Luolavertaus

Katse kohti takaseinää,
silmissä leijuu etäisiä varjoja,
käteni kohmeessa rautakahleissa,
jalkani eivät koskaan herää.
Ikuinen pimeys,
ikuinen hämäryys,
kankeissa jäsenissä
ainiaaksi kylmä.

Sinä vapaudut,
kuljet valoon, ja näet maailman,
kauneuden ja hyvän,
joka on se, joka heijastuu, ja tekee luolaan kuvat,
joita luulin todeksi.

Tulet takaisin ja kerrot kaiken,
annat ymmärtää,
että elämme valheessa.
Olemme vankeja,
emmekä tiedä,
kun sumussa mielemme
valehtelee elämämme.

Et vapauta meitä,
kerrot vain omastasi,
surkuttelet kohtaloani,
tietenkin minä tapoin sinut.