Kirjoitan viime aikoina niin kuivaa (lue: huonoa) tekstiä, koska tunteenpalaset, joita masennuksen läpi tihkuu, kuuluvat nykyisin Edmundille ja hänen palvelijoilleen. Koska masennuksen pyörteissä pyörivät tunteet ovat aika sekalaista vyyhtiä, kirjoitin niistä runoja:

Πάντα

Kun ei ehdi eksplikoida,
Sillä maailma ja minä ja jokainen toinen
On yhtä ja samaa,
„Ein und Dasselbe“ (Heidegger 1947, 38).
Konstitutiivinen
On se sana,
Jota arjessa kutsumme
Kaikeksi.

Morsian on Minervan pöllö

Kun lennähdät taas
Tavalliseen tapaasi
Ymmärtämättä suuruuttasi,
Minkä näen silmistäsi,
Niin sydämeni jyskyttää
Kunniakierroksen
Minervan perinnölle,
Se sinun kauttasi puhuu.

Λόγος  siis on kuultava,
Ymmärrettävä antaa
Sen olla siellä ja terästää aisteja
Ei siksi, että näkisi,
Vaan pääsisi sinne, nähdyn taakse
Tai sen yli,
Pintapuolen tuolle puolen,
Transsendentti ja
Transsendentaali
Ovat ainoat ne,
Joille näköni riittää.

Lennä sen puun,
Josta Eeva antoi,
Tuolle puolen,
Tule tulevan ajan paremmaksi filosofiksi