Puhuin Erkin kanssa minusta ja Henrikistä. Kaikki on niin sekavaa koko ajan, en edes itse ole selvillä tästä. Erkin mielestä me olemme hölmöjä, kun emme ole kunnolla yhdessä, muttemme eroakaan. Toisaalta, mitä se hänelle kuuluu, tiedän itse, mitä teen.
Olen vuoroin ihana, vuoroin ärsyttävä ämmä, joka pitää herra H:ta vankina, eikä anna hänelle liikkumatilaa. Haluaisin kuitenkin, että olisin aina se ihana, mutten niin ihana, että tukehdun halauksiisi. Jos voisin, eläisin kahta elämää, toinen H:lle ja toinen kaikelle muulle. Tosin, ei kaksikaan elämää riittäisi, tarvitsisin loputtomasti eri elämia. Yksi olisi H:lle, yksi muille miehille ja pienelle flirtille, yksi seikkailuille, yksi paikalla olemiseen ja masentuneisuuteen sekä iloon, yksi taiteelle ja filosofialle, yksi turhuuksille jne. Tarvitsisin loputtomasti elämiä, joten oikeastaan on ihan sama, onko minulla monta tai yksi, kun kuitenkaan ei ole tarpeksi. Ja kuinka eläisin montaa elämää samaan aikaan?
Voi voi. Minua typerää. Miksi menin lupaamaan mitään? Olisinhan voinut sanoa, että olen kipeä tai jotain, tai, että H rakastaa minua niin paljon, etten voi lähteä mihinkään. Hirveän hankalaa. Ahhh, hankalaa.
Hanka, mikset ole täällä, kun tarvitsen sinua??!!!
Oi Henrik, oi Henrik. Miten minun pääni ja sydämeni repivät minua eri suuntiin ja aiheuttavat kipuja kaikkialla. Päätä alkoi särkeä, kun pohdin näitä tyhmyyksiä.
Olen ihana, olen kamala. Olet ihana, olet kamala.
Näin se aina menee. Ehkä kaikki kuitenkin loppuu juuri silloin, kun olemme taas ihania, silloin olemme lopulta ihania.
Minun ei pitäisi sanoa asioita ääneen. Mutta kun kaikki on niin hankalaa. Ehkä Eili auttaa, tai Ara. Toivotaan parasta.
Nyt olen iloinen, enkä ajattele vaikeita asioita. Tittitittidii!
Täytän blogini taas aivo-oksennuksella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti