Yritän herättää sinussa kunnioitusta minua kohtaan. Edes jotakin. Yritän olla silmissäsi ylväs ja kaunis ihminen. En ymmärrä, miksi minua niin kiinnostaa, eihän mielipiteelläsi ole väliä.
Eihän ole väliä sillä, mitä kukaan minusta ajattelee. Silti minulla on väliä sinusta, vaikkei pitäisi. Pidä minua vapaasti typeränä, elitistisenä ja naurettavana. Siitä vain. Ei minua kiinnosta. Vaikka oikeasti kiinnostaakin.
Kuvittelen olevani parempi kuunnellessani jtn Divisonia. Kuvittelen olevani parempi kirjoittaessani, ollessani pimeässä tuntemassa kipua ja purkamassa sitä muihin ihmisiin.
En ole zen. Siitähän tämä on kaukana.
Miksi, miksi. Miksi pitikin käydä näin, ihan perseestä, tekisi mieli nyt vähän kiroilla. Vaikka, eihän sillä ole väliä.
Kaikki on niin surullista.
Lyö päätä seinään, kestä kipu ja huuda se ulos. Parkunaa on ruma kuulla, mutta sitä juuri maailma on. Rumaa.
Yritin siirtää kivun pois, mutta eilen se nousi pelottavasti pinnalle. Silmieni takana se on kuitenkin piilossa, eikä tule ulos ennen kuin annan sille luvan. Siihen asti on hyökyaalto kaukana merellä, mutta, kun se tulee, se paiskaa kaiken säpäleiksi ja tuhkaksi. Vaikkei vedestä tulekaan tuhkaa.
Haluaisin kertoa sinulle. Mutta kuinka voisin? En voi kertoa kenellekään, en kestä toisten edessä kyynelehtimistä. Miksi aina täytyy itkeä? Mistä näitä kyyneliä oikein tulee?
Naurakaa minulle, lyökää minua, ajakaa minut nurkkaan, jos niin tahdotte. Olen naurettava. Eihän sillä ole enää väliä.
Minuun ei enää satu, kipu turtuu. Joka kerta siitä tulee helpompaa ja helpompaa. Vaikkakin tänään silmiä alkoi kuumottaa, ja kyynel melkein vierähti poskelle. Ei kuitenkaan sentään. Olin vain väsynyt ja hieman surullinen. Onhan minulla häntä ikävä, tietenkin on.
Miksi minun poikaystäväkseni pitikin sattua se tyttöjen suosikki, hyvännäköisin, fiksuin ja mukavin? Ja muiden naisten suhteen himokkain? Et arvaakaan, mitä mielessäni liikkuu, kun yritän unohtaa, turtua ja olla ylimielinen.
Pala kurkussa istun perheen luona hymyillen. Valheita ja lisää valheita. Kuinka selittäisin? Ja miksi pakotan itseni hyvään oloon? Eihän sillä ole mitään väliä, vaikka itkenkin. Vaikka itkisinkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg)
Kommentti tulee osissa koska on liian pitkä:
VastaaPoistaEn nyt oikein tiedä mitä kelata tästä merkinnästä, kun pelkään aina tulkitsevani kaiken väärin, mutta anyway, kai mun on pakko sanoa jotain. Luin kaikki tekstit siitä toisesta blogista, koko tarinan niin pitkälle ku oot sitä kirjottanu, ja se on todella hyvää settiä tai siis, en oo ikinä ennen nähnyt että kukaan nainen kirjoittaisi kaikkein hirveimmistä ja tuskallisimmista kokemuksistaan niin suoraan ja rehellisesti ja menisi sillä lailla asian ytimeen - ihan niinku teet myös tässä merkinnässä. "Haluaisin kertoa sinulle" jne. Jos tässä on kyse musta kuten arvelen niin tekis mieli kysyä että mikset kerro ja heittää perään erittäin aramainen letka tilttaamista ja kirosanoja, mutta ehken tee sitä nyt, koska niinku selitin eilen me ei ihan puhuta samaa kieltä, minkä takia tuun koko ajan loukanneeksi sua ja asdasdasd. Sitä paitsi mulla on enemmän kuin tarpeeksi kokemusta tästä ihan samasta mindfuckista (kuten oot saleen kuullu E:ltä jos se kerran on puhunu sulle musta niin paljon) ja mä tiedän ettei siitä ihan päästä yli sillä, että joku vaan tulee tarttumaan rinnuksista ja huutamaan että ei tässä oo mitään ongelmaa, mitä sä vikiset, tää on maailma totuttele siihen jne. Siksi mä haluan vaan sanoa, että sä olet mulle hyvä ystävä ja tärkeä ja rakas. Ja lisäksi vielä että TÄMÄ EI OLE IRONIAA. Mä olen pahoillani siitä miten kusipäisesti joskus käyttäydyn sua kohtaan, se on vaan mun luonne enkä mä oikein osaa ilmaista itseäni muuten, ja kaikesta siitä vittumaisesta kakaruudesta huolimatta mä oikeesti välitän susta.
