Kirjoitin pienen runon merenneidosta. Meri vie minut mukanaan, mutta kuitenkin sen aallon kosketus heittää takaisin rannalle, en pääse syvälle, ainakaan vielä, ennen kuin opin hengittämään taas veden alla. Pinnan alla on kaunista korallia, jonka kanssa tulee olla varovainen. Minäkin olen heiveröinen, eikä pyrstöni ole vieraista tyrskyistä vielä parantunut. Odotan sen voimistumista.
Ihmisten keskellä on hyvä kirjoittaa. Jatkuva epävarmuus itsestään saa aikaan ehkä parempaa tekstiä tai sitten alan vain näyttää friikiltä nauraessani, itkiessäni ja ilmehtiessäni oudosti. Ach, kuka tietää.
Ihmisten loputon meri virtaa vahvoina aaltoina. Päästäkseni läpi minun on suljettava silmäni ja heittäydyttävä vain itseni mukaan. Kuolleen filosofin kirja matkassani saa mieleni irti nykyisyydestä, ja olen vapaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti