Aleksi oli sitä mieltä, että on vain tämä hetki, mutta se oli väärässä. Muistot on todellisia, samoin se, mitä silloin tapahtui. Siksi on hyvä kirjoittaa, että se palauttaa sen siten, miten se silloin oli.
Romaani edistyy hitaasti, kun tuntuu, etten näe niitä huonoja juttuja, joita muut näkee siinä. Tuntuu hiukan epätoivoiselta, kun kukaan ei ole vielä jaksanut lukea sitä loppuun. Yritän vielä, ja pyydän, älkää tuhotko mun unelmaa.
Ne asiat, jotka siinä on, on enimmäkseen totta, ja tekstin läpikäyminen tuo muistot takaisin. Tuntuu, että oma kotini on se mielisairaala, joka oli Malminkartanon läävä silloin, vaikka elämä on nyt kaunista, eikä niistä ajoista ole jälkeäkään, paitsi sisälläni.
Olenhan toki sanonut kaikille, että se on fiktiota jnejnejne, mutta siinä on myös sen verran paljon totuutta, että jos ihmiset tietäisi siitä, en haluaisi kenenkään lukevan sitä. Siksi siellä ei olekaan likaisinta, mitä on ollut, vaan vähän sellaista, mistä ei ole kivaa lukea.
Toivoisin, että saisin sen valmiiksi, ja että joku muukin näkisi siinä jotakin hyvää. Sain ystävältäni tekstiviestin, jossa se sanoi tekstin olevan aivan mahtavaa, mutta myöhemmin kysyin, mikä siinä oli hyvää, eikä se oikein osannut aluksi sanoa mitään.
Toivon, että Tuukka tulee kotiin vasta myöhemmin tänään, en jaksa puhua kenellekään, enkä nähdä ketään. Hävettää, etten osaa mitään, en edes olla itseni kanssa iloinen.
Sen kaiken, mitä on ollut, olen yrittänyt jättää taka-alalle niin, ettei sitä enää olisi. Menneisyys ei kuitenkaan lakkaa koskaan olemasta, vaan olen sen tuote ikuisesti.
Ps. Joskus on liian iso muna ja liian pienet aivot. Olen vihainen jälkeenpäin, mutta ei ne aivot siitä sen päässä kuitenkaan kasva. Hyvä jos on edes tajunnut syyllistyneensä väkivaltarikokseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti