And merry merry blaablaa, ei jatketa tästä

...siksi joulupäivitys. Vihaan teemoja, mutta kiitos Rudolf Steinerin pedagogiikan ja sen innoittaman oppilaitoksen seuraan niitä silti vuoden ympäri, vaikka kuinka ahdistaisi.
    Siinäpä se. Tuntuu kamalalta, eikä siitä voi oikein sanoa kenellekään mitään. Mainitsin siskolle, mutta on vaikeaa puhua, kun tietää, ettei toinen jaksa kuulla, kun omat ongelmat ei kuulemma anna tilaa kuunnella toisen, vaikka sen pitäisi olla juuri toisinpäin, koska sitten omat ongelmat ei kuulosta niin pahoilta. Mutta ihan miten vaan.
    Yritin sanoa äidille. Kerroin, että nyt ei tunnu hyvältä. En päässyt sen pidemmälle, jotenkin keskustelu tyrehtyi. Tarvitsen rauhallisen tilan, jota kuusihenkisessä perheessä ei neljän huoneen sisällä oikein ole. Tarvitsen tilan, joka on turvattu pitkäksi ajaksi vain kahdelle-kolmelle. Sitä ei ole tulossa.
    Huomenna ollaan menossa koko perheen kesken kylpylään. On kivaa, kun joku maksaa pääsylipun, ja on kivaa istua saunassa siskojen kanssa, mutta silti ajatus tuntuu hirveältä. Haluan pois, haluan kuolla, samalla en, haluan vain pois omasta kehostani ja nukkua pitkään (mikä yhtä aikaa ei noudata ristiriidan lakia eli toisin sanoen käy järkeen, pahoitteluni siitä).
    Joulu on perhejuhlaa. Kivaa. Joku vihjailee koko ajan lapsista, joita en halua ja toivottavasti koskaan tule saamaan. Tämä perhe on ihan tarpeeksi.

Ajattelen edelleen ns. kiellettyjä asioita ja henkilöä, joka saattaa lukea tämän, ainakin todennäköisemmin kuin se, jota pitäisi ajatella, ja jota ajattelenkin, edelleen ristiriitaisin tuntein. Ajattelen kumpaakin ristiriitaisesti, mutta eri tavalla.

Tavallaan kiitollista olla Saksassa. Sain tänään myös kuulla, että sain paikan seminaariviikolle, joka on aika eksklusiivinen eli vain edistyneille (huom, mitä minä en ole) maisteri- ja jatko-opiskelijoille. Aika kiva. Pitää tehdä edelleen paljon töitä, jotta onnistun siellä parhaani mukaan.

Akateeminen ala on niin raskasta juuri siksi, etten oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Haluan niin paljon ja samalla en ihan tiedä, mitä. Haluan parantaa maailmaa, en sen vähempää. Ongelma on vain kysymys, mitä maailma on, ranskalaisittain le monde eli ihmiset vai suomalaisittain maa ja ilma eli fyysinen itsen kautta koettu ympäristö, vai saksalaisittain die Welt, eli ei oikein mitään muihin sanoihin viittaavaa (tai sitten en vain osaa saksaa tarpeeksi hyvin).

Heitin tänään läppää siitä, että olen Jeesus nro 2, tosin äiti puhui siitä ensin mainiten koko perheelle, että oli neitsyt vielä syntymänikin jälkeen. Ehkä ne Saatanan kiusaamiset ovat juuri sitä sairautta, joka minun sisälläni on. Siksi en koskaan halua lapsia, kun tämä tila on kuulemma perinnöllinen. Ei ole oikein antaa tätä kenellekään (koska kukaan ei ymmärrä, ja vaikka ymmärtäisikin, pitää käydä todella hyvä tuuri, jotta joku voisi auttaa).

Haluan niin akateemisen uran. Tai olla edes täyspäiväisesti filosofi. Haluan niin kovin. Toivottavasti tie on jo alkanut.

Mikä korni lopetus.

Kts. edellinen.

Ps. Och Gott. Onneksi viiniä riittää, sitä ei tosin perheen läsnä ollessa viitsi juoda suoraan pullosta. Ja muuten, kohvi porter eli kahviolut kuulostaa mainiolta uutuudelta, saatavilla kaikista virolaisista vähän isommista ruokakaupoista (niin, olen siis Tallinnassa viettämässä joululomaa). Puuhhhh...