Paljon kuolleita variksia

Näin eilen paljon kuolleita variksia. Sen jälkeen niitä oli sadoittain pääni yllä, ihan oikeasti. Olo oli kuin olisin kävellyt sumussa sumun päällä.

En tiedä, nostiko se päätään.
Tuuli heilutti sen kuolleita siipiä, se makasi
maassa pienessä kerässä,
sillä tavalla
niin kuin lintu vain voi.
Pieni varis, nokka mustana
se lepäsi välittämättä
meistä, jotka ajoimme ohi.
Se oli kuollut ihmisen brutaaliudesta
välittämättä enää.
Irti revitty siipi
lojui mukulakivikadulla
keskellä kaupunkia,
toinen, kolmaskin
lopulta jotakin veristä, nuhjuista
punaista
iso kasa.
En itse huomannut, sinä sanoit
ja sait minut näkemään kuolleet linnut pitkin teitä.
Myöhään illalla havahduin meteliin
sadat varikset peittivät pilvet
raakkuivat kuin suuressa hädässä
vaikka minulla kaikki oli hyvin.
Niitä tulvi kaikista horisontin kulmista,
puut tyhjenivät, kaikki lensivät
ja minä vajosin
pelkäsin
heräsin seuraavana aamuna
varisten hiljaisuuteen.
Rääkäisyjä
ei enää ollut.

Törmäsin muuten myös hirttosilmukkaan eilen, mikä outo päivä. Kuitnekin kaikki tuntuu olevan hyvin.

Pilaan taas kauniin ensimmäisen tekstini, olisitte voineet tämän sijaan lukea runoja yksinäisen hetken kauneudesta (alla). Varoitus, kyseinen teksti sisältää vihanpurkausta!

