Päätinkin kirjoittaa lisää näkymättömään kyberavaruuteen

Jotenkin en jaksa tehdä yhtään mitään. Kirjoitin mielestäni ihan kivan pienen filosofianovellin, joka oli pyörinyt päässäni jo pari bussimatkaa.
Haluaisin tehdä nyt  jotakin, minkä näkisin konkreettisesti. Kirjani kirjoittaminen on ihan antoisaa, mutta jotenkin nyt ei vain ota toimiakseen yhtään. Haluaisin itseasiassa siivota, mutta Henrik ja Shanti ovat kotona, joten ei onnistu. Kirjoitan kai sitten.

Turhaa ajatuksenjuoksua. Tum tum tum... Pää lyö tyhjää. Ikkunalasin toisella puolella on kolme valoa, jotka muodostavat söpöt kasvot. Näin unta taas isästäni, ja siihen tuli jotenkin olemaan myös joku toinen isä, joka oli Pauli Malmi aikuisena (Mitä ihmettä??!!!), joka siis oli myös taiteilija, ja mietin, että olen kunnon taiteilijoiden lapsi, ha. En tajua välillä aivojani. Se uni muutenkin oli ihan kummallinen, ja herättyäni huomasin, että päätäni särki ihan kamalasti. Enkä ole nähnyt Pauli Malmia varmaan ainakaan kahteen vuoteen, joten en tajua, miksi se ihminen tuli uniini. Tosin, aika on suhteellista.
Näin taas pilasin blogini etusivun kauniin ensimmäisen tekstin. Miksi en voi vain antaa olla?!