Edellinen teema jatkuu, tämä ei ole sitten mitään asiatekstiä

En tiedä, onko tästä kiinnostavaa lukea tai kovin järkevää kirjoittaa, mutta näin viime yönä kaksi niin siistiä unta, että niistä on pakko kertoa jollain tavalla.

Ensimmäinen tapahtui Pohjois-Viron rannalla niemellä, josta näki kaukaa kaartuvan Tallinnan profiilin. Nukuimme Tuukan kanssa isoäitini parisängyssä hänen pienessä heiveröisessä talossaan. Tuukka tuhisi ja katselin ulos ikkunasta tummanharmaata merta. Toisesta ikkunasta näkyi vihreä piha ja kukkiva puutarha. 
    Taivas tummeni pikkuhiljaa, isot, melkein mustanharmaat pilvet kiipesivät yli taivaan sulaen siihen ja peittäen lopulta kokonaan. Eri harmaan sävyt punoutuivat toisiinsa ja lomittuivat tuulessa. Alkoi sataa.
    Taivaalla jyrisi ja nousin istumaan ottaen kiinni ikkunalaudasta. Ensimmäinen välähdys iski. Sitten ne alkoivat tiuhaan tahtiin, niitä iski toinen toisensa perään taivaan oikealta laidalta. Ne kasvoivat ja haarautuivat moniksi laskeutuen kohti vasenta taivaanrantaa. Salamat välähtelivät valkoisen, keltaisen, violetin ja sinisen väreissä ja muodostivat hetkittäisiä verkkoja pilvien läpi. 
    Salamat kasvoivat, ja niistä suurin iski koko taivaankannen yli monihaaraisena Tallinnan taakse. Pilvet kaupungin takana pullistuivat ja jylisivät, ja näytti siltä kuin ne olisivat räjähtäneet. Tallinnan harmaat talot pirstaloituvat ja lensivät ilmaan, ja pilvet niiden takana peittyivät aaltoon, joka niiden alta puski läpi. 
    Aalto kasvoi tullessaan lähemmäs, ja tajusin meidän talomme olevan niin pieni, ettemme ehkä selviäisi veden iskusta. Vedin Tuukan alas sängystä ja huomatessani ison ikkunan ja ymmärtäessäni veden lyöden sen läpi vedin meidät kummatkin sängyn alle. Jalkamme jäivät näkyviin ja tiesin sattuvan, kun lasinsirut iskisivät, mutten välittänyt, sillä toivoin edes sängyn kestävän, jotta selviäisimme hengissä.
     Vesi paukahti taloon ja sen yli. Kaikki heilui ja natisi, mutta talo ei hajonnut, vain nousi veden mukana vähän matkaa. Sitten aalto murtui ja ympärillä hiljeni. 
    Kapusin ulos sängyn alta ja katsoin rikkinäisen ikkunan läpi ulos. Meri oli harmaa, kaupungin profiilia ei näkynyt enää horisontissa. Pilvet olivat tasaantuneet veden värisiksi ja maisema oli seesteinen. Puutarha oli kadonnut, kaikki värit vaaleanruskean ja harmaan lisäksi olivat poissa. Pyysin Tuukkaa katsomaan. Maa oli tyhjä. Merestä kohosi vain muutama pyöreä kivi, ja kova hiekka jatkui loputtomiin. 

Toinen uni oli suloisin ja ihanin uni, jonka olen koskaan nähnyt. Päivänvalo oli kaunis ja värit olivat ystävälliset. Kaikki maailman ihmiset olivat ulkona ja hymyilivät. Sitten kaikki halasivat toisiaan vuoron perään.

Olen tehnyt jonkin verran analyysia näistä, varsinkin ensimmäisestä. Iso aalto ja tyhjenevä maa antavat aihetta ajatuksille.