Yritin kirjoittaa mahdollisimman huonon runon. Se meni jokseenkin näin:

Jos rakastaisin sinua,
ajattelisitko minua,
tulisitko luokseni
minun vuokseni,
pukisitko pukuun
siihen suruun,
kun kuolet
ja puolet
minusta katoaa?

Huonossakin helposti herää jokin pointti. Mietiskelin tätä, kun lakaisin vanhempien vanhan kodin lattiaa, ja huomasin, miten suuri osa kuolemalla on rakkaudessa. Rakkaan kuolema on surua kauneimmillaan.