Otsalohkossa on ruuhkaa, joten osa tekijöistä heivataan julmasti ulos.

Ulkona on kaunis sää,
ihanaa, ihanaa, vihreää.
Täällä
ei ole kaunis sää,
en jaksaisi, mutta pitää.
Haluaisin juosta, hihkua ilosta,
mutta ei,
itken hartetteni painosta.

Sinä saatanan mies,
en jaksa ajatella sinua enää,
oih ja voih, kukaties,
on puheissasi perää.
Ulkona on ihana sää,
mutta sinä et anna minun nauttia siitä,
en jaksa sinua enää,
lähetä jo se hiton sähköposti,
niin se siitä.

Onhan se kiinnostavaa, se Kantin filosofia ja Hegelin henki, mutta, kun toivoisin tämän jo olevan ohi. Haluaisin kaiken raskaan olevan ohi, mutta pelkään tulevia hetkiä, pelkään tulevaisuuden raskautta, jos se on tätä, mitä on nyt.
JAG MÅSTE KUNNA PRATA SVENSKA NU!!! Hur har jag varit en sådan idiot att jag tyckte att jag skulle kunna tala så bra svenska att jag skulle komma in i det humanistiska fakultetet??!! Oj nej, jag kommer in ingenstans, och vi måste flytta till Henriks fammo tills vi har funnit en ny bostad.
Ärsyttää, kun en voi opiskella, kun on ylppärit vielä edessä ja kaikenlaiset tapaamiset vielä edessä ja pääsykokeet edessä ja koko tulevaisuus vaakalaudalla ja sitten saan haukkuja saatanan mieheltä, joka luulee olevansa jotain, mitä ei ole. Sitten se saatanan mies vielä häiritsee minun opiskeluani ja yöunianikin välillä, mietin vain omaa turhuuttani, tyhmyyttäni ja sitä, miten olen nyt möhlinyt koko opiskeluni ja ollut idiootti. Pyydän tuhannesti anteeksi, mutta onneksi minullakin on puolustukseni. Tosin nyt, kun sanoin, että minulla on puolustukseni, et haluakaan kuulla niitä, halua minusta oman unelmasi, ja tietenkin minä haluaisin olla se, sillä sehän on minunkin unelmani. Kaikki ei vain aina mene niin, ei minusta tule mitään filosofianprofessoria 23-vuotiaana. Hiton idiootti sinäkin kyllä olet, enhän minä ole mitenkään erityinen.

Vammainen maailma ja ruma minä.

Mua ärsyttää. Piste. Ihan perseestä tämä nyt on, kun haittaa se, ettei jotkut mukatärkeät ihmiset ole kiinnostuneita puhumaan mulle. Kyllä se vähän egoon vaikuttaa, varsinkin, kun samalla nämä mun ihanat kaverit ja suurenmoiset ihmiset ovat huomion keskipisteinä, ja mä istun yksin nurkassa ja katselen minuutin väein kelloa pohtien, oisko jo tarpeeksi kauan täällä istuttu, kehtaisko jo lähteä.
Toinenkin asia ärsyttää. Mun naama on ruma tein sille mitä tahansa. Musta ei ikinä tule kaunista, vaikka laihtuisin kuinka paljon. Mä