Moi olen puumanainen, 20-v. ja jotain sydänsurua taas

Jaa, en vain tajunnut aikaisemmin. Et ollut vielä valmis, etkä ole vieläkään valmis. En tiennyt, että halusit vielä olla perheesi luona turvassa elämältä. Etkä sanonut mitään, tulit vain mukaan leikkiin.
  Sinä itket minun sylissäni, ja tahtoisin lohduttaa sinua jotenkin. En vain tiedä, miten. Ainoa keino on päästää sinut lähtemään, työntää sinut pois, jotta et tuntisi, ettet voisi lähteä. Haluan, että olet onnellinen.
  Minä olen jo elänyt yhden elämän. Olen jo valmis. Sinulla on vielä kaikki tuntematta, saavuttamatta ja kokematta. Enkä tarkoita nyt naisia. Tarkoitan sitä kaikkea muuta elämää, joka tekee ihmisestä aikuisen ja valmiin kuolemaan. Minä tunnen olevani tyytyväinen, ja hiljalleen myös valmis lopettamaan elämisen. Sinä olet vasta astunut ulos lapsuudestasi, ja heitin sinut suoraan vaikeaan maailmaan, kylmään ja hankalaan, ulos turvallisesta ja lämpimästä kotipesästä.
   Kaikki astuvat joskus harhaan. Ehkä tein virheen, kun suojelin itseäni ja uskoin, että teen sinulle hyvän teon, kun saan sinut itsenäistymään. En soimaa enää itseäni, annan itselleni anteeksi, mutta mietin kuitenkin, olisinko voinut tehdä toisin. Lopputulos olisi ehkä ollut kohdallani sama. Sattuu kuitenkin.
   Toki, jos olisin jättänyt sanomatta sen yhden asian silloin, en ehkä olisi saanut näitä muistoja. Et ehkä olisi antanut minulle lisää voimaa ja uskoa itseeni. Olisin vain taas tuntenut itseni hyväksikäytetyksi, pelkäksi esineeksi, joka ei kelpaa rakastettavaksi. Nyt sain olla onnellinen. Ja kaksi vuotta on pitkä aika tässä elämässä.
   Sattuu. Se kuitenkin iskee aina taas, pahimmin silloin, kun olet vierelläni, mutta kuitenkin poissa. Pahinta on silloin, kun tunnen kylmyytesi ja kaiken sen, mikä on minussa vikana. Kylminä hetkinä en jaksaisi enää. Voisin olla olematta. Sattuu niin kovaa.
   Sattuu, kipu tuntuu niin syvällä. En halua enää syyttää sinua, tunnen siis itseni hirveäksi. On hirveää tajuta, että tein sinulle jotakin, jota ei olisi pitänyt tedä. Ei olisi pitänyt tulla teille silloin eläkuvien jälkeen. Tai en tiedä. Mietin nyt kaikkea sitä, mikä olisi voinut olla toisin. Toisaalta en haluaisi luopua hetkestäkään, jonka olen saanut olla kanssasi. Äh... Sattuu niin paljon.
   En jaksa enää itkeä, se on tyhmää. Silmät turpoavat, tulee kamala jano, meikki leviää vammaisesti ja päätä alkaa särkeä. Lisäksi viimeksi alkoi särkeä silmiäkin, ja se kesti monta tuntia sen itkun jälkeen. Toisaalta itkeminen helpottaa.
   Haluan syliisi. Vaikka se sattuu, tuntuu se niin lohduttavalta, kun saan tuntea lämpösi. Mustasukkaisuus... Sydänsuru... Voisivat kadota jonnekin, en jaksa koko ajan. Haluan sen asunnon, haluan muuttaa, niin ei satu enää. Haluan olla kivusta vapaa.