Runoilin vähän

(tää on pala aikaisempaa tekstiä)

Sinne,
minne sanat eivät riitä.
Sinne
mennä tänä yönä.
Laulaa auki tyhjää
tekstiä,
mitään väliä,
miltä se naapureista kuulostaa.
En saa tarpeeksi,
valmiiksi,
riittää
ja tulee lisää.
Vihreää teetä,
kunnes sekään ei riitä,
ja nukahdan sohvalle,
ketään muuta ei ole.

Mustaa teetä
elämänsuola.
Hajonnut kello tikittää
kiitää
ja heittää maahan.
Ylläni vain hiljainen  rakkaus
sotkuinen heinäpaalu.
Lennän poissa täältä,
jäältä
tuntuu kesä,
joka eilen satoi ylleni,
kasteli kuin aamunurmen
ja antoi minulle kasteen.
Nuku toisaalla,
mielesi kanssani.
Olet niin kaunis,
hiljainen rakkaus.


Jup, täs nää. Mulla on tyhmä olo, koska kaadoin kuskusia yhden naisen päälle eilen. Ei siitä enempää, tein Eilit vaan, ja tavallaan, kun sitä ajattelee, niin ei paha, koska tehdä Eilit on ihan hyvä. Sit löin myös Johania, koska se on ollut mulle niin ilkeä ja suutuin sille. Sitten kiipeilin kännisenä katolla ja tajusin vasta nyt, että olisin voinut pudota sieltä. Se olisi ollut kuin lento, mutta olisin kuollut. Joo. Sitten juttelin Julianin kanssa ruotsiksi, en muista ollenkaan, mitä sanoin. Ja sitten join salmaria ja halasin (nimetöntä tyyppiä, joka ei pitänyt siitä, että vahingossa mainitsin sen tässä) ja M-T:a. Ja ALEKSIA myös ennen näitä parteja. Olen ylpeä tästä aikuistumisesta, kun voidaan jättää taakse joku vanha vammailu, johon ei edes ollut mitään kunnon syytä. Mut oon iloinen, nään Eiliä tänään ja Paula on elossa kaiken jälkeen, kiitos Jumalalle siitä. Vitsi mullon elämä... Vähän idiootilta tuntuu vaan näin jälkeenpäin. Äääh. Pitäisi halata Johania ja pyytää anteeksi kaikkea.

Periaatteessa post scriptum edelliseen, lukekaa se!

Miten voi olla niin siistiä lukea omia blogitekstejä keskellä yötä ja olla sitä mieltä, että vitsi mun tekstit on sellaisia, että pitäisi laittaa ihmisiä lukemaan niitä. Jup, nerokasta tekemistä, kun nukkuakin voisi. Mut joo, nyt, kun oon väsynyt ja huppiduu, niin oon sitä mieltä, että mun teksti on oikein kivaa luettavaa jopa siinä määrin, että jaksan lukea sitä yli 10 minuuttia putkeen. Jup.

Get some of the night in the morning actually, cause it´s two a clock, so it´s past midnight and i´m a bit tired already and looking lazy and bad, having just one shirt and underwear on, but i have to say, that looks good on me actually, should wear this more often. And now into the business, soon. There´s still something, i had quite bad hangover today, it actually didn´t start until midday, because i was still drunk when i woke up from Mara´s couch and came home, Now it´s time for the text that doesn´t make any more sense than this, i have to admit. But please, there you non-existent ones are:

