Ahdistelusta

Olen tämän syksyn aikana Helsingin fenomenologia-tutkimusseminaareissa tajunnut muutamia olennaisia pointteja seksuaalisen ahdistelun luonteesta. Olisin halunnut kirjoittaa ajatuksistani kunnollisen tekstin, mutta aiheen käsitteleminen on niin vaikeaa sen raskaan luonteen vuoksi, että olen monista yrityksistä huolimatta saanut aikaiseksi vain irrallisia pointteja, alkaen flirtin ja ahdistelun erosta, joka on ehkä niitä tavallisimpia hämmennyksen aiheuttajia monille ja päättyen ahdistelun alistavaan luonteeseen.


Seksuaalisen ahdistelun ja flirtin erona on suhtautuminen toiseen: ahdistelija alentaa toista ihmistä, kun taas flirtissä tekijä (jos molemmat eivät ole mukana) arvostaa toista ja haluaa korottaa hänen itsetuntoaan. Flirtin tarkoituksena on saada toinen voimaan hyvin, minkä takia flirtti on ok, vaikka toinen ei olisikaan kiinnostunut, kun taas ahdistelu on vakava loukkaus toista kohtaan. Jos joku ei tekijänä kykene erottamaan näitä kahta, ei ehkä kannata riskeerata lähellä olevien ihmisten hyvinvointia ja kannattaa yrittää kehittää omia sosiaalisia taitojaan. Jos ei toiminnan kohteena ole varma, onko flirtin vai ahdistelun kohde, kannattaa keskustella jonkun ulkopuolisen ja mahdollisesti myös tekijän kanssa.




Intiimi suhde edellyttää luottamusta toiseen. Ilman molemminpuolista luottamusta toiseen seksuaalisessa suhteessa toisen lähestyminen seksuaalisessa mielessä ei ole osa intiimiä suhdetta. Toinen saa tulla lähelle vain, kun tilanteesta on yhteisymmärrys. Jos toinen tulee liian lähelle, eli intiimin alueelle, ilman lupaa, toinen loukkaa toisen itsenäisyyttä ja antaa ymmärtää, ettei ole toiselle täysivaltainen henkilö, vaan käytettävissä oleva objekti, eräänlainen epäpersoona, jolta on viety hänen toiseen verrattava ihmisyytensä. Siksi seksuaalinen ahdistelu on vakava rikkomus toista kohtaan riippumatta siitä, kuinka pientä se jonkun mielestä olisi. Varsinkin epävarman tai herkän ihmisen on vaikeampaa torjua toisen alentavaa suhtautumista, jolloin epävarmempi tai herkempi ihminen herkemmin omaksuu ahdistelijan suhtautumisen itseensä. Tällöin ihminen ei enää luota itseensä samalla tavalla kuin ennen.




Joistakin ahdostelutapauksista uhrin on tietenkin vaikeampaa päästä yli kuin toisista. Joihinkin tekoihin liittyy enemmän fyysistä tai henkistä väkivaltaa kuin toisiin, ja jotkin teot jättävät uhriin vakavampia fyysisiä ja henkisiä vammoja kuin toiset. Yksiselitteistä ja yksinkertaista asteikkoa on kuitenkin mahdotonta luoda. Esimiehen vihjailu saattaa traumatisoida salakavalammin kuin tuntemattoman puristelu metrossa tai toisinpäin. Raiskauksien aiheuttamista vammoista, kuten traumoista tai fyysisistä vammoista, on usein ylipäänsä vaikeaa parantua, mutta itsekunnioituksen voi myös menettää pelkkien sanojen takia. Vastaavalla tavalla kiusaamisenkin uhrit saattavat traumatisoitua vakavasti, vaikka kiusaaminen ei olisikaan fyysistä.




Seksuaalisen ahdistelun jälkeen uhri ei tunne olevansa enää sinut itsensä kanssa. Ahdistelija on ikään kuin (ehkä tahtomattaan) kääntänyt uhrin omaa kehoaan vastaan, uhrilta on kadonnut intiimiys, kun hänen oikeuttaan koskemattomuuteen ja päätäntävaltaan omasta itsestään on loukattu. Uhrin kehoa on käytetty häntä itseään vastaan, kun hänen henkilöyttään on loukattu käyttämällä hänen ruumistaan (tämän voi tehdä myös sanallisesti esimerkiksi kommentoimalla toisen kehonosia seksuaalissävytteisesti).




Ahdistelu on alistamista. Alentaminen huonommaksi kuin joku muu taas aiheuttaa häpeää. On hävettävää tulla alistetuksi tahtomattaan, tulla alennetuksi jonkun puolelta eli nähdyksi alempiarvoisena. Siksi siitä on vaikeaa puhua, siksi siitä on vaikea päästä yli, ja siksi se jättää aina jäljen ihmiseen. Kun joku toinen alistaa itseä, alkaa helposti itsekin uskoa, että alistamisella on jokin syy, vähintään se, että on itse niin heikko ja voimaton, että toisella on mahdollisuus ja jokin syy alistaa. Ahdistelu tuntuu siltä kuin ahdistelija sylkisi naamaan, ja aikalailla yhtä syvä loukkaushan se loppujen lopuksi on.