6. syyskuuta 2013
Joo tämä, minkä näette alhaalla on kai kutakuinkin positiivista kehitystä, mun suru on kääntynyt vihaksi, vaikka toisaalta olen todella surullinen siitä, ettei kukaan mun lähellä todella jaksa kuunnella mua.
Ja anteeksi sinä, joka tiedät, kenestä puhun. Kirjoitin tänne, koska en enää näe sua koskaan niin, että jaksaisit kuunnella, mitä mulla on sanottavana. Kysyt joskus joo, mutta puhut heti päälle. En ehdi sanoa mitään, jos et kuuntele, ja sitten, kun luulen, että kuuntelet, kysytkin, mitä sanoin, koska et kertomasi mukaan kuunnellut. En ehdi sanoa asioista, jos en koskaan näe sua. Opiskelu ja kaikki yliopiston riennot on toki tärkeitä ja haluan, että teet sitä, mistä nautit eniten, mutta älä sitten myöhemmin ihmettele, miksen kertonut sulle vaan kirjoitin tänne. Kertoisin mielelläni, olisin eilenkin kertonut, muttet kuunnellut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti