Itseobjektiosta teihin, rakkaani

Tänään kuunnellessani vuorostaan erään elävän idolini, Rudolf Bernetin, luentoa, aloin keskittymisen herpaannuttua ajatella omaa henkilökohtaista kehitystäni.

Vuosien varrella ulosantini on muuttunut. Proosamaisesta itkumelankoliasta ja alistuneisuudesta on tullut vihaista oman tahdon löytämistä ja anteeksi antoa. Viimeisin tilani on hyväksyminen ja niiden asioiden sanoiksi pukeminen, joita olen aikaisemmin hävennyt (yksi näistä on se syöminen - rajoitun tänäänkin 900 kilokaloriin, vaikka olenkin huolissani ravintoaineiden saamisestani ja vihaan tilannettani samalla, kun syöminen tuntuu mahdottomalta). Olen kuvitellut ansaitsevani kaiken kohtaamani väkivallan, sitten olen huomannut sen epäoikeudenmukaisuuden ja karjunut sen kaikilla tavoilla ulos jokaiselle, joka kuuntelee, ja nyt olen taas hiljaa. Mitään sanottavaa ei ole, koska tunnen enimmäkseen pelkkää tyhjää. Mainitakseni vain, henkilökohtaisen kehityksen aikana tekstieni filosofinen puoli on (ainakin omasta mielestäni) kehittynyt huimasti. En titenkään kirjoita blogiin tieteellistä tekstiä, mutta ainakin itse näen kehitykseni myös filosofisessa ajattelussa.Huomaan myös täällä Köpiksessä, että olen oikeastaan ihan ok ja kilpailukykyinen muiden fenomenologien kanssa.

Ajatellessa itseäni alan aina myös ajatella rakkaitani, jotka ovat olleet rinnallani läpi kärsimysten ja ongelmien, ja joiden rinnalla haluan olla läpi heidän vaikeuksiensa. Ajattelin tänäänkin teistä monia, kuljette välähdyksinä mielessäni useammin kuin aavistattekaan, ja haluaisin pitää teistä jokaisen mukana jokaisessa maailman kolkassa ja jokaisessa yksinäisessä hetkessäni - vaikka pidänkin yksinäisyydestä yhtä paljon kuin teidän kanssanne olemisesta. Ajattelin alkaa nimetä teitä yksitellen, alkaen ihmsistä liittyen Jollakseen ja Klaukkalaan, Steineriin, Tallinnaan ja päättyen yliopistoon, Tübingeniin, muusikkoihin, sukulaisiin ja perheeseen. Viimeisen kanssa en tosin vieläkään ole tehnyt rauhaa, eivätkä he tiedä sitä, sillä he eivät osaa kuunnella.

Äh. Nyt haluaisin taas halata niin monia. Jatkan Zahavin artikkelien lukemista, koska sitä kuivaa (mutta kiinnostavaa!) tekstiä lukiessa eivät tunteet nouse pintaan.

Kuitenkin: KIITOS teille kaikille. Jos kehtaan jossain vaiheessa pitää valmistujaiset, kestitsen teitä kaikkia parhaani mukaan, koska jokainen teistä on ansainnut enemmän kuin voin koskaan antaa takaisin.