Viininpunainen kauluspaita, poreilevaa teetä, sitä veikeän japanilaista tai mitä ihmeen kiinalaista mustasta kiiltäväpaperisesta pakkauksesta.
Yön musta samettikupla, jonka sisällä luoda oma maailmansa. Tanssin yksin pitkin vaneerilankkuja, availen salkkuja, jotka heitin eilen nurkkaan. Uuh, mustia nahkasalkkuja täynnä salaisuuksia! Mitä kaunista ja nyrpeää sieltä löytyykään!
Tosin, tottahan se on, että salaisuudet ovat salassa, koska ne ovat rumia. Rumaa, rumaa, kauneutta ei koskaan nähnytkään, siksi ne on sullottu ylitäysiin salkkuihin, ja ne pursuilevat, eivät tahdo pysyä suljettuina.
Mystinen mysteeri, minun mieleni, minun maailmani, taivaani ja ruohonurmikkoni.
Yksin kotona, vapaa kaikesta, kielestä ja yleisöstä (vastapäisen talon stalkkeria ei lasketa) ja ja toiseuden mielestä. En ole enää sitä, mitä olen itselleni muiden kautta luullen, olen vapaa, vapaa, VAPAA! En ole nainen, en tyttöystävä tai kenenkään kaveri. En ole randomtyttö kadulla, en nuori tai vanha, en se nolo tai se kiva tyyppi katsomassa Tennispalatsista Kaisatalon peiliin, en ole kukaan, samalla eniten minä. MINÄ! Koko maailma on pelkkää minun olemassaoloani, minun tunteitani ja mielihalujani. En ole ihminen, kun toisia ei ole.
Sisäinen rytmi, Zarathustra, en jaksa hoitaa kotia, olen laiska ranskalaislapsi nyt.
Get some, get some, get dark, get hard. Get one, get gone, get fun and a gun.
Ajatuksenjuoksua, sinä ja sinä, toinen ja kolmas, kaikki menee filminä ohi. Te entiset poikaystävät, parhaat ystävät, melkeinystävät ja kivuliaat ystävät. Minä leijun, minä lennän ja poikkoilen pilveltä pilvelle.
Sinne, minne sanat eivät riitä. Sinne mennä tänäyönä. Laulaa auki tyhjää tekstiä, mitään väliä, miltä se naapureista kuulostaa. En saa tarpeeksi, valmiiksi, riittää ja tulee lisää.
Vihreää teetä, kunnes sekään ei riitä, ja nukahdan beatlessohvalle, ketään muuta ei ole.

Miksi henkilökohtainen ongelma kuulostaa niin typerältä?!

Negatiivinen kaiku kaikessa suurimmassa. Ei ihmisellä ole muita niin suuria ongelmia kuin henkilökohtaiset ongelmat, mutta henkilökohtaisesta on tehty jotakin poissuljettavaa ja jopa noloa. On hassua, että ihmisen elämässä ihmisen omasta elämästä tehdään rajattu alue, joka kuuluu kaiken ns. julkisen elämän ulkopuolelle. Omat suurimmat ongelmat nyt ainakin on henkilökohtaisia, ja olen aika nolo, kun en monologisoi yhteiskunnan epäkohdista eri puolueiden näkökantojen avulla tai esitelmöi akateemisesti valideista aiheista kuten Foucault´n ajatusten ja nyky-yhteikunnan todellisuuden välisestä suhteesta, vaan puran sitä, mitä mielen luolissa eniten on.
"Kuin runollista,tosiaan?"

Anteeksi, ehkä olin vähän äkkipikainen ja ajattelematon äsken. En vain voi nukkua näiden ajatusteni kanssa.

Kun lika kuplii pintaan

Hmm.
Kaikki on hyvin ja vesi näyttää puhtaalta, kun hiekka on vesilasin pohjalla ja lasi pöydällä kenenkään koskematta. Älkää koskeko, jottei lasi hievahtaisi, hiekka nousisi pohjasta ja täyttäisi kaikkea puhtaalta näyttävää, kaunista mielenrauhaa.
Mitä tehdä, kun hiekkaa on liikaa? Se ei enää ole ohut ja hento kerros, jonka läpikin melkein näkisi todellisen pohjan, vaan siitä on tullut iso vuori, kasa hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa, joka hiertää ja tarttuu ihoon, eikä lähde pois.
Niin monta asiaa, niin monta pientä jyvää.
Ehkä olen luonut hiekkani itse, jauhanut sen suuresta kivestä, joka seisoi jylhänä jossain muualla jollekin muulle jonakin muuna aikana. En tiedä, hiekka on nyt kuitenkin pilannut veteni.
Kaikki ne asiat, ja syyllisyyskin vielä. Ahdistaa, vaikka tiedän, ettei pitäisi, ei saisi, ei minulla ole mitään hätää. Sekin vielä ahdistaa, ettei saisi ahdistaa.
En voi kirjoittaa, sillä mitä jos joku näkee ja minulle tulee huono omatunto siitä, että se joku näkee ja tuntee olonsa huonoksi sen tähden, että aiheuttaa minulle ahdistusta. Kun minä olen niin täynnä hiekkaa, ja vaikka olenkin sitä jonkun avulla saanut kivuliaasti myllerrettyä ulos, minussa hiertää edelleen liikaa hiekkaa, sellaista terävää ja auringonvalosta polttavaa.

 Mmm.
Ahdistaa, en haluaisi kuitenkaan menettää mitään. Ehkä vika onkin juuri minussa, kerään hiekkaa, viskaan sen itseeni, ja se hiertää ihoni verille, ihan omasta syystäni.
En pääse siitä vierailusta eroon. Enkä pääse eroon vainoharhaisuudesta. Vaikkakin, hyvin hämmentävää, sivuhistoria näyttää vähän hassulta kuitenkin, mitäköhän on käynyt. Aina, kun se joku sanoo jotain, ymmärrän sitä mielenmaisemaa ja tunnen itseni turhaksi, en minä kiinnosta KETÄÄN. Ehken tarvitse ketään, mutta kun tarvitsen kuitenkin.

En saa hiekkaa alas. Älkää puhuko, älkää liikuttako yhtäkään jyvää!
Tarvitsen jonkun! Ei personifioitu tavara riitä, ei päiväkirjasta ole mihinkään, en halua edes koskea siihen. Tuntuu hölmöltä. En saisi sanoa asioita.
En saa sitä hiekkaa pois. En pysty, se sattuisi liikaa. En tiedä, voisiko joku auttaa, se sattuisi silloinkin, ja ehkä pitäisin hiekkani piilossa, eikä kukaan näkisi sitä ja kaikki vain ilmoittaisivat kaiken olevan kunnossa.
Avunhuuto, hiljainen ja pieni. En halua ketään  koskemaan hiekkaani, menkää pois! Minusta ei ole mihinkään, täytyn hiljaa hiekasta ja sitten huudan kivusta, kun pinta säröilee ja pienet terävät kivet tulevat siitä läpi. Menkää pois, olen turha ja pelkkää hiertävää hiekkaa, ei minussa ole enää mitään jäljellä, kun te olette tehneet minulle tämän!

... ARGHCQIYCRQ(#FH QCNKO

Uskontotieteet, onneksi sitä on lisää luvassa!
Kuitenkin, ajatukset juoksee ihan väärille poluille, ja aloin taas (TAAS!!! miksen pääse tästä jo yli??) miettiä sitä, että musta tuntuu täysin epäonnistuneelta ihmiseltä mitä tulee kanssakäymiseen. Kyllähän kaikki muuten toimii hyvin, mutta musta on tässä viime aikoina alkanut tuntua siltä, että kaikille jää loukkaantunut tai muuten vaan negatiivinen olo mun seurasta. Enkä tee mitään erityistä, elän vaan mun tavallisimmalla tavalla.
Tiedän, että kuvittelen suurimman osan, mutta asia häiritsee, kun näin yön pimeinä tunteina alan kerrata päässä kaikkia niitä kertoja, kun joku on pahastunut mun takia.

Sitten
 Mietiskelin tässä opiskellessa ja haluan vaan laittaa nyt ylös. 
Mun olisi pitänyt lukea uskontotieteitä ja keskiajan filosofeja teininä, niin olisin tajunnut, että mun ajatukset oli aika sitä samaa kuin Augustinukset, Boethiuksen ja muiden Akvinolaisten jutut. Olisi ehkä säästynyt turhilta pohdinnoilta. Ei Jumalaa voi tutkia loogisilla päätelmillä.
Sitten, universalismi. Se ah, on juuri sitä, mitä olen miettinyt tässä varmaan viimeiset viisi vuotta. Unversalismissa voisi hyvin käyttää sitä pyramidihavainnoillistamista, eli kaikki uskonnot on saman asian eri puolia. Jokainen sivu näyttää erilaiselta, mutta ne todellisuudessa on yhtä ja samaa asiaa eri kulmista. Kuvittelin ennen tätä vaan bibliaalisten (emt, suoraa suomennosta taas, sori, mun tenttikirja on vieraalla kielellä) uskontojen perusteella, mutta hyvä alkaa ajatella asioita myös muilta kanteilta, esim taolaisuuden näkökulmasta, sitä tosin pitää tutkia vähän enemmän.
Ah, Jumala. Danke schön, että opiskelen uskontotieteitä.
Lisää tulossa? Ken tietää.

Ps. Mun kirjoitustyyli on viime aikoina muuttunut aika huimasti. Ehkä mielikin muuttui, en ihmettelisi. Luulen, että niin kliseä kuin tämä onkin, Nietzsche on ehkä hieman vaikuttanut mun teksteihin. Kuitenkin asiaan liittyy varmasti sekin, että mun elämä on muuttunut aika vauhdilla, ja yritän nyt avata niitä ongelmavyyhtejä, joita mieli on täynnä. Voisin vaikka aloittaa puhumalla Tuukalle siitä tänpäiväisestä, kun se tulee kotiin. Sekin taitaa liittyä Erkkiin ja H:n, kuten aina.

When you know one, you know none.

Mitä olen hokenut varmaan jo aika pitkään:
ihminen tulee toisista, peilaamalla. Koska tosiaan, eihän mitään ykseyden filosofiaa ole.
Samoin kaikki muu, tässä yhtedessä uskonnot. Yksi uskonto ei ole uskonto, sillä sillä ei ole vertauskohdetta.
Müller, danke schön!!!

Ps. Miten näin menikään? Mun menneisyyden haamut ilmestyi kuin tyhjästä  eilen jonnekin keskellä metsää ja sitten puhuinkin niiden kanssa ja ne hälveni hieman. Tosin, ehkä Tuukka olisi voinut olla mukana, niin olisin voinut olla ah mun ihanan poikaystävän kanssa, joka on parempi KUIN KUKAAN MUU!!! Ja kiitos Gabille, slimmitupakat oli oikeastaan tosi hyviä, vaikka edelleen aion olla ostamatta tupakkaa varsinkin nykyään, kun siitä on tehty niin kuumottavaa siellä kaupassa.
Uu ja Tuukka tuo PITSAAA!!!

Jeesus ristillä ja pyhäperhe onkin poissuljetun seksuaalisuuden ilmentymää

FREUD!!! MITÄ IHMETTÄ???!?!!?!?!
Joo, muakin kiihottaa Jeesus Marin rintaa vasten erittäin paljon. Freud on välillä ihan oikeassa joissain jutuissa, ehkä, mutta jossain menee raja. Ja örm, Freudhan oli itsekin ihan perusihminen, ja teki aika pahoja yleistyksiä joskus vaan yhden ihmisen pohjalta, ja sen teoriat uskonnosta salatun seksuaalisuuden ilmentymänä vaikuttaa pelottavasti kertovan sen omista mielenmaisemista. Ja se samalla on sitä mieltä, että uskonto myös kertoo ihmisen äidin- ja isäntarpeesta. Mikä pelottava ihminen...
Freud, olen erittäin pahoillani, mutta IHAN KAIKKEA ei voi palauttaa poissuljettuun ja salattuun seksuaalisuuteen. (enkä sano tähän perään sitä, mitä vielä vähän liikkuu ajatuksissa Freudista ihmisenä)
Joo, mun opiskeluista ei tullut mitään, kun kilahdin Freudille.

Uu olen ihan iloinen

Olenhan toki hieman homssuinen ja vähän hassu, mutta nyt olen oikein tyytyväinen itseeni. Kirjoitin ihan kivasti ja luin vähän ja siivoilin vähän, enkä edes syönyt koko jääkaappia ihan tyhjäksi, joten meillä on vielä aamiaiseksi ruokaa. Joo, ja Tuukka, toivottavasti sulla on kivaa töissä, rakastan sua todella paljon!! Kerrankin iloista näin myöhään yöllä. Onneksi Tuukka luulee, että on päivä, kun siellä sisällä on valoisaa. Pimeys jotenkin tekee sellaiseksi nuhjuiseksi.
Ja muuten, vaahdotettu vaniljakastike on hyvää.