Niin haikea olo, vaikka kaikki on niin hyvin. Ehkä on jotakin, jotakin muuta, vanhaa kaunaa ja tunne menneisyydestä. Luoda historiaa, sitä mieleni osaa mitä parhaiten. Peitetään kaikki paha alitajuntaan ja päästetään se, kun vähiten pyytäisi. Rakastan, enkä halua tuntea tällaisia tunteita, kun kaikki on hyvin (itse asiassa erittäin hyvin, olen todella onnellinen ensimmäistä kertaa elämässäni, pyydän vain, ole varovainen, mustelmat ovat vielä siellä).
Mua alkoi pelottaa tänään. Yhtäkkiä kaiken kauniin keskellä alkoi ahdistaa, en halua, en enää, viette minulta voimani, oi rakkaat aivoni, rakkaat freudini. Puhuin muuten Aleksin kanssa tänään ensimmäistä kertaa koskaan kunnolla, ja mä ymmärrän nyt, mitä Eili rakastaa, se on todella mukava ihminen kaiken sen myrtseilyn jälkeen ja sen alla. Mrs. and Mr. Bellatrix, Eili ja Aleksi, mmm...
Joka tapauksessa, en halua olla sellainen leikki-ihminen. Enkä halua olla esine. Koska en ole. Olen MINÄ, Minna-Kerttu, uniikki pieni ketunpoikanen keskellä lokkiparvea ja mielenrauhaansa. Ymmärtäkää kaikki, niin, että voin sen itsekin todeta, että olen tavallinen ihminen, niin kuin te kaikki muutkin, mutta minua ei huvita olla kenenkään objekti, koska tiedättehän, kartesiolainen subjekti-objekti -asetelma on vääristynyt kuva ympäristöstä ja itsestä. Olen maailmassa, en yksin täyteläisesti itsessäni muun ollessa kuin käärepaperia, joka on minusta irrallinen.
Olen maailmaa. En ole "nainen" vaan nainen. En ole mitään yleistä massaa, joka on tavaraa ja jota saalistetaan iskemällä vähän niin kuin banaanikärpäsiä. Itseasiassa, kun nyt näin tuli puheeksi, suoraan sanottuna vihaan jokaista ihmistä, joka puhuu yleisesti "naisista" siinä mielessä, että unohtaa naisten olevan vain toista sukupuolta olevia ihmisiä, eikä saatavaa tavaraa, josta nautitaan ja joita ei tajuta, koska ne ei ole samaa lajia vaan vähän kuin jotain lemmikkikaloja, joilla ei ole omaa tahtoa, vaan kaikki on luotuja pervojen mielihalujen täyttämiseen. Joo, mitä ihmettä se läski mieskin tänään tuli mua iskemään, vitsin limainen perseaivo. Vaikka joo, se vaan tervehti mua, koska se ei ehtinyt muuta, koska mä juoksin pois, sitten se jäi sinne mietiskelemään ääneen, että miksi mä en halua lähteä sen matkaan. Miksköhän?
En ole kumibarbara, muistakaa se, kun katsotte minuun, kun haluatte minua, tuijotatte rintakehää kasvojen sijaan ja kun unohdatte minun olevan ihminen. Ja te muuten näytätte ihan sairaan idiooteilta, kun kuola vaan valuu, kun silmät tuijottaa rintavakoon (ooooh, sillä on tissit vähän niin kuin puolella ihmiskuntaa, vähän niin kuin mun äidillä, niin, niistä syötetään siis vauvoja, ne ei ole mikään yleinen miesten viihde-esineistö). En ole kumibarbara, enkä pornovideo, ja ---- NEKIN TYYPIT SIELLÄ ON IHMISIÄ JOTKA JOO JOTKUT TEKEE ASIAA TYÖKSEEN, MUTTA VOIKO KUKAAN KATSOA ITSEÄÄN PEILIIN SEN JÄLKEEN, KUN ON RUNKATESSAAN KATSONUT, KUINKA RASKAANA OLEVAT NAISET TAI TEINITYTÖT ON HYVÄKSIKÄYTETTYINÄ, KUN NE TARVITSEE RAHAA??!!! Ne teinit on jonkun LAPSIA!!! Ja itseasiassa, kaikkihan tietää, että osa siitä porukasta on siellä todella vasten tahtoaan. Osa siitä on ihan eettisesti tehtyä, mutta aika paljon siitä on aika kamalasti tuotettua. Joo, kaiken tän perseen takia mä en pidä pornoteollisuudesta tai siitä, että ihmiset tukee tätä teollisuutta. Ei siinä muuten mitään vikaa ole, esim joku eroottinen taide on ihan semi nerokasta joskus. Mutta vitsi mä en ikinä voisi olla vaikka mallina taidepornolehdessä, joka olisi jonkun kunnollisen taiteilijan käsialaa, koska mun kumibarbaratraumat saisi mut sekoamaan lopullisesti. Äh, pelkään aina välillä, että sekoan, koska ihmiset ei suostu olemaan sellaisia, että ne olisi vaikka KIVOJA mua kohtaan. Mikä esim suurinta osaa miehistä vaivaa..?
Ehkä tämä on se syy, miksi olen tänä yönä niin haikea. Tarvitsisin Tuukan muistuttamaan mulle, että mua rakastetaan mun itseni takia, ei sen takia, että olen tarpeeksi pornovideon tai muuten vaan hölmön ja pantavan näköinen. Aina välillä se palaa, pelkään, että mä olen riittämätön ja samalla musta tulee sitten vihainen ei-kenellekään, koska mulla ei ole enää idioottimiestä, jolle suuttua, mulla on ex-idioottimies, joka ei kuitenkaan ole lähettyvillä, enkä ihan enää kehtaa sanoa sille kaikkia näitä asioita, kun ei se yksinkertaisesti tajua, koska "mitä, onko tolla tyypillä tunteet, kun sehän on nainen.. miksei se tykännyt siitä, kun mä pakotin sen niihin kaikkiin asioihin, joista se ei pysty varmaan koskaan puhumaan, koska sitä oli kohdeltu huonosti jo valmiiksi ihan tarpeeksi paljon? mikäköhän sitä nyt vaivaa, kun se ei halua olla mun lelubarbara ja oksentaa, kun oon työntänyt sen päätä niin syvälle, että sen kurkku on ollut viikon kipeänä? miksi ihmeessä se ei halunnut jatkaa mun kanssa friends with benefits -juttua, miksi se ei tullut sänkyyn, vaikka mä halusin, vaikka en halunnutkaan nähdä sitä muuten kuin panopalveluita antamassa?".
Taas liian pitkä teksti. Mutta mä en pysty enää olemaan, aina öisin ja yksin ja Tuukan kanssa ja ystävien kanssa ja kaikkialla mulle tulee takaumia ja alkaa ahdistaa, enkä voi nukkua, koska mun aivot sekoittaa kauniit muistot rumiin, mistä hyvästä voisin juoda ne pellolle (siellä olisi nyt vihreääkin niille). ÄÄäääh, rakastan Tuukkaa, haluan, että ne asiat on mun päässä kauniina, eikä sekoitu takaumiin.
KOLMEA KAVERIA!!! AH MÄ RAKASTAN SITÄ MIESTÄ NIIN PALJON!!! Vadelma ja valkosuklaa, ne todella maistuu rakkaudelta. Tuukka Tuukka Tuukka Tuukka BRUNILA MÄ RAKASTAN SUA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Enemmän kuin mitä sanoin voi sanoa. Ja mulla on sua ikävä, en malta odottaa, että tulet kotiin. Haluan soittaa ja laulaa sun kanssa ja hypätä sun kaulaan ja halata sua niin, että meidän asunto olisi ihan valoisa ja kaunis, kun se täyttyisi mun rakkaudenosoituksesta.
Joo, täs tää. Poistin muuten ensimmäistä kertaa ikinä tekstin mun blogista, koska pelkäsin sen olevan liian avoin, ja ehkä se olikin, kun se oli aika henkilökohtainen toisen ihmisen asioista, ja en halua kirjoittaa kenestäkään (enää ikinä) mitään, minkä se tietää tuttujen lukevan, vaikkei haluaisi, että ne tietäisi joitain asioita (toisaalta, olisi voinut sitten olla tekemättä niitä asioita, jos ne ei kestä päivänvaloa). Ja koska siellä oli asioita, joita en halua sittenkään sanoa liian suoraan. Mutta joo, sori, mut mä en tykkää ihmisistä, jotka katselee sellaista pervopornoa, kun niillä on joku, jota rakastaa, koska ne pornovideot ei pysy ikinä fiktiona. Mä en ole mikään kumibarbara, muistakaa se.

Runoilin vähän

(tää on pala aikaisempaa tekstiä)

Sinne,
minne sanat eivät riitä.
Sinne
mennä tänä yönä.
Laulaa auki tyhjää
tekstiä,
mitään väliä,
miltä se naapureista kuulostaa.
En saa tarpeeksi,
valmiiksi,
riittää
ja tulee lisää.
Vihreää teetä,
kunnes sekään ei riitä,
ja nukahdan sohvalle,
ketään muuta ei ole.

Mustaa teetä
elämänsuola.
Hajonnut kello tikittää
kiitää
ja heittää maahan.
Ylläni vain hiljainen  rakkaus
sotkuinen heinäpaalu.
Lennän poissa täältä,
jäältä
tuntuu kesä,
joka eilen satoi ylleni,
kasteli kuin aamunurmen
ja antoi minulle kasteen.
Nuku toisaalla,
mielesi kanssani.
Olet niin kaunis,
hiljainen rakkaus.


Jup, täs nää. Mulla on tyhmä olo, koska kaadoin kuskusia yhden naisen päälle eilen. Ei siitä enempää, tein Eilit vaan, ja tavallaan, kun sitä ajattelee, niin ei paha, koska tehdä Eilit on ihan hyvä. Sit löin myös Johania, koska se on ollut mulle niin ilkeä ja suutuin sille. Sitten kiipeilin kännisenä katolla ja tajusin vasta nyt, että olisin voinut pudota sieltä. Se olisi ollut kuin lento, mutta olisin kuollut. Joo. Sitten juttelin Julianin kanssa ruotsiksi, en muista ollenkaan, mitä sanoin. Ja sitten join salmaria ja halasin (nimetöntä tyyppiä, joka ei pitänyt siitä, että vahingossa mainitsin sen tässä) ja M-T:a. Ja ALEKSIA myös ennen näitä parteja. Olen ylpeä tästä aikuistumisesta, kun voidaan jättää taakse joku vanha vammailu, johon ei edes ollut mitään kunnon syytä. Mut oon iloinen, nään Eiliä tänään ja Paula on elossa kaiken jälkeen, kiitos Jumalalle siitä. Vitsi mullon elämä... Vähän idiootilta tuntuu vaan näin jälkeenpäin. Äääh. Pitäisi halata Johania ja pyytää anteeksi kaikkea.

Periaatteessa post scriptum edelliseen, lukekaa se!

Miten voi olla niin siistiä lukea omia blogitekstejä keskellä yötä ja olla sitä mieltä, että vitsi mun tekstit on sellaisia, että pitäisi laittaa ihmisiä lukemaan niitä. Jup, nerokasta tekemistä, kun nukkuakin voisi. Mut joo, nyt, kun oon väsynyt ja huppiduu, niin oon sitä mieltä, että mun teksti on oikein kivaa luettavaa jopa siinä määrin, että jaksan lukea sitä yli 10 minuuttia putkeen. Jup.

Get some of the night in the morning actually, cause it´s two a clock, so it´s past midnight and i´m a bit tired already and looking lazy and bad, having just one shirt and underwear on, but i have to say, that looks good on me actually, should wear this more often. And now into the business, soon. There´s still something, i had quite bad hangover today, it actually didn´t start until midday, because i was still drunk when i woke up from Mara´s couch and came home, Now it´s time for the text that doesn´t make any more sense than this, i have to admit. But please, there you non-existent ones are:

Viininpunainen kauluspaita, poreilevaa teetä, sitä veikeän japanilaista tai mitä ihmeen kiinalaista mustasta kiiltäväpaperisesta pakkauksesta.
Yön musta samettikupla, jonka sisällä luoda oma maailmansa. Tanssin yksin pitkin vaneerilankkuja, availen salkkuja, jotka heitin eilen nurkkaan. Uuh, mustia nahkasalkkuja täynnä salaisuuksia! Mitä kaunista ja nyrpeää sieltä löytyykään!
Tosin, tottahan se on, että salaisuudet ovat salassa, koska ne ovat rumia. Rumaa, rumaa, kauneutta ei koskaan nähnytkään, siksi ne on sullottu ylitäysiin salkkuihin, ja ne pursuilevat, eivät tahdo pysyä suljettuina.
Mystinen mysteeri, minun mieleni, minun maailmani, taivaani ja ruohonurmikkoni.
Yksin kotona, vapaa kaikesta, kielestä ja yleisöstä (vastapäisen talon stalkkeria ei lasketa) ja ja toiseuden mielestä. En ole enää sitä, mitä olen itselleni muiden kautta luullen, olen vapaa, vapaa, VAPAA! En ole nainen, en tyttöystävä tai kenenkään kaveri. En ole randomtyttö kadulla, en nuori tai vanha, en se nolo tai se kiva tyyppi katsomassa Tennispalatsista Kaisatalon peiliin, en ole kukaan, samalla eniten minä. MINÄ! Koko maailma on pelkkää minun olemassaoloani, minun tunteitani ja mielihalujani. En ole ihminen, kun toisia ei ole.
Sisäinen rytmi, Zarathustra, en jaksa hoitaa kotia, olen laiska ranskalaislapsi nyt.
Get some, get some, get dark, get hard. Get one, get gone, get fun and a gun.
Ajatuksenjuoksua, sinä ja sinä, toinen ja kolmas, kaikki menee filminä ohi. Te entiset poikaystävät, parhaat ystävät, melkeinystävät ja kivuliaat ystävät. Minä leijun, minä lennän ja poikkoilen pilveltä pilvelle.
Sinne, minne sanat eivät riitä. Sinne mennä tänäyönä. Laulaa auki tyhjää tekstiä, mitään väliä, miltä se naapureista kuulostaa. En saa tarpeeksi, valmiiksi, riittää ja tulee lisää.
Vihreää teetä, kunnes sekään ei riitä, ja nukahdan beatlessohvalle, ketään muuta ei ole.

Miksi henkilökohtainen ongelma kuulostaa niin typerältä?!

