Joskus oma teksti tulee liian lähelle. Aikaisemmin kirjoitettu tuo mieleen tapahtuneen, jonka oli jo peittänyt aivokuoren alle alitajuntaan.
Pohdiskelen, laittaisinko pikkuiseen esikoiseeni lisää rumia kohtauksia. Voin aina sanoa, että kirjani on pelkkää fiktiota, toisaalta joku voi ymmärtää asian todellisen laidan. Kaikkein kamalin siinä on totisinta totta, ja on vaikeaa kuvitella rumempaa kuin mitä on itse kokenut toisen ihmisen kädestä.
9. kesäkuuta 2014
7. kesäkuuta 2014
Tunnekylmyydestä
En tunne mitään. Ei ole iloa, ei surua, ei vihaa, ei ärtymystä, vain pientä väsymystä.
Nautin kauneudesta ja kaikesta, mitä ympärillä on. Se ei vain tunnu miltään. Ne nuoruuden vuodet, kun tunsin euforiaa ja maailman laakson pohjalla masennusta, ovat kaukana takana, tilalla on pelkkää tasaista liitoa ei-missään. Kaikki tapahtuu yhtä todellisena kuin unessa, yhtä kaunista ja yhtä mitäänsanomatonta.
En jaksa seuraa. En halua nähdä ketään, vaikka rakkaimmat ihmiset olisivat juuri nyt ulottuvissa, ja tiedän, että he kohta lähtevät pois. En pysty, en halua puhua. Väsyttää liikaa.
Haluan lukea. Olen Alastalon salissa sivulla 189, ja olen löytänyt uuden lempikirjailijani, Volter Kilven. Se tyyppi on osannut luoda suomenkielestä musiikkia sanoin, parempaa kuin yksikään runous.
Töissä pitää hymyillä jatkuvasti ja puhua vierailla kielillä. Ääni kähenee ja lopulta murtuu, on pakko juoda vettä. Sitä pitää käydä pyytämässä kahvilamyyjiltä, jotka nöyryyden jälkeen auliisti tarjoavat lasillisen hanasta, kun eihän se niille mitään maksa. On toki mukavaa, kun oppii puhumaan paremmin riikinruotsia ja saksaa, ranskaakin, ja hiukkasen venäjää. Näkee vain liikaa ihmisiä, kuulee liikaa ohikiitäviä tarinoita, joihin ei itse ole osallisena.
Olen laulanut koko viikon. Johtaja on pyytänyt hymyilemään ja olemaan iloisempi, ja olen kiristänyt kasvolihaksia hymynnäköiseen. En kerennyt sanoa anteeksi siitä, etten tunne mitään, enkä siksi voi olla iloinen.
Ps. Puhuin eilen Unskin ja äidin kanssa "naisesta" ja taideteoksen ja käyttötavaran erosta. "Naista" ei ole, sillä ihminen ei ole käyttötavaraa, siksi on pelkkiä ihmisiä, henkilöitä, jotka saattavat identifioitua johonkin, jotka kutsuvat itsessään naiseksi. Juuri käyttötavarailluusio on ainakin välillisesti aiheuttanut tunteettomuuden, kun ei voi tuntea mitään ilman, että sattuu.
Kun jos ei vaan sovi siihen?
Nautin kauneudesta ja kaikesta, mitä ympärillä on. Se ei vain tunnu miltään. Ne nuoruuden vuodet, kun tunsin euforiaa ja maailman laakson pohjalla masennusta, ovat kaukana takana, tilalla on pelkkää tasaista liitoa ei-missään. Kaikki tapahtuu yhtä todellisena kuin unessa, yhtä kaunista ja yhtä mitäänsanomatonta.
En jaksa seuraa. En halua nähdä ketään, vaikka rakkaimmat ihmiset olisivat juuri nyt ulottuvissa, ja tiedän, että he kohta lähtevät pois. En pysty, en halua puhua. Väsyttää liikaa.
Haluan lukea. Olen Alastalon salissa sivulla 189, ja olen löytänyt uuden lempikirjailijani, Volter Kilven. Se tyyppi on osannut luoda suomenkielestä musiikkia sanoin, parempaa kuin yksikään runous.
Töissä pitää hymyillä jatkuvasti ja puhua vierailla kielillä. Ääni kähenee ja lopulta murtuu, on pakko juoda vettä. Sitä pitää käydä pyytämässä kahvilamyyjiltä, jotka nöyryyden jälkeen auliisti tarjoavat lasillisen hanasta, kun eihän se niille mitään maksa. On toki mukavaa, kun oppii puhumaan paremmin riikinruotsia ja saksaa, ranskaakin, ja hiukkasen venäjää. Näkee vain liikaa ihmisiä, kuulee liikaa ohikiitäviä tarinoita, joihin ei itse ole osallisena.
Olen laulanut koko viikon. Johtaja on pyytänyt hymyilemään ja olemaan iloisempi, ja olen kiristänyt kasvolihaksia hymynnäköiseen. En kerennyt sanoa anteeksi siitä, etten tunne mitään, enkä siksi voi olla iloinen.
Ps. Puhuin eilen Unskin ja äidin kanssa "naisesta" ja taideteoksen ja käyttötavaran erosta. "Naista" ei ole, sillä ihminen ei ole käyttötavaraa, siksi on pelkkiä ihmisiä, henkilöitä, jotka saattavat identifioitua johonkin, jotka kutsuvat itsessään naiseksi. Juuri käyttötavarailluusio on ainakin välillisesti aiheuttanut tunteettomuuden, kun ei voi tuntea mitään ilman, että sattuu.
Kun jos ei vaan sovi siihen?
1. kesäkuuta 2014
Kuoleman kandidaatti
Arvuuttelen päässä teemaa, josta kirjoittaa ensi keväänä. Kuolemaa-kohti-oleminen antaa hedelmällisen pohjan tutkia ihmisen tietoisuutta ja olemista, niin ontista kuin ontologistakin.
Kuoleman tutkiminen avaisi ihmistä enemmän kuin moni muu elämän olennainen tekijä, sillä sen ymmärtäminen antaa ihmiselle ultimaalisen vapauden, onhan elämän ja kuoleman kysymys kysymyksistä suurimpia. Kuoleman ymmärrys antaa ihmiselle kyvyn hallita omaa elämistään, sillä kuoleman mahdollisuus tulee niin lähelle, että sen voi itse toteuttaa tai olla toteuttamatta. Näin ihminen ei enää ole biologisen vietin alaisuudessa, vaan nousee sen yläpuolelle lähemmäs jumalia (olen lukenut viime aikoina Platonia ja pohtinut paljon ideoiden ja jumalten yhteyttä). Päätös tappaa tai olla tappamatta itseä antaa ihmiselle ohjat biologialta.
Siitä johtuu sitten kaikki muu, kuten ihmisen ero muihin eläimiin, mikäli muilla eläimillä ei ole tajua kuolemastaan. Näin ihminen tosiaan on jo zoon logon echon, koska toisin kuin muilla eläimillä, sillä on logosta ja ontologinen ymmärrys omasta olemisesta ja siten elämän päättymisestä. Tämä aiheuttaa tajun myös omasta elämästä, sillä elämä on loppuun kohti kulkevaa aikajanaa, jonka eri kohdissa toteutuvat eri elämän vaiheet.
Näihin teemoihin ajattelin pistää tietenkin Heideggerin, ehkä Hegeliä ja jtn Platon- ja Aristotelestutkimusta, ja vielä jotain ranskalaisia vaikka. Luen myös tällä hetkellä Itsemurha filosofiaa, joka antaa mielenkiintoisia ajattelemisen aiheita.
Ajatuksen rippeitä, joita alkoi tippua tällä viikolla tai viime viikolla, ja nyt niillä on koko kesä aikaa muuttua johdonmukaiseksi kokoonpanoksi, josta sitten luoda proseminaariteksti, josta tehdä kandi. Sen jälkeen haluan pitää post-mortem bileet vol. 2, mieluiten Kuppalassa.
Kuoleman tutkiminen avaisi ihmistä enemmän kuin moni muu elämän olennainen tekijä, sillä sen ymmärtäminen antaa ihmiselle ultimaalisen vapauden, onhan elämän ja kuoleman kysymys kysymyksistä suurimpia. Kuoleman ymmärrys antaa ihmiselle kyvyn hallita omaa elämistään, sillä kuoleman mahdollisuus tulee niin lähelle, että sen voi itse toteuttaa tai olla toteuttamatta. Näin ihminen ei enää ole biologisen vietin alaisuudessa, vaan nousee sen yläpuolelle lähemmäs jumalia (olen lukenut viime aikoina Platonia ja pohtinut paljon ideoiden ja jumalten yhteyttä). Päätös tappaa tai olla tappamatta itseä antaa ihmiselle ohjat biologialta.
Siitä johtuu sitten kaikki muu, kuten ihmisen ero muihin eläimiin, mikäli muilla eläimillä ei ole tajua kuolemastaan. Näin ihminen tosiaan on jo zoon logon echon, koska toisin kuin muilla eläimillä, sillä on logosta ja ontologinen ymmärrys omasta olemisesta ja siten elämän päättymisestä. Tämä aiheuttaa tajun myös omasta elämästä, sillä elämä on loppuun kohti kulkevaa aikajanaa, jonka eri kohdissa toteutuvat eri elämän vaiheet.
Näihin teemoihin ajattelin pistää tietenkin Heideggerin, ehkä Hegeliä ja jtn Platon- ja Aristotelestutkimusta, ja vielä jotain ranskalaisia vaikka. Luen myös tällä hetkellä Itsemurha filosofiaa, joka antaa mielenkiintoisia ajattelemisen aiheita.
Ajatuksen rippeitä, joita alkoi tippua tällä viikolla tai viime viikolla, ja nyt niillä on koko kesä aikaa muuttua johdonmukaiseksi kokoonpanoksi, josta sitten luoda proseminaariteksti, josta tehdä kandi. Sen jälkeen haluan pitää post-mortem bileet vol. 2, mieluiten Kuppalassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
