Vähän huono olo on nyt -ja NSUOGf goUO GWFgouwbrvfouz dvbzjf!!!!!

Puhuin eilen illalla taas mun syömisongelmasta, jota ei ole, koska söin nytkin ihan liikaa ja mulla on huono olo ja hirveä jano (juonen siis vettä). Miksen ikinä osaa tehdä ruokaa yhdelle? Sitä tulee aina liikaa ja sitten on huono olo, eikä jaksa tehdä mitään, esim. lukea Heideggeria, jota voisi lukea tänään vielä joku 15 sivua.

On liian helppoa puhua typeryyksiä, mielettömyyksiä ja turhuuksia. Nonsense on hyvä sana tähän.
Kuitenkin, ihmettelen hieman paria asiaa. On toki ihan mielettömän kivaa, että ihmiset on musta huolissaan, itseasiassa olen siitä todella iloinen ja positiivisesti yllättynyt (kun ainakin joidenkin lähimpien kohdalla tuntuu, ettei ne halua kuulla, eikä varsinkaan ottaa asioita todesta), mutta MULLA ON KAIKKI IHAN HYVIN. Yksikään psykologi, psykiatri tai muukaan ei koskaan ole osannut auttaa mua, eikä ketään niistä todella kiinnosta, mitä mulle kuuluu, joten en puhu niille, koska en halua puhua seinälle (jos haluisin, puhuisin yksin kotona vaikka keittiöseinälle -helpompaa ja ilmaista). Olen itseni paras psykologi, koska ymmärrän itseäni, olen avoin ja tiedän, mitä haluan, ja mistä haluan eroon. Siispä pärjään kyllä, itseni ja ihanien ihmisten avulla.
Olen myös sitä mieltä, että olen elämässäni terveemmällä pohjalla kuin moni muu, sillä olen vapaa monista "toisista", kuvitelluista kahleista ja kaiken maailman "noloista jutuista". Pyydän anteeksi, jos joku tunnistaa itsensä, siinä kohtaa kannattaa katsoa peiliin, koska en pidä mielessäni ketään erityistä. Ei mua kiinnosta, ajatteleeko joku mun olevan nolo tai outo tai mitä ikinä, jos elän niin kuin tulen onnelliseksi. Mun mielestä itselleen avoimuus ja "toisen" poistaminen mielestä on mielenterveyttä, jota monilla ei ole. Ensimmäisen maailman ongelma, kenties, tai sitten koko ihmiskunnan kirous. Joka tapauksessa, olen itsevarma ja tietoinen elämän ihanuudesta ja näin, älkää kohdelko mua kuin mielisairasta idioottia kaksivuotista. Olen ihan järkevä ihminen.
JA MUN MIELESTÄ MÄ NÄYTÄN IHAN KIVALTA. On kuitenkin vaikeaa pitää tätä itsevarmuutta tän asian suhteen yllä, jos joku jatkuvasti selittää, kuinka olisi kivaa, jos vähän lihoisin. EI OLISI KIVAA, TYKKÄÄN ITSESTÄNI NÄIN. Mulla on hyvä olo fyysisesti, en tarvitse lisätaakkaa, kiitos. Haluan olla MINÄ, tämä, mikä nyt olen, koska haluan olla tämä, en halua olla uhkea, pissis, kumibarbara, erilainen hippityttö tai barbin näköinen leikelty tyyppi. En halua olla mitään vaan sen takia, että se miellyttäisi muita, haluan olla minä, MINÄ. Minä itse, Minna-Kerttu, on kaikkein kivointa olla, en halua olla kenenkään entisen tyttöystävän näköinen, vaikka se entinen tyttöystävä olikin varmaan paremman näköinen, koska sillä oli enemmän rasvaa sen kehossa ja siten varmaan isommat tissit tai jotain. ÄLKÄÄ KOKO AJAN KERTOKO MULLE, MILTÄ MUN PITÄISI NÄYTTÄÄ. Kiitos. Tiedän ihan itse, miltä tuntuu hyvältä näyttää. Toteutan itseäni mun ulkomuodolla, mun ulkonäkö lähentelee jo harrastusta, eikä sen hoitaminen kuulu kenellekään muulle.
Ja:
Mulla ei ole syömishäiriötä, vaan taipumus siihen. Tunnen myös mun kehon, enkä tarvitse niin paljon ruokaa kuin jotkut muut. Mun keho on nyt aikuinen, eikä siihen mene enää niin paljon kuin teininä, ja jos syön yhtä pajon kuin silloin, mulle tulee huono olo, kuten nyt tuli ja vatsaan sattuu, kun söin liikaa. Tiedän, milloin mennään vaarallisen puolelle kaloreiden laskemisessa ja pyydän silloin Tuukkaa katsomaan mun perään, mutta tiedän myös, milloin olen ihan kunnossa. Sitäpaitsi mun syömisongelmat ei liity mitenkään siihen, että kuvittelisin olevani parempi laihana tai laihojen ihmisten olevan kauniimpia, jokainen näyttää hyvältä itselleen sopivalla tavalla. Mun syömisongelmat on ulkoisempia oireita sisäisistä jutuista, eli jos ahdistaa liikaa, ulkoistan ahdistuksen syömisen kontrolloimiseen, niin ei ahdista enää niin paljon. Joten ÄLKÄÄ KERTOKO MULLE, KUINKA TYHMÄ MÄ OLEN, KUN KUVITTELEN LAIHUUDEN OLEVAN SIISTIÄ. EN KUVITTELE.
Olen joo ollut vähän masentunut, mutta sille ei nyt voi mitään. Puran sen taiteeseen ja olen luova, joten sekään ei ole sen pahempi ongelma. Älkää vaan kiltit rakkaat ihmiset kertoko mulle koko ajan, kuinka olen tyhmä ja kiittämätön ja hölmö idiootti, se ei auta yhtään mitään. Tekisi mieli kirjoittaa tähän perään, että toki tiedän, että olen tyhmä ja idiootti, etten tajua asioista mitään, ettei minusta koskaan ole mihinkään, edes katsomaan itseni perään, että olen täysin turha ja taakkana maailmalle. En kuitenkaan suostu enää olemaan sitä mieltä, koska en usko, että olisin kaikkia muita ihmisiä turhempi ja typerämpi ja pelkkä inhottava loinen toisten muodostamassa kauniissa yhtenäisyydessä, koska en itsekään ajattele kenestäkään niin.
Ja anteeksi, jos joku pahastuu siitä, että sen nimi näkyy täällä jossain. Kannattaa sanoa heti, koska teen sitä joskus ihan vahingossa ajattelematta asiaa enää sen jälkeen, ja poistan sen heti, kun mulle sanotaan. Jos taas asia on siinä, että joku kuvittelee tunnistavansa itsensä vaikka sen perusteella, että on ollut kamala toista ihmistä (usein tässä tilanteessa mua, olenhan mäkin ihminen) kohtaan ja kuvittelee mun tekstin viittaavan tilanteeseen, niin voivoi, kannattaa katsoa peiliin ja miettiä uudelleen tekosiaan, jos ei kestä nähdä niitä tekstinä (tai kuvittelee ne kohtiin, joissa niistä ei mainita). 
Antakaa mun olla onnellinen, se  ei ole keneltäkään pois. Ja jos haluatte olla mulle kivoja, niin OLKAA. Kuunnelkaa, mitä mulla on sanottavana ja kysykää, mitä mulle kuuluu (ei small talkia, kiitos) ja KUUNNELKAA. Ei auta yhtään, jos selitän mun asioista ja huomaan, että oon puhunut turhaan. Kyllä mä itse tiedän mun asioista, puhun niistä, jos joku toinen haluaa tietää (mikä tosin on erittäin mukavaa ja tekee olon paremmaksi).