Ja kahvista:

Olen alkanut juoda paljon kahvia viime aikoina. Suhteeni siihen on nykyään vähän sama kuin alkoholiin, eli haluan sitä lisää, kunnes se alkaa vaikuttaa. Siten kahvinjuonnista on tullut taitolaji: en saa juoda sitä yhtään enempää kuin sen verran, että kädet alkavat ihan vähän täristä, keskittymiskyky terästyy ja ajattelu nopeutuu. Kylmä kosteus nousee joskus kasvoille, silloin tiedän, että kofeiinia on tullut yksi gramma liikaa.
    Tuukka puristelee välillä ranteitani ja sanoo minun olevan todella laiha. Se saattaa olla totta, en tiedä, sillä en itse osaa katsoa kehoani sillä tavalla. Luin tosin eilen, että kahvi vähentää ruokahalua, ja ehkä siksi syön hiukan vähemmän kuin ennen, mikä on varmaan sitten omiaan kaventamaan ranteita.
    Aloin eilen yöllä opetella arabiaa. Ensimmäinen sana, jonka opin, oli In-Sha-Allah (jumalan armosta), ja toinen oli älkahvetu eli kahvi (koska olen nyt sitä mieltä, ettei arabiaa voi kirjoittaa oikein eurooppalaisilla kirjaimilla, sen voi mielestäni kirjoittaa niin lähelle oikeaa ääntämistä kuin mahdollista, ja arabiassa on tosiaan ääneteet ä:lle, e:lle ja a:lle, mutta ainakin nettikurssien mukaan ne käsitetään samana kirjaimena eli a:na).
    Kahvi myös parantaa mielialaa. Kun masentaa ja ahdistaa, eikä jaksa mitään, kahvi tekee aina hyvää. Olen myös oppinut sekoittamaan siihen kaura- ja soijamaitoa siten, ettei kahvi juoksetu, ja sen seurauksena kaurakahvi on paljon parempaa kuin maitokahvi. Soijakahvikin on aika hyvää (mantelikahvi olisi parasta, mutta mantelimaito on vaan melko kallista).

Hitsi, kahvikuppi tyhjeni juuri. Palaan Hegelin pariin.