Post scriptum edelliseen tekstiin

Tiedoksi vaan lukijoilleni, joita harvakseltaan ehkä jossain määrin jossain päin maan koloja on, että kirjoitin Sielun mustelmat filosofien lehteen, ja ajattelin, että olisi ihan kiva postata se tännekin, kun en enää oikein postaile, kun kaikki on niin mainiosti. Paitsi, että mustelmat on edelleen tuoreita. Mietin välillä, että ne eivät välttämättä häivy koskaan. Noh, eipä voi mitään, ulkona paistaa aurinko. Ja hei muuten, vietän mun synttäreitä niiden oikeana päivänä ensi perjantaina Eurodancessa. Tulkaa kaikki sinne. Soittakaa vaikka mulle, niin kerron lisää. AINAKIN EILI JA ARA TULEE!!! Muuten olen suruisa. Ääääääh, vihaan syntymäpäiviä, ne on se joka vuotinen vuoden kipein päivä, ainakin yleensä. Noh, tämä on jo 21. kerta, ehkä osaan jo olla olematta kovin ego ego ja itkeä, kun tajuan olevani mitätön maan matonen. Mun pitäisi olla jo aikuinen ja ymmärtää, ettei kaikki rakasta mua, vaikka olisikin syntymäpäivä. En itsekään tiedä kaikkien mun tuttavien syntymäpäiviä.
Örm, nyt tulisikin paljon tekstiä... Laitan kakun uuniin. Teen hunajakakkua. Ärsyttää se, että pidän taas itseäni läskinä. Söin kuitenkin tänään jo aika paljon ja teen lisää kakkua, joten hätä ei ole oikeasti tämän näköinen. Sitten, en pääse suurimmasta menneisyyden haamustani mitenkään eroon. Se on todella ärsyttävää. Eikä se halua avioerota. Nyt jotenkin alkaa suututtaa. Halusin olla sen ystävä, mutta se ei osaa arvostaa sitä, etten ole sille tajuttoman vihainen ja selitä kaikille kuinka perseestä se on. Siispä mun ei tarvitse yrittää olla sille mukava, kun se on niin inhottava mua kohtaan. Brr, helvetin perseaivo. Sillä on muuten freudilaisittain sanottuna tämä anaalivaihe vielä päällä. Siitä ei kuitenkaan enää, tämä asia vaan on pyörinyt mun päässä jonkin aikaa, kun olen alkanut tajuta joitain asioita. Äh, se tyyppi on ollut kyllä välillä vähän perseestä. GNVHRI Btwugv!!! En halua vihata ketään, ja sitäpaitsi se on nyt kai vähän masentunut, mikä tosin on sille ihan oikein.
Sitten... Tuukka sanoi, että on kiva, kun en vertaile sitä kehenkään. Se ei ole totta. Olen pahoillani, en ole niin täydellinen kuin kuvittelet. Keskimäärin kerran päivässä ajattelen H:ta, ja vertaan Tuukkaa siihen. Se on tosin sinänsä ihan kiva, kun tajuan taas kuinka ihana poikaystävä mulla on. En tajua, miten näin voi käydä. Joo, on totta, että mua on tallottu ja potkittu koko elämän ajan suoraan sydämeen, ja että ehkä ansaitsen välillä jotain kivempaakin, mutta silti tuntuu hassulta, että mun kohdalle osuu jotakin näin mahtavaa. Onhan mulla kuitenkin ihania ja korvaamattomia ystäviä, jotka on oikein hyvin riittäneet siihen, että olen onnellinen. Nyt maailma heittää muhun onnea niin paljon, että vuodan yli äyräiden. En kestä enää, olen niin onnellinen, että räjähdän kohta!
Ehkä menneisyyden haamuja tarvitaan tasapainottamaan tilannetta. Ehkä on ihan tervettä, että on edelleen niitä ihmisiä, joiden kaikista teoista en voi puhua, en edes vihjaista siihen suuntaan. Hmm, ehken sen takia ole aina ihan rehellinen kaikista asioista. Ehkä on ihan tervettä, että haluaisin edelleen läimäyttää paria ihmistä suoraan kasvoihin ja saada ne polvistumaan ja pyytämään anteeksi kaikkea sitä sikailua, jota ne on mun osakseni antaneet. Hitsin idiootit....
Halusin eilen illalla kirjoittaa siitä, kuinka olen niin mahtava ja siisti tyyppi. Sitten tajusin, ettei kukaan niistä, joille sen tarkoittaisin, lukisi sitä.
Menneisyyden haamujen tragedia. Tuhahdan sille vähän ja sitten jatkan elämää. Brr...