Laiva keinuu uhkaavasti, ja lisään nämä tänne, jotta ne eivät menisi meren pohjaan. Vähän on huono olo.

(H)aave

Haave on aave aspiraatiolla.
Inspiraatio vasta edeltää
ja respiraatio jatkaa
vahvoja uloshengityksiä.

 

Astanga on tekniikka,
jossa utchai saa sen kuulumaan kovaa,
kuinka ilma kulkee sisään ja ulos
tekee aaveistani haaveita.

 

Transformaatio tapahtuu
juuri siinä hetkessä,
joka jää sisään- ja uloshengitysten
pysähtyneisyyden välimaastoon.

 

Hiljainen hetki humisee,
odottaa ekplikaatiota,
jossa ajattelu sulaa pois
ja muuttuu pelkäksi lihaksi.

 

Menneisyyden ja nykyisyyden
aaveet tulevat tosiksi
ruumiini kipukohdissa,
joissa tunnen niiden puhuvan.

 

Lihasteni aineenvaihto
puskee aaveet henkeeni
jokaisessa puhalluksessa
niillä on mahdollisuus lähteä.

 

Siksi hiljainen hengitys
on vain implikaatio
joka ääneen tulemisen tarvitsee
lausuakseen mustelmat.

 

Supistaen kurkunpäätä
kokevat aaveet metamorfoosin.
Lihasten tehdessä muistoni lihaksi
ne muuttavat aaveet haaveiksi.

 

Puhallan ulos ja siinä lähtevät,
kysyvät, mitä haluan.
Vapaan tahdon kysymys onkin tämä,
hengessä unelmoitu tulevaisuus.

Mieliaalloilla

Mikä kurjuus onkaan se, joka
väittää, että aaltoliike
on sääntö sekä luonnonlaki,
välttämättömyys.

Miksei voisi loppumatta,
liike kohti korkeutta
ei janana vaan funktiona,
loputtomiin jatkua?

On pelkkää kontingenttiutta,
että mikä menee se alas tulee,
ihan hyvin voisi jäädä
ylös ja pysyä siellä.

Miksei voisi samoin olla
laki, että se, mikä
alas menee, myös ylös tulee,
että pohjalta aina nousisi. 

On uuden ajan luonnontiede
saastuttanut mielemme,
ymmärryksemme, sekä
maailmankatsomuksemme.

Siksi talous ja mielenliikkeet

samoin kaavoin kulkevat,
tai niin luulemme ja mallinnamme
kuin luonnonlakeja olisi.