Minulla on uusi ystävä

Ja niin iloiselta se tuntuukin kuin kuulostaa, ihan yhtä hauskalta, naiivilta ja yksinkertaiselta.


Minun uusi ystäväni on tuttavani ja kasvukumppanini vuosien takaa. Hän oli leikkitoverini, ilkeilijäni, tyhmä kanssateini-ikäiseni, muttei koskaan se, joka hän nyt on, eli ystäväni.


On ihanaa halata häntä teidemme erotessa. On ihanaa puhua maailman ja Suomen politiikasta, taloudesta, yhteiskuntateoriasta, elitismistä ja Habermasin kriitikoista. On kuin vasta aikuisuus olisi tehnyt meistä ne, jotka olemme nyt, ja vasta nyt voimme siksi olla ystäviä.


Mutta ehkä juuri niiden yhteisten vuosien takia voimme nyt olla toisiamme niin lähellä. Tunnen hänet, kun taas monen muun ihmisen kohdalla läheisyys on vielä kovin pitkän matkan takana.


Olen iloinen. Iloitsen hänen hymystään, hänen toiveestaan tavata taas ja jatkaa kesken jääneitä keskustelujamme. Olen iloinen hänen puolestaan ja omasta puolestani, sillä minusta meillä on jotakina, mitä muilla ei, meidän oma minulle vielä kummallinen ystävyytemme.