Negatiivinen kaiku kaikessa suurimmassa. Ei ihmisellä ole muita niin suuria ongelmia kuin henkilökohtaiset ongelmat, mutta henkilökohtaisesta on tehty jotakin poissuljettavaa ja jopa noloa. On hassua, että ihmisen elämässä ihmisen omasta elämästä tehdään rajattu alue, joka kuuluu kaiken ns. julkisen elämän ulkopuolelle. Omat suurimmat ongelmat nyt ainakin on henkilökohtaisia, ja olen aika nolo, kun en monologisoi yhteiskunnan epäkohdista eri puolueiden näkökantojen avulla tai esitelmöi akateemisesti valideista aiheista kuten Foucault´n ajatusten ja nyky-yhteikunnan todellisuuden välisestä suhteesta, vaan puran sitä, mitä mielen luolissa eniten on.
"Kuin runollista,tosiaan?"

Anteeksi, ehkä olin vähän äkkipikainen ja ajattelematon äsken. En vain voi nukkua näiden ajatusteni kanssa.

Kun lika kuplii pintaan

Hmm.
Kaikki on hyvin ja vesi näyttää puhtaalta, kun hiekka on vesilasin pohjalla ja lasi pöydällä kenenkään koskematta. Älkää koskeko, jottei lasi hievahtaisi, hiekka nousisi pohjasta ja täyttäisi kaikkea puhtaalta näyttävää, kaunista mielenrauhaa.
Mitä tehdä, kun hiekkaa on liikaa? Se ei enää ole ohut ja hento kerros, jonka läpikin melkein näkisi todellisen pohjan, vaan siitä on tullut iso vuori, kasa hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa, joka hiertää ja tarttuu ihoon, eikä lähde pois.
Niin monta asiaa, niin monta pientä jyvää.
Ehkä olen luonut hiekkani itse, jauhanut sen suuresta kivestä, joka seisoi jylhänä jossain muualla jollekin muulle jonakin muuna aikana. En tiedä, hiekka on nyt kuitenkin pilannut veteni.
Kaikki ne asiat, ja syyllisyyskin vielä. Ahdistaa, vaikka tiedän, ettei pitäisi, ei saisi, ei minulla ole mitään hätää. Sekin vielä ahdistaa, ettei saisi ahdistaa.
En voi kirjoittaa, sillä mitä jos joku näkee ja minulle tulee huono omatunto siitä, että se joku näkee ja tuntee olonsa huonoksi sen tähden, että aiheuttaa minulle ahdistusta. Kun minä olen niin täynnä hiekkaa, ja vaikka olenkin sitä jonkun avulla saanut kivuliaasti myllerrettyä ulos, minussa hiertää edelleen liikaa hiekkaa, sellaista terävää ja auringonvalosta polttavaa.

 Mmm.
Ahdistaa, en haluaisi kuitenkaan menettää mitään. Ehkä vika onkin juuri minussa, kerään hiekkaa, viskaan sen itseeni, ja se hiertää ihoni verille, ihan omasta syystäni.
En pääse siitä vierailusta eroon. Enkä pääse eroon vainoharhaisuudesta. Vaikkakin, hyvin hämmentävää, sivuhistoria näyttää vähän hassulta kuitenkin, mitäköhän on käynyt. Aina, kun se joku sanoo jotain, ymmärrän sitä mielenmaisemaa ja tunnen itseni turhaksi, en minä kiinnosta KETÄÄN. Ehken tarvitse ketään, mutta kun tarvitsen kuitenkin.

En saa hiekkaa alas. Älkää puhuko, älkää liikuttako yhtäkään jyvää!
Tarvitsen jonkun! Ei personifioitu tavara riitä, ei päiväkirjasta ole mihinkään, en halua edes koskea siihen. Tuntuu hölmöltä. En saisi sanoa asioita.
En saa sitä hiekkaa pois. En pysty, se sattuisi liikaa. En tiedä, voisiko joku auttaa, se sattuisi silloinkin, ja ehkä pitäisin hiekkani piilossa, eikä kukaan näkisi sitä ja kaikki vain ilmoittaisivat kaiken olevan kunnossa.
Avunhuuto, hiljainen ja pieni. En halua ketään  koskemaan hiekkaani, menkää pois! Minusta ei ole mihinkään, täytyn hiljaa hiekasta ja sitten huudan kivusta, kun pinta säröilee ja pienet terävät kivet tulevat siitä läpi. Menkää pois, olen turha ja pelkkää hiertävää hiekkaa, ei minussa ole enää mitään jäljellä, kun te olette tehneet minulle tämän!

... ARGHCQIYCRQ(#FH QCNKO

Uskontotieteet, onneksi sitä on lisää luvassa!
Kuitenkin, ajatukset juoksee ihan väärille poluille, ja aloin taas (TAAS!!! miksen pääse tästä jo yli??) miettiä sitä, että musta tuntuu täysin epäonnistuneelta ihmiseltä mitä tulee kanssakäymiseen. Kyllähän kaikki muuten toimii hyvin, mutta musta on tässä viime aikoina alkanut tuntua siltä, että kaikille jää loukkaantunut tai muuten vaan negatiivinen olo mun seurasta. Enkä tee mitään erityistä, elän vaan mun tavallisimmalla tavalla.
Tiedän, että kuvittelen suurimman osan, mutta asia häiritsee, kun näin yön pimeinä tunteina alan kerrata päässä kaikkia niitä kertoja, kun joku on pahastunut mun takia.

Sitten
 Mietiskelin tässä opiskellessa ja haluan vaan laittaa nyt ylös. 
Mun olisi pitänyt lukea uskontotieteitä ja keskiajan filosofeja teininä, niin olisin tajunnut, että mun ajatukset oli aika sitä samaa kuin Augustinukset, Boethiuksen ja muiden Akvinolaisten jutut. Olisi ehkä säästynyt turhilta pohdinnoilta. Ei Jumalaa voi tutkia loogisilla päätelmillä.
Sitten, universalismi. Se ah, on juuri sitä, mitä olen miettinyt tässä varmaan viimeiset viisi vuotta. Unversalismissa voisi hyvin käyttää sitä pyramidihavainnoillistamista, eli kaikki uskonnot on saman asian eri puolia. Jokainen sivu näyttää erilaiselta, mutta ne todellisuudessa on yhtä ja samaa asiaa eri kulmista. Kuvittelin ennen tätä vaan bibliaalisten (emt, suoraa suomennosta taas, sori, mun tenttikirja on vieraalla kielellä) uskontojen perusteella, mutta hyvä alkaa ajatella asioita myös muilta kanteilta, esim taolaisuuden näkökulmasta, sitä tosin pitää tutkia vähän enemmän.
Ah, Jumala. Danke schön, että opiskelen uskontotieteitä.
Lisää tulossa? Ken tietää.

Ps. Mun kirjoitustyyli on viime aikoina muuttunut aika huimasti. Ehkä mielikin muuttui, en ihmettelisi. Luulen, että niin kliseä kuin tämä onkin, Nietzsche on ehkä hieman vaikuttanut mun teksteihin. Kuitenkin asiaan liittyy varmasti sekin, että mun elämä on muuttunut aika vauhdilla, ja yritän nyt avata niitä ongelmavyyhtejä, joita mieli on täynnä. Voisin vaikka aloittaa puhumalla Tuukalle siitä tänpäiväisestä, kun se tulee kotiin. Sekin taitaa liittyä Erkkiin ja H:n, kuten aina.

When you know one, you know none.

Mitä olen hokenut varmaan jo aika pitkään:
ihminen tulee toisista, peilaamalla. Koska tosiaan, eihän mitään ykseyden filosofiaa ole.
Samoin kaikki muu, tässä yhtedessä uskonnot. Yksi uskonto ei ole uskonto, sillä sillä ei ole vertauskohdetta.
Müller, danke schön!!!

Ps. Miten näin menikään? Mun menneisyyden haamut ilmestyi kuin tyhjästä  eilen jonnekin keskellä metsää ja sitten puhuinkin niiden kanssa ja ne hälveni hieman. Tosin, ehkä Tuukka olisi voinut olla mukana, niin olisin voinut olla ah mun ihanan poikaystävän kanssa, joka on parempi KUIN KUKAAN MUU!!! Ja kiitos Gabille, slimmitupakat oli oikeastaan tosi hyviä, vaikka edelleen aion olla ostamatta tupakkaa varsinkin nykyään, kun siitä on tehty niin kuumottavaa siellä kaupassa.
Uu ja Tuukka tuo PITSAAA!!!