Nanook

Kuunnelkaa sitä musiikkia, se on ihanaa.Se kertoo yksinäisyydestä, sen kauneudesta. Se kertoo jaksamisesta, kauneuden karkeudesta. Siksi se kertoo myös minusta.
    Päätin, että kipu on nyt poissa. En jaksa sitä enää, joten se on jossain piilossa, siinä yhdessä sieluni lipastossa, jota en enää avaa. Sinne on mennyt kaikki. Mitään ei tule ulos. Tai ehkä, luovuutena, mutta ei itkuna ainakaan. Itkeminenhän on kamalaa.
     Assit uku qulliikka kuutsittuaarpaat. Nämä kuvat kyynelehtivät kyyneleeni. Antaa niiden kuvien itkeä, ne ovat vain sitä, minkä minä muodostan mielessäni heijastukseksi todellisuudesta. Oikeasti en itke, eikä kukaan muukaan. Kuvat ovat vain todellisuuden loogisia muotoja, jotka eivät ole kokijan ulkopuolella. Joten tavallaan niitä ei ole. Antaa siis niide itkeä.
    Itkemisen sijaan soitan viulua, laulan, teen musiikkia. Sen lisäksi kirjoitan, monta tuntia ja monta sivua, kun Henrik nukkuu. Antaa hänen nukkua, unelmoida paremmasta. Minä haluan olla kaunis. Ja olenkin. Jos joku ei sitä huomaa, on hän sokea, tai hänellä on huono maku.
    Tein tänään hyvää ruokaa. Se oli oikeasti hyvää, ja riisin kiehuessa tiskasin ja siivosin, ja nyt koti näyttää paljon hienommalta. Olen ahkera ja toimelias. Olen ihan hyvä tyyppi.
    Tästä lähtien itken vain kauneudesta. Kauneus on itsessään kaunista. Rakastan kauneutta, ja itken vain sen ansiosta.
   Kuuntelen sitä kappaletta uudestaan ja uudestaan. Se on niin kaunis. Se on kuin Grönlannin hyinen maisema, kalliolla kasvavat vaivaiset kanervat, joiden varsia peittää hento ja auringossa helkkyvä jää. Ihanaa kylmää. Kuin minun kipuni.
   Annan kauneudenkyyneleitteni jäätyä pudotessaan, ja pirstoutua sirpaleiksi saavuttaessaan kylmästä kovan maan.

Moi olen puumanainen, 20-v. ja jotain sydänsurua taas

Jaa, en vain tajunnut aikaisemmin. Et ollut vielä valmis, etkä ole vieläkään valmis. En tiennyt, että halusit vielä olla perheesi luona turvassa elämältä. Etkä sanonut mitään, tulit vain mukaan leikkiin.
  Sinä itket minun sylissäni, ja tahtoisin lohduttaa sinua jotenkin. En vain tiedä, miten. Ainoa keino on päästää sinut lähtemään, työntää sinut pois, jotta et tuntisi, ettet voisi lähteä. Haluan, että olet onnellinen.
  Minä olen jo elänyt yhden elämän. Olen jo valmis. Sinulla on vielä kaikki tuntematta, saavuttamatta ja kokematta. Enkä tarkoita nyt naisia. Tarkoitan sitä kaikkea muuta elämää, joka tekee ihmisestä aikuisen ja valmiin kuolemaan. Minä tunnen olevani tyytyväinen, ja hiljalleen myös valmis lopettamaan elämisen. Sinä olet vasta astunut ulos lapsuudestasi, ja heitin sinut suoraan vaikeaan maailmaan, kylmään ja hankalaan, ulos turvallisesta ja lämpimästä kotipesästä.
   Kaikki astuvat joskus harhaan. Ehkä tein virheen, kun suojelin itseäni ja uskoin, että teen sinulle hyvän teon, kun saan sinut itsenäistymään. En soimaa enää itseäni, annan itselleni anteeksi, mutta mietin kuitenkin, olisinko voinut tehdä toisin. Lopputulos olisi ehkä ollut kohdallani sama. Sattuu kuitenkin.
   Toki, jos olisin jättänyt sanomatta sen yhden asian silloin, en ehkä olisi saanut näitä muistoja. Et ehkä olisi antanut minulle lisää voimaa ja uskoa itseeni. Olisin vain taas tuntenut itseni hyväksikäytetyksi, pelkäksi esineeksi, joka ei kelpaa rakastettavaksi. Nyt sain olla onnellinen. Ja kaksi vuotta on pitkä aika tässä elämässä.
   Sattuu. Se kuitenkin iskee aina taas, pahimmin silloin, kun olet vierelläni, mutta kuitenkin poissa. Pahinta on silloin, kun tunnen kylmyytesi ja kaiken sen, mikä on minussa vikana. Kylminä hetkinä en jaksaisi enää. Voisin olla olematta. Sattuu niin kovaa.
   Sattuu, kipu tuntuu niin syvällä. En halua enää syyttää sinua, tunnen siis itseni hirveäksi. On hirveää tajuta, että tein sinulle jotakin, jota ei olisi pitänyt tedä. Ei olisi pitänyt tulla teille silloin eläkuvien jälkeen. Tai en tiedä. Mietin nyt kaikkea sitä, mikä olisi voinut olla toisin. Toisaalta en haluaisi luopua hetkestäkään, jonka olen saanut olla kanssasi. Äh... Sattuu niin paljon.
   En jaksa enää itkeä, se on tyhmää. Silmät turpoavat, tulee kamala jano, meikki leviää vammaisesti ja päätä alkaa särkeä. Lisäksi viimeksi alkoi särkeä silmiäkin, ja se kesti monta tuntia sen itkun jälkeen. Toisaalta itkeminen helpottaa.
   Haluan syliisi. Vaikka se sattuu, tuntuu se niin lohduttavalta, kun saan tuntea lämpösi. Mustasukkaisuus... Sydänsuru... Voisivat kadota jonnekin, en jaksa koko ajan. Haluan sen asunnon, haluan muuttaa, niin ei satu enää. Haluan olla kivusta vapaa.

Något härligt hände idag...

... och det känns som om jag är kär igen.
Kiitos.
Haluaisin tietää, ketä rakastat, et ainakaan minua. Ehkä se vähän sattuu. Tai aika paljon itseasiassa. Yritän olla itkemättä, yritän olla näyttämättä, että tiedän.
Sattuu. Sattuu niin paljon.
Mitä minä oikein kuvittelin? Luulin, että voisit todella viettää kanssani yhteistä elämää, että rakastaisit minua. Joka päivä kuulen sen lauseen. En ymmärrä, miksi sanot niin, tiedänhän, ettei se ole totta. Kai yrität jotenkin hyvittää sen, ehkä tiedät minun itkevän salaa.
Yritän olla kaunis. Yritän olla hyvä sinulle. Yritän pysyä luonasi, mutta pelkään, että ajat minut pois.
"Rakastan sinua". Yrität jotenkin mumista sen ulos, ihan niin kuin yrittäisit väkisin sanoa suuren valheen. Niinhän se kai onkin.
Ehkä valehtelet, jotta ei tuntuisi niin pahalta vielä asua yhdessä. Lupaan lähteä heti, kun saan asunnon jostain. Silloin voit poistaa numeroni puhelimestasi, eikä tarvitse enää valehdella. Eikä minun tarvitse itkeä salaa peläten, että tulet kotiin ja näet ripsarikyyneleet pitkin poskiani.
Häpeän itseäni. En kelpaa. En ole riittävän kaunis ja seksikäs, hymyni ei ole tarpeeksi söpö, en ole tarpeeksi fiksu enkä tarpeeksi hieno tyyppi.
Kaiken lisäksi tunnen itseni niin tyhmäksi. Juuri samoihin aikoihin, kun sinä kirjoitit niistä ihanista tytöistä, kirjoitin päiväkirjaani monta sivua siitä, kuinka rakastan sinua, kuinka odotan sinua makuuhuoneessa, kunnes tulet pois koneelta. Pieni läski idiootti, et tietenkään jaksa minua enää.
Ja väität, että haluat vain kokeilla asumista omillasi! Väität, että haluat vain kokeilla, miten avoin suhde toimii! Miksi sinun pitää valehdella?! Se sattuu niin paljon. Luulet, etten tajua, tietenkään en mielestäsi tajua, olenhan se suhteen tyhmä osapuoli.
Onhan tämä ehkä sinulle helpompi tapa päästä minusta eroon. Olen pahoillani, kun en tajunnut aikaisemmin lähteä.

Jei

Löysin erään päiväkirjan. Alkoi vähän itkettää.No, ei se mitään, en jaksa itkeä jonkun idiootin takia. Olen kaunis, fiksu, mukava ja rakastan häntä. Mitä muuta ihminen voi vielä toiselta haluta??!! En ole koskaan tarpeeksi.
   Tietenkin on muitakin kauniita naisia, tietenkin on muitakin kivoja ja fiksuja naisia, niinhän Hankakin sanoi. Mutta Hanka on myös oikeassa. Hän sanoi, että tyyppi on totaalinen idiootti, jos väittää, että rakastaa jotakuta, mutta silti satuttaa, ihan tietoisesti.
   Kiitos tästä. Toivottavasti nukut tämän yön vaikka siskollasi, en tiedä, jaksanko nähdä sinua ja esittää iloista. Menen pakkaamaan tavaroita.