Kun päiväkirjaa ei ole käsillä ja mielen valtaa tympeys

Yritän kirjoittaa, yritän ja yritän, mutta ei vaan tule mitään. Nietzsche, argh, saat mieleni tympeäksi ja minusta orjan.
Ehkä vähän häiritsee sellainen puolipainajainen, johon heräsin tänä aamuna. En osaa jotenkin olla sen unen kanssa, vaikka se olikin vain uni, eikä mitään todella tapahunut. Kuitenkin.
Unessa menin Hlle kai juttelemaan siitä sen sängynpuolikkaasta, jonka se haluaa takaisin. Jotenkin sitten unohdin, kenen luona olin ja luulin olevani kotona Tuukan luona, ja, kun H halasi, pussasin sitä vahingossa. Pelästyin hirveästi ja jouduin paniikkiin, ja H kantoi mut kylpyhuoneeseen. En voinut tehdä mitään, halusin pois, mutten jostain syystä päässyt lähtemään. Sen painostus oli niin voimakasta, että vaikka suutuin sille, en päässyt pois. Sillä oli sen kylpyhuoneessa jostain syystä kaksi kylpyammetta, ja sanoin, että meen yksin kylpyyn, en halua mennä sen kanssa, mutta sitten se tuli ja otti mut sen kylpyyn sittenkin. Sitten olin siinä, enkä osannut tehdä mitään, ja mietin koko ajan, että miten pääsen tästä pois ja mitäköhän Tuukka sanoo. Kun eihän se ole raiskaus jos toinen ei selvästi ilmoita, ettei ollenkaan halua. Kun en vaan pystynyt sanomaan mitään, ja pelkäsin itseänikin, koska pelkäsin, että haluan sitä, vaikka se tuntuikin todella inhottavalta ja pelottavalta, ja nuvgrgewnr itseasiassa nyt pitäisi unohtaa se uni, se oli aika hirveä. Brr.. Sitten heräsin ja onneksi kaikki oli hyvin, mutta ehkä tämä uni nyt kertoo jotain. En tiedä. Ehkä se kertoo, että mua on edelleen helppo manipuloida, tai että pelkään sen yhden ihmisen puheita, koska pelkään, että sillä olisi edelleen yliote musta.
Möh. Ei pitäisi ajatella noita juttuja ennen kuin nukahtaa, kun muuten ne tulee uniin. Vitsin vanhat poikaystävät.
Noniin, nyt voin taas olla normaali. Jeejee, aurinko paistaa.

Kuin tukehtuisi syvälle meriveteen

Hrmrhljkbhfvrm. Ångesten går inte bort, fast jag har försökt att tala om det till människor. Idag också, men det fel språket hjälpte inte. Jag är helt hemsk människa, allt är så svårt, och jag kan inte göra nånting åt det. Kanske det ändå inte är så bra idé att skriva på svenska, jag vill ändå att man förstår, fast det inte finns så jättemånga som läser det här.
Alltså på finska: olkaa hyvä.

Ei se ahdistus lähde pois, vaikka olen yrittänyt puhua siitä ihmisille. Tänäänkin, mutta väärä kieli ei auttanut yhtään. Olen ihan hirveä ihminen, kaikki on niin vaikeaa, enkä voi sille mitään.
Puhuin siitä Paulalle ja tänään Emilialle. Enhän voi loputtomiin puhua Tuukalle, koska ei sellaista ole kiva kuulla jatkuvasti. En vain saa sitä ulos, vaikka eihän se edes ole niin paha. Kai.
En voi enää kysyä keneltäkään, tarvitseeko se apua. Enkä uskalla muutenkaan enää kysyä mitään. Kysyin tänään Emilialta, voinko saada lisää teetä, ja se alkoi ahdistaa ihan todella paljon. En yhtään tiedä, mitä psyykeen kanssa pitäisi tehdä.
Asiat täytyy pakottaa syvälle, jotta pysyisi itse pinnalla.
Kaikki ne tunteet, niitä tulee kohta liikaa. Aina välillä ne täytyy purkaa. Mutta taidan taas olla umpikujassa, en näe tietä ulos tästä. Se edellinen juttu selvisi lopulta, kun tajusin, että olin hävennyt vähän turhaan, ettei se ollut minun vikani. Eihän se nytkään ole, mutta ahdistaa silti todella paljon. En halua tehdä mitään, haluan olla piilossa ja toisaalta tehdä kaikkea, mutta en kuitenkaan, koska kaikki tuntuu väärältä ja hölmöltä ja olen aina vain huono ihminen. Yksinäiset yöt... Silloin möröt ovat pahimmillaan.
Toisaalta, ajatuksen virtaa taas, ne kipeimmät möröt ehkä pysyy poissa, koska voin heittää ne kauas pois ja kieltää ne. Tuukan ollessa lähellä ne tulee joskus liian lähelle, kun näkymätön muuri on poissa, ja ne pääsee sisään.
Haluaisin melkein päivittäin huutaa ihmisille, että olisi hiljaa, tukkia niiden suut, jotta ne sanat ei tulisi ulos. Älkää puhuko asioista, joista tulee vaieta, koska en kestä kuulla!
Ääh, vitsi mä oon nolo ihminen. Mulla on kuitenkin läheisiä ihmisiä, ehkä niitä kiehtoo juuri mun outous tai jotain, miten se sattuukaan, kun on niin outo ja nolo, ja tajuaa sen juuri sen jälkeen, kun on ollut tosi nolo. Ei vaan tule sanoja ulos.
Niin... Mua ahdistaa. Se on jo vähän parempi kuin silloin sunnuntaina tai maanantaina, parempi ollakin, tänään on jo torstai tai mukaperjantai kun kello on yli yksi yöllä. frbeksd. Ja välillä tuntuu siltä, ettei kukaan voi ikinä nähdä, mutta sitten onkin kalenteri täyteen buukattu. Silti. Jotenkin tyhjää nyt, kun Eili muutti Tampereelle, Ara on Elisan kanssa ja Carlos on hiljaa koko ajan, Annit molemmat tekee koko ajan jotain, ja tuntuu siltä kuin yliopiston porukat olisi jotenkin tosi kaukaisia. Ehkä ne onkin sellaisia syksystä kevääseen kavereita, en tiedä. Olisi kiva kuitenkin nähdä ihmisiä. Möh. Paula on onneksi olemassa, mutta en mä saa siihen oikein aina yhteyttä. Ja kaikki muut ihmiset nyt on täysin kadonneita. Mitäköhän tässä on tapahtunut? Mun olisi keskiviikkona tehnyt mieli huutaa facebookiin, että mikä kaikkia ihmisiä vaivaa,miksei kukaan voi nähdä. Kun mun oli pakko saada puhua jollekin, mutta onneksi sitten näinkin Paulaa ja puhuin sille. Ääh, ei tässä ole mitään järkeä taaskaan. Toisaalta ihan sama, kun en kirjoita kuitenkaan niitä tärkeit asioita vaan istun netissä tai katon Pasilaa. Jei. Ja sitten mietin sitä, että oon vähän läski taas ja angst angst ja on varmaan todella noloa sanoa noin. Voi ei. Oon nolo, pyydän anteeksi.Sanoinhan Tuukka, että mietin tänään ihan tyhmiä ajatuksia. Laskin silloin just kaloreita ja oon onnistunut tänään pysymään 1100 kalorissa, mikä ei tietenkään ole mitenkään kovin vähän, mutta kun mä oon vähän ahmatti välillä. Mm, ehkei sellaisia oikeasti kannattaisi kertoa, mutta ehkä se on ihan varmuuden varalta hyvä, entä jos jotain sattuu.
Ahdistun ehkä lisää tän postauksen jälkeen, mutta ei voi mitään. Ahdistaa niin paljon, että on pakko kirjoittaa. En haluisi kuulla siitä tapauksesta enää ikinä, ahdistaa. En haluaisi kuulla enää mistään ikinä, ahdistaa liikaa. Vitsin ihmiset, kukaan ei voi nähdä. Paitsi että näen Annia huomenna, mut silti. Blah. Ehkä mun pitäisi vaan keskittyä taiteisiin ja opiskeluun vaikka nyt. Ei musta tule koskaan osa ankkalampea, ne on niin sisäänpäin kääntyneitä. Onneksi on Dilemma. Ja onneksi on kaikki ihanat ihmiset ja meidän koti.
Nyt ainakin tuli asiat ulos, vaikka en kertonutkaan oikein mitään, mutta ehkä tää auttaa ja pystyn kohta puhumaan asioista ja pääsen tästä kamalasta tunteesta yli. Oon hirveä ja nolo, mutta kun mä en voi sille mitään, niin ihan sama. Ara, nyt on ainakin, mitä lukea, kaikkea sitä, mikä patoutui kaiken aikaa (vitsi oikeesti siitä viimeisestä postauksesta on varmaan kaks viikkoa ja se tuntuu ikuisuudelta).