Olen katsellut.
Olen katsellut niin, että
maaima huokuu minussa.
Se huokuu hukkuen ja haluten ulos, ettei
kuolisi omaan itseensä.
Olen katsonut sinuun,
katsonut niin, että
haluan huutaa, kertoa,
näyttää poskillesi nousevan aamuruskon,
ranskalaisen parvekkeen lasisen katseen,
amerikankahvistasi välkkyvän kuvasi,
sen kermaisen hymysi,
joka katsoo espressokupin krumeluuriin pohjaan.
Olen katsellut sinua niin kuin sinä olet maailmassa pitäesi sisälläsi kaiken sen,
minkä minä vain näen,
sillä minulle sinä olet maailma ilman immanenttia ainoastaan,
olet se, mistä aamuaurinko huokuu minusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti