Olen päätynyt persoonattomasta filosofisesta tutkimuksesta oman elämäni eksistentialismiin. Tämä on se syy, miksi aikoinaan jätin Heideggerin. Niin kuin ihmiselämässäkin, ehkä filosofiassakaan ei pitäisi palata entisten kanssa yhteen.

"We  direct our visual focus where we will, but sounds befall us. We cannot bring on the call; we can only prepare and wait for it."


Haluanko? En tiedä. En voi myöskään kokeilla. Joskus on olemassa vain lopullisia päätöksiä, vaikka niitäkään päätöksiä ei välttämättä voi tehdä.


Harvoja asioita voi lopulta valita. Tunteitaan ei ainakaan. Olen kuin hulluuden pyörteissä (onneksi Hesarista luin aamulla, etten ole yksin, moni nuori aikuinen on), keskittyminen ei onnistu, tunnen rakastuvani aiheisiin, teksteihin, ihmisiin, heijastuksiin.


Olen levoton. Odotan laantumista. Odotan jälleennäkemistä, samalla toivoisin tämän tilanteen jatkuvan. Olenko kamala? Jos, niin kenen silmissä ja miksi?


Olen juuri syvimmällä "jokapäiväisyydessä", jossa "kenen tahansa" arvio ja arvostelu minusta tulee minun omaan mieleeni, ja kritisoin itseäni ei-kenenkään ja samalla kaikkien silmien läpi. Odotan autenttisuutta, mutta sitä ei tule.


Vai oliko sen hetken jälkeinen tajuaminen, seuraava päivä eli dagen-efter, juuri se autenttinen hetki? Jolloin maailma katosi hetkeksi, enkä tiennyt enää, mihin suuntaisin toimintani.


On kuuma, hikoilen, mikä ahdistaa. Ihminen ei saisi tuoda ruumiillisuuttaan esille, vaan ihmisen olisi ikään kuin oltava tekstiä. Teidän tulee nähdä minun ruumiini lävitse, nähdä minut henkilönä eli omina konstruktioinanne sen perusteella, mitä minä teille kommunikoin ja pystytte ottamaan vastaan, samoin kuin tekstiä lukeakseen tulee nähdä tekstin läpi itse asiaan. Musta valkoisella on tekstin materia, mutta se itse ymmärrettävä asia on ideaalinen. - tämä oli sivupolku


"Fyysisen olemisen, ajallisen olemisen fenomenologiaa", kuuluu viereisestä pöydästä. "Teknologia". Juuri sitä, mihin Heidegger jatkaa. [Mutta sitten: "ilmasto", sanana "ilma", "kaasuja, maapallon nahkaa". No voi ***]


En voi, pelkään tekeväni virheen.