Älkää välittäkö pinkistä huomautuksesta, virtuaaliruoka vaan on parempaa kuin syötävä

Riisiä, pomppivia kissoja, merilevää ja konemusiikkia = SUSHI CAT

Asiaan:
Tänään oli onneton päivä, taas. Näitä tulee liian usein, ja kirjotettavakin jo loppuu. Oon siis saanut mun kirjan tekstin valmiiksi ja nyt editoin sitä. Kuitenkin, kun astuin ulos kirjaston ovesta vahtimestarin häädettyä, pyrytti vastaan pieniä enkeleitä mielettömissä määrin. Hiukset kastuivat ja maisemasta tuli valkoinen. Alkoi jo kevät ja auringon lämpö, mutta kylmyys tappoi taas kaiken. Pelkään muuttolintujen puolesta.

Ehkä kaikki on pelkkää harhaa ja luulen ihan turhaan asioiden olevan huonosti. Tai sitten en osaa ilmaista itseäni. Olen kuitenkin iloinen siitä, että sain jotenkin puhuttua Tn kanssa tänään. Vihaan sitä, kun tuttuja tai niiden vaara on lähellä nyyhkytystilanteissa. Onneksi T tajusi viime hetkellä ja meidän ei tarvinnut mennä unicafelle itkemään muiden filosofianopiskelijoiden eteen. En muuten näe niistä enää ketään koskaan. Nekin on olleet vain sellaista olematonta massaa, joka liukuu ohitse kiinnittämättä huomiota. Ehkä toivon liikaa muiden ihmisten suhteen.

Helpointa on vain tappaa tunteet. Ehkä mulla on vaan menkat, sillä voi aina selittää kaiken. Olen piilottanut tunteita ja omaa tahtoa itseltänikin niin pitkään, etten enää löydä niitä, paitsi surun sieltä kaiken seasta. Ehkä se on ainoa, jonka tunnistan. En halua mitään, muttei mikään sinänsä oikein haittaakaan, kysyttäessä mikään ei vaan tunnu yhtään miltään, paitsi ehkä vähän surulliselta ja nihkeältä joskus. Mietin välillä, onko mun aivoissa joku ongelma, kun naurukin on niin vaikeassa, vaikka tajuankin hauskojen juttujen pointit. Mikään ei vaan ole hauskaa, paitsi ne Ln vähän hölmöt kaverit, joista kuulin pari päivää sitten (KIITOS SINÄ BLONDI TEOLOGIAPOIKA, JOS LUET TÄTÄ).

Haluisin välillä, että T lukisi mun juttuja. Harmittaa joskus, kun tuntuu, etten ole mitään sille, vaikka se väittääkin ahkerasti toisin, eikä meinaa välillä päästää käsistään. Se on ihana, liiankin, tai sitten pelkään vaan turhaan. Tuntuu kuitenkin varjolta. Jos ei olisi ketään muuta, vain me kaksi, kaikki tuntuisi hyvältä, mutta muun maailman ollessa musta tehdään sen varjo, mikä ahdistaa, koska en ole sitä. Vääristäminen tuntuu aina pahalta, siksi se pornonukkeroolikin on tuntunut niin hirveältä. Haluaisin olla tasavertainen ja yritän kovasti, muttei tunnu onnistuvan. 

Ps:
Elämän ainoa oikeasti todella nautinnollinen asia on ruoka. Omnom. Harmittelen vaan usein sitä, etten voi syödä niin paljon kuin haluaisin, koska ei vain mahdu sisään, eikä ole intoa ostaa sitä kaikkea, koska kaupassa ei ole kiva käydä. Toisaalta haluan myös pysyä järkevän kokoisena, jolloin ruokaa ei voi mätätä liikaa, ja ruoka on liian kivaa tuhlattavaksi ja sikailtavaksi. Mikään ei maistu enää miltään, jos syö liian paljon.

Pps:
Selitän taas liikaa. Internet ei ole mikään avoin päiväkirja, mitä on välillä vaikea muistaa. Pyydän anteeksi.