Hetki ja todellisuus

Menneet hetket haihtuvat hiljalleen pois ja niistä on vaikeaa pitää kiinni. On vaikeaa muistaa tehneensä asioita, jotka eivät ole tässä hetkessä läsnä.
   On vaikeaa muistaa, että alle vuosi sitten asuimme Tuukan kanssa Etelä-Haagassa siinä ihanassa vaaleassa valoisassa asunnossa, jonka vuokra pakotti dyykkaamaan, mutta joka näytti siltä unelmalta, joka toimisi hyvin raameina oikeille unelmille. On vaikeaa muistaa, että suhteemme on ollut jo varsin pitkä ja joskus jotakin muutakin kuin satunnaisia tapaamisia ja viikottaisia yökyläilyjä saksalaisessa pikkukaupungissa. Tuntuu kuin monta vuotta olisi pyyhkiytynyt pois.
   On vaikeaa muistaa, että olen opiskellut filosofiaa jo kolme ja puoli vuotta. Tübingenissä tuntuu siltä kuin olisin vasta opintojen alussa, vaikka kandikin on jo tehty ja olen oppinut mielettömästi. Vuodet Helsingissä tuntuvat vain hävinneen nekin, vaikka kaipaankin sinne, varsinkin Dilemmaa.
    On myös vaikeaa muistaa viime kesää kunnolla. Silloin tapahtui niin paljon kaikkea kummallista ja opettavaista. Mieli ei oikein pysynyt perässä, jolloin muisti niiltä ajoilta pätkii.
    Jokainen päivä tuntuu uudelta kokonaisuudelta ja todellisuudelta. Yksikään edellisistä ei tunnu olevan totta tänään, ja tänään on joka päivä eri päivä, elän siis joka päivä eri todellisuutta.
   
On niin ikävä kaikkea. Toivon pääseväni pian Leipzigiin.