Ja kahvista:

Olen alkanut juoda paljon kahvia viime aikoina. Suhteeni siihen on nykyään vähän sama kuin alkoholiin, eli haluan sitä lisää, kunnes se alkaa vaikuttaa. Siten kahvinjuonnista on tullut taitolaji: en saa juoda sitä yhtään enempää kuin sen verran, että kädet alkavat ihan vähän täristä, keskittymiskyky terästyy ja ajattelu nopeutuu. Kylmä kosteus nousee joskus kasvoille, silloin tiedän, että kofeiinia on tullut yksi gramma liikaa.
    Tuukka puristelee välillä ranteitani ja sanoo minun olevan todella laiha. Se saattaa olla totta, en tiedä, sillä en itse osaa katsoa kehoani sillä tavalla. Luin tosin eilen, että kahvi vähentää ruokahalua, ja ehkä siksi syön hiukan vähemmän kuin ennen, mikä on varmaan sitten omiaan kaventamaan ranteita.
    Aloin eilen yöllä opetella arabiaa. Ensimmäinen sana, jonka opin, oli In-Sha-Allah (jumalan armosta), ja toinen oli älkahvetu eli kahvi (koska olen nyt sitä mieltä, ettei arabiaa voi kirjoittaa oikein eurooppalaisilla kirjaimilla, sen voi mielestäni kirjoittaa niin lähelle oikeaa ääntämistä kuin mahdollista, ja arabiassa on tosiaan ääneteet ä:lle, e:lle ja a:lle, mutta ainakin nettikurssien mukaan ne käsitetään samana kirjaimena eli a:na).
    Kahvi myös parantaa mielialaa. Kun masentaa ja ahdistaa, eikä jaksa mitään, kahvi tekee aina hyvää. Olen myös oppinut sekoittamaan siihen kaura- ja soijamaitoa siten, ettei kahvi juoksetu, ja sen seurauksena kaurakahvi on paljon parempaa kuin maitokahvi. Soijakahvikin on aika hyvää (mantelikahvi olisi parasta, mutta mantelimaito on vaan melko kallista).

Hitsi, kahvikuppi tyhjeni juuri. Palaan Hegelin pariin.

"Minervan pöllö aloittaa lentonsa vasta iltahämärissä"

Näin sanoi Hegel puhuessaan filosofian luonteesta. Se on kuulemma aina myöhässä, kun mietitään sitä, millainen maailman pitäisi olla. Luin tuon lauseen viime perjantaina, ja nyt viime aikaisten maailman väkivaltaisten tapahtumien jälkeen se tuntuu todella ajankohtaiselta. Kuten Heidegger sanoi eräässä myöhäisvaiheen haastattelussaan, filosofia ei auta ketään.
    Toisaalta mietin joskus sitä, mitä Nietzsche puhuu tulevaisuuden filosofeista: hänen mukaansa he tulevat saamaan aikaan muutosta ja parannusta (Hyvän ja pahan tuolla puolen, jossain keskellä kirjaa). Nietzschen näkökulmasta katsottuna jokainen nykyajan filosofi on yksi heistä, joten joku tai jotkut meistä tulisivat hänen mukaansa vaikuttamaan ihmiskunnan tilan muutokseen. Ehkä Hegel ja Heidegger kuuluivatkin nykynäkökulmasta katsottuna entisaikojen filosofeihin, ja uusi aika on koittanut nyt, eikä Heidegger siksi tiennyt, että filosofia voi myös auttaa.
     Näin syyskuussa vielä Tallinnassa ollessani unta, jossa puhuin Minervan kanssa ja nousin lentoon hänen pöllönään ylittämään merta. Ehkä uni kuvasti tämän hetken uutta filosofien sukupolvea, jotka aloitamme ajattelumme globaalien kriisien keskellä, ihmiskunnan iltahämärissä.

Ps. Isojen hyllyrivien välissä kolmesataa vuotta vanhassa yliopistorakennuksessa on hyvä istua kirjapinojen keskellä ja tehdä tutkimusta. Ikkunan takana päivä on tummunut yöksi ja ikkunasta heijastuu oma peilikuvani katsoen vakavana silmiin.

Mitä ajattelin tänään yliopiston kirjastolla

Täällä istuu tyyppi, joka puhuu keskustellen ja tuijottaa eteensä. Keskustelukumppania ei näy, eikä kuulu, mutta hän näyttää kuitenkin keskustelevan ihan normaalisti. Edes tilannetta selittävää kaukopuheluvälinettä ei näy missään.
   Jos joku teki yllä mainitulla tavalla juna-asemalla silloin, kun olin pieni, ympäröivät ihmiset heittivät häneen kummeksuvia katseita ja kaikkosivat etäälle. Nyt kukaan ei kuitenkaan ihmettele tilannetta, vaan jatkaa tekemisiään häiriintymättä.
   Teknologian kehitys on muuttanut ja muuttaa hiljalleen ihmisten oletuksia toistensa todellisuuksista. Kukaan ei ensi sijaisesti oleta itsekseen puhuvan tyypin olevan sekaisin, vaan todennäköisesti ajattelee tämän aistivan jotakin, mitä me emme ja toimivan aistimustensa puitteissa täysin järkevästi.

Mutta mikä on oikeastaan ero siihen pultsariin juna-asemalla?

Ps. Ehkä siksi olenkin karttanut vloggaamista, että olen pelännyt ihmisten kummeksuvan kameralle puhumistani ja ajattelevan minun seonneen. Toisaalta, ehkä vloggaaminen onkin vähän sekopäistä siinä mielessä, että joku puhuu itsekseen kuvitellulle yleisölle, nauhoittaa tilanteen ja olettaa jonkun todella oman kiinnostuksensa perusteella vastaanottavan monologin.