voi tietää asioista itsestään kuin sen, ettemme voi tietää niistä (mikä on oikeastaan tietämistä suhteestamme asioihin itseensä, tästä voidaan jatkaa liian pitkään, en mene siihen), emme voi myöskään tietää niiden lainalaisuuksista tai mistään muustakaan. Silloin voisi olla mahdollista, että asiaan itseensä ristiriidan laki ei pätisi.
Jos jokin asia voisi olla ja ei-olla samaan aikaan, tarkoittaisi se, että se olisi ikuinen, kaikkialla ja ei missään, muuttumaton ja vain kaikkea mahdollista sekä mahdotonta samaan aikaan, eli omnipotentti. Jumalanhan sanotaan olevan sellainen.

Ps. Kosketellessani harmaita partahaiveniani, joita olen koko pitkän ja pohdiskeluntäyteisen elämäni kasvattanut, tulen siihen tulokseen, että parasta on olla agnostikko näissä asioissa. Koska entä jos kaikki onkin vain yhtä suurta huijausta?

bX-eeirhq

Joka kerta, kun avaan Bloggerin, argh.

Btw, kirjoitan vähän, koska kirjoitan sitä lastenkirjaa, eikä illuusiosuoni pulppua.

10 000 kävijän raja ylittyi! Siitä hyvästä pientä runoilua:

.
Taivaan raosta
ropisee sade temppelin lattiaan.
Katseesi täyttää maailmani rajat, ja
rakastan sinua.

Ja kaupunki on sulkenut suuni,
en voi puhua,
vain katsoa,
tuntea,
kaiken,

Jumalan.


Lukien kanssasi antiikin viisautta

Urbaani itku
kuin katku pisaroiden voimasta
vaipuu katukiviin,
ja raikas tuuli
lipuu Tiberin yli kasvoillesi.

Melankolia on kauniimpaa
ollen keskellä raunioita
piilossa muiden katseilta,
maailmalta, Toisilta.
Kesä keskellä maaliskuuta
viininpunaisessa takissa,
kadussa, kaupungissa,
pyhässä perheessä ja askelten alla.

.
Askeleet kulkevat selkäni takana,
yksikään niistä ei ole sinun.
Odotan jokaisen kohdalla
hipaisua hienoille hiuksilleni.

Narina kaikuu niskani takana,
tulet ja astut kohdalleni.
Odotan katseesi kohdalla
jotakin,
mitä sinulla minulle ei ole.

Ps.

Älköön kukaan olko minulle vihainen. En repeä kaikkialle, ja hyvä, kun edes joskus näen ystäviäni. Sitä paitsi edelleen ahdistaa aivan vietävästi.

Pps. Väsyttää, siksi olen niin tyhmä. En ole oikeasti, silloin, kun olen levänneempi ja aivoilla on energiaa toimintaan.

Nautinta-alue

Hyvä herra,
mitä saisi olla?
Rintaa, reittä,
palanen potkaa?
Toiveenne täytän
alta aikain
yksikön, yhteen
liitän omaanne.

Hyvä herra,
mitä teille tänään?
Tähän hätään
en keksi muuta
kuin päivän suosituksen,
oman suosikkini,
silmät kiinni ja nopeasti ohi.

Hyvä herra,
tekö taas tahdotte?
Herrasmiesten klubinne
kokoontuu täällä tänään.
Tulettehan tekin
nauttimaan talon antimista
tyydyttämään tahtonne,
miehisen halunne,
kaiken unelmistanne
minun tyhjällä ruumiillani.

Yöllisiä pohdintoja epistemologiasta

Määritelmä, että tieto olisi oikea käsitys yhdessä selityksen kanssa (Theaitetoksesta 208b) (eli luulo, uskomus tms, jolle löytyy selitys eli perustelu eli siinä mielessä perusteltu uskomus, joka on oikea, eli tosi, mutta liittyy ideoihin, ei havaintoihin fyysisestä maailmasta), irrottaa tiedon omaksi erilliseksi kokonaisuudekseen, joka on täysin erillinen kyseisestä tietäjästään tai kontekstistaan. Tietääkseen voi siis vain omaksua lauseen, johon sisältyy perustelu sekä vastaavuus maailmasta (tieto siis tarvitsee jonkun, joka tietää, mutta sillä ei ole väliä, kuka tietää).
Klassinen tiedon määritelmän "tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus" suhteen usein unohdetaan, että se Platonilla liittyi vain ideoihin, ei siis fyysiseen maailmaan, josta ei sen muuttuvaisuuden vuoksi voida tietää mitään. Siispä tähän maailmaan liittyvä klassisen tiedon määritelmä ei tule Platonilta, vaan on kehitelmä siitä.
Jos tämä maailma on tosiaan muuttuvainen, tulisi klassisen määritelmän mukaan myös tiedon olla muuttuvaista (jos siis ei mukailla Platonia). Jos ei mennä skeptisismiin ja väitetä, ettei meillä voi olla tietoa, koska se on mahdotonta määritelmän perusteella, täytyy tiedon siis olla jotakin, joka liittyy juuri tiettyyn tietäjään/ tiettyihin tietäjiin.
Hylättäessä ideamaailman käsite täytyy myös hylätä tiedon individuaalinen tai jopa persoonaton olemus. Individuaalisen hylkääminen on välttämätöntä sen takia, että jos jokaisella on oma tietonsa, se ei enää täytä tiedon faktaluonnetta, koska faktahan on yksittäisen henkilön mielipiteen ulkopuolella ja pitäisi siis olla kaikille sama. Tästä päästään siihen, että tiedon täytyy olla kollektiivista, eli kulttuuriin liittyvää.
Psykologi/ tms. ajattelija Carl Bereiter puhuu kulttuuritiedosta. Tieto liittyy siis hänen mukaansa aina tiettyyn kulttuuriin, jossa yksilöt jakavat yhteisen käsityksen, jonka määrittelevät faktaksi, eli pitävät tietona. Nämä faktat Bereiter nimeää käsitteellisiksi luomuksiksi, jotka ovat yhteisön luomia jotakin tarkoitusta varten, mutta kuitenkin todellisia. Ne eivät kuitenkaan ole yhtä kuin todellisuus tai sen suoraa peilausta tms, vaan todellisuuden rajoittamia. Tieto olisi siis kulttuurin luomaa siinä mielessä, että se luo käsitteelliset luomukset, joita pitää objektiivisina. Tieto on siis kaikille yhteistä, eikä kiinnittyneenä yksilöön, vaan yksilöiden muodostamaan yhteisöön.
Yhteisö siis tarkastelee maailmaa oman (laajasti käsitetyn) kielensä läpi ja määrittää siten faktat, joista voidaan muodostaa tietoa. Tieto voisi näin ollen olla sosiaalinen konstruktio (noniin, mainittu!), joka olisi siis eräänlainen sosiaalinen sopimus.

...Kello alkaa olla liian paljon aivoituksiin, joten jatkan myöhemmin. Nyt alkaa ajatus katkeilla, anteeksi, jos oli siitä syystä hiukan epäselvää. Pointtina oli vaan se, että ehkä tieto-opin ongelmana on ollut juuri se, ettei sosiaalista luonnetta olla otettu mukaan, vaan on käsitelty tietoa jonain itsessään olemassa olevana asiana.

Perjantai-ilta katsellessani omaa kuvajaistani ikkunalasista

Hiljaisuus
käsin koskettavaa.
Utusade
paijaa poskipäitä.

Pikkusisko ilmoittaa
löytäneensä muistoja
yhteisestä lapsuudesta,
joka kummallakin erilainen.

Puhelin tuuttaa,
hän ei vastaa,
on kadonnut sumuun,
aikuisuuteen.

Hengitykseni salpaa
kovin kostea ilma.
Vastassani vain
hiljaisuus.

Miten minusta tuli lakto(ovo)vegetaristi

Olipa kerran pieni kala
betonialtaassa muiden kanssa,
näki kerran ison palan,
RUOKAA!
tarttui siihen,
ja joku veti sen ylös.
Ei enää vettä,
sisälle sattui ja keuhkoissa poltti.
Se sätki ja potki
yritti päästä otteesta.
Ruoka unohtui,
se ymmärsi,
mistä tässä oli kyse:
elämästä ja kuolemasta,
sille jälkimmäinen.

Olipa kerran pieni tyttö,
äidin ja isin kanssa betonialtaalla,
näki siellä pienen kalan,
RUOKAA!
huusivat vanhemmat vieressä,
tarttuivat siihen,
ja vetivät sen ylös.
Silmät suurina
tuijotti tyttö kalan silmiin,
siihen sattui,
tyttö tunsi sen.
Isä tarttui kalan pyrstöön,
mätkäisi betonialustalle,
löi kerran
ja neljännenkin,
kunnes kala kuoli
ja tyttö ei kestänyt katsoa.

Olipa kerran pieni perhe
illallispöydässä mummon luona,
RUOKAA!
pöydällä paistettu kirjolohi,
tyttö tuijotti,
mielellään ohi.
Se itki kalan kohtaloa,
mummo suuttui,
"Kuinka se tyttö nyt on tuollainen?!".