Minulla on pieni sydänsuru. Se ei oikeastaan ole kovin kivaa. Sydänsuru sai palan kurkkuun ja olen jatkuvasti vähän itkuinen. En jaksaisi nyt yhtään itkeä yhtään mistään, haluaisin saada opiskelujani jotenkin kasaan ja tehdä niitä asioita, joista pidän. Onhan minulla kuitenkin kaikki ihan hyvin, sitä sydänsurua lukuunottamatta.
Häpeän sydänsuruani. En olekaan täydellinen ja kaunis, olen ruma paska. Eihän minulla olisi sydänsurua, jos olisin ihana ja mukava. Olenhan ehkä taas vähän rappeutunut, enkä aina jaksa katsoa peiliin. En ole kiinnostava ihminen, olen parhaimmillani yksin, kun kukaan ei huomaa tylsyyttäni. Sydänsuruni tarkoittaa, että olen huono. En ole hyvä, en riittävän ihana, olen jotain keskinkertaista kakkaa. Se hävettää vähän.
Ehkei minulla edes olisi niin suurta syytä sydänsuruuni. Kyllä hän minua varmaan vielä rakastaa. Tai ainakin toivon niin. Kyllä hän nyt varmaan ainakin välittää. Ja vajoan taas tähän itsesääliini ja kuvittelen, ettei kukaan rakasta minua. Kyllähän minuakin rakastetaan.
En uskalla kertoa sydänsurustani. En kehtaa, se hävettää. Jos kerron, kaikki tajuavat, millaista ihmisroskaa ja pohjasakkaa oikeasti olen. En tiedä kenelle puhua.
Jos sinä haluat mennä niiden muiden tyttöjen kanssa, niin mene sitten! Ihan sama, minuun sattuu jo valmiiksi, olen saastaa jo valmiiksi. Ei se enää mitään pahentaisi. Haluaisin vain, että rakastaisit minua, ettei tarvitsisi hävetä sitä, että olen roskaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
.jpg)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMitä muka on keskinkertainen kakka? Mitä tarkoittaa se että joku on tylsä, tavallinen, laimea, pohjasakkaa ja ihmisroskaa? Mä en ihan totta tiedä. Noilla käsitteillä ei yksinkertaisesti ole mulle mitään merkitystä, koska ne on olemassa ainoastaan suhteessa vastakohtaansa, joka on ontto ja muovinen "täydellisyyden" ideaali. Täydellisyys ei ole mitään. Jos joku on tylsä, niin nimenomaan täydellinen ihminen.
VastaaPoistaSähän myönnät tossa itsekin että sydänsuruissa pahinta ei ole itse kipu, vaan se että sä luulet ihmisten pitävän sua jotenkin typeränä ja liian herkkänä, koska annat mustasukkaisuuden yms. häiritä itseäsi. Haluisit sulkea kivun ulkopuolelle kelvataksesi muille, mutta ei ulkopuolinen hyväksyntä auta mitään jos ei edes itse hyväksy itseään - ts. myös omaa keskinkertaisuuttaan ja paskuuttaan. Ei sitä tarvii pyydellä anteeks. Mua ainakin autto hyvin paljon kun vähän vaihdoin näkökulmaa ja kelasin että jumalauta, jos mä en kelpaa teille tällasena niin painukaa helvettiin sit.
Ei sua kukaan määrää olemaan mitenkään oikeella tavalla.
Totta. Ja muuten, on aika lohduttavaa, että luit mun juttuja, kiitos siitä. Ja ehkä olisi ihan hyvä lopettaa itsensä vertailu ei-mihinkään (eli siihen, mitä luulee, että tulisi olla), voisin päästä irti mustasukkaisuudesta ja muusta.
Poista