Runo rumasta

Henki salpautuu,
happi ei kulje
keuhkoihin tai ulos.
Kuristava tunne
repii kurkkua,
haukon, ahmin,
    kuulen huokauksen purkautuvan huuliltani.

Älä koske,
älä sano,
mene pois.
En ole sinun.

En keho,
vaan ihminen,
olen lyöty,
tapa loputkin.

Saisin viimein mennä.

Yritän,
mutta arki on kesken.
Jäljet ovat piilossa,
eivät näy ihon alta.

Sinä lähdet,
elät,
rakastat
omalla tavallasi maailmaa.