Niitä elitismijuttuja EI ollut tarkoitettu halventaviksi, mähän puhuin siitä kuinka hyvin siihen meininkiin pystyy samaistumaan, koska ihan niinku sä sanoit suurin osa esim. niistä meiän vanhoista luokkalaisista ON ainakin pintapuolisesti ihan täysiä pellejä ja idiootteja joista ei saa mitään irti. Mun mielestä jonkinasteinen elitismi on ihan tervettä, tyyliin sellanen että voi vaan myöntää että okei, mua ei kiinnosta noiden siiderinjuonti yms. enkä mä käsitä miten ne jaksaa elää tollasta elämää enkä halua olla niiden kanssa missään tekemisissä, koska se mitä ne tekee on yksinkertaisesti niin vierasta mulle. Mä heitän aiheesta läppää koska mulla on tullu niin kova vastareaktio just siihen runohintti-kuvaan itsestäni, ja joiltain osin on kai jääny levy vähän päälle... Sori siitä ja kysy ihmeessä joskus jossain lisää jos tästä on jotain kysyttävää.
Mä mietin viime yönä miks musta tuntu koko ajan siltä, ettet sä ihan mennyt itse asiaan ja puhunut siitä mistä oikeesti halusit puhua, mut kuittasin sen sit johonkin sellaseen, että en mä voi tietää mitä sun päässä oikeesti liikkuu enkä sijoittaa sua johonkin omaan järjestelmääni, jossa "avoimuus" ja "rehellisyys" on sellaisia kuin mä haluan niiden olevan. Mutta luettuani tän tajusin arvanneeni kai sit ihan oikein, että sä et uskaltanut sanoa kaikkea, vaikka no, kyllä sä kai ainakin älyllisesti ja teoriassa tajuat ettei kukaan täysjärkinen ihminen voisi halveksia sua jonkun itkemisen tai heikkouden tai rumuuden tai paskuuden takia. Todelliset ongelmat alkaa vasta silloin kun niistä ei enää voi puhua, ja tässä tulee taas vastaan se, että joo mä voin jauhaa sulle siitä että oot täydellinen just sellasena kun oot MUTTA kuitenkin vaan sattuu niin perkeleesti jonkun sanattoman epätoivoisen totaalisen kuolemansairauden ja vääristyneisyyden tappomutaation ydinjätemrkytyksen takia, jota vaan ei voi selittää kenellekään ja johon kenenkään rohkaisevat sanat ei auta mitään. Kun siltä toi sun meininki vaikuttaa... hrr mulle tulee vaan ihan saatanan kylmä ja lohduton olo kun kelaan sitä, miten oot aina niin ilosen olonen kun tavataan irl ja sit ku avaan sun blogin niin sieltä löytyy jotain tällasta. Joo en tiedä, oon ihan kännissä Mbarissa kirjottamassa tätä eikä tästä varmaan saa mitään selvää, mutta ihan sama ei kiinnosta, asian ydin on siinä että haluisin et sulle tulis ees vähän parempi olo tästä.
VastaaPoistaMä muistan kun sä tulit kesän alussa 2010 koputtamaan mun ovelle kun olin vellomassa jossain itsetuhossa ja kaikkeen kohdistuvassa inhossa koska olin just eronnu Sarrasta jne. ja annoit mulle sen kirjan jonka olin tehny kirjansidonnassa, ja sit juotiin teetä ja jauhettiin jotain paskaa joku tunti ja mä kelasin koko ajan et haluun vaan olla yksin, mut sit ku sä olit lähteny löysin sieltä kirjan välistä sun kirjottaman kirjeen, jossa sanoit että mä voin ihan hyvin puhua sulle ja niin edelleen, ja mun suu vaan loksahti auki ja mä en keksinyt mitään nokkeluutta jolla olisin voinu tehdä sen tyhjäksi ja olla taas oma vittumainen itseni, ja kaikki se etäinen halveksinta ja kylmyys vaan pyyhkityty yhtäkkiä pois ja oli vaa et ääääää. Mun piti kertoo siitä eilen mut se jäi väliin, eli laitan sen tähän. Kiitos. Kiitos et oot olemassa. Toi pitäis ehkä osata sanoo vähän useammin ja useammille ihmisille.
ps. lol mua naurattaa jo nyt se millasessa morkkiksessa tuun olemaan tän postaamisesta huomenna XDXD. Mä olen helvetin naurettava alkoholisoitunut ylisentimentaalinen idiootti, mut se on ihan fine - vink vink, on ihan sama kuinka pelle sä oot, kunhan oot oma ittes.