Hymyni on kuin keskikesän aurinko.

Haluaisin kertoa teille kaikille, kuinka onnellinen olen. Haluaisin, ettei kenelläkään olisi ongelmaa siitä, että olen onnellinen.
 Siitä tulikin mieleeni... Olen kuulemma tyhmä. Voi ei, erosin Henrikistä, kaikki ovat niin järkyttyneitä. Miten minä nyt näin... Kamalaa, kamalaa, päivitellään tässä vielä vähän lisää. Voi ei, ja ne oli naimisissakin, kamalaa, kamalaa. Ja tämähän kuuluu kaikille sukulaisten naapureille ja pikkusiskon kavereiden kavereille, joiden naamoja en ole edes ikinä nähnyt, ja tämä kuuluu äidin työkavereille ja ystävien äideille ja kaikille muille, joita vain kiinnostaa päivitellä. Oi, kamalaa, kamalaa.
  Niin, minähän olen ihan tyhmä ja epäonnistunut naisena, kun mies kyllästyi minuun. Joo, olen kai jotenkin vääränlainen, vaikka kaikkien mielestä kiva, fiksu ja kaunis (vähän, en kovin, ehkä siinä se syy). Pikkusisko ei kehtaa kutsua kavereita kylään, kun olen täällä ja aion kutsua T:n tänne. Hirveää, kun olen tällainen miestenvaihtelija ja voivoi. Olisin niin kovin paljon fiksumpi, jos olisin pysynyt yhdessä sen ihmisen kanssa, joka ei rakasta minua, vaan pikemminkin inhosi, ja olisin näin pilannut meidän molempien elämän. Mutta sehän olisi ollut paljon fiksumpaa. Olen ihan tyhmä, kun olen onnellinen.
   Olen onnellisempi kuin koskaa, ihan totta. Onneksi osaan nyt jo nauraa niille typeryksille, joiden mielestä elämäni on heidän, eikä minun kuuluisi tehdä niin kuin parhaaksi näen.
   Olen niin onnellinen, ja hymyilen aina, kun ajattelen sitä ihanaa kaunista ihmistä. Oioi. Ja ja, me lähdemme Roomaan. ME LÄHDEMME ROOMAAN!!! Kahden viikon päästä!! Oioi, olen onnellinen! Ja te valittavat muut ihmiset, olkaa hiljaa, te ette tiedä mistään mitään.
  Rakastan rakastan rakastan ihan älyttömän paljon herra T.B.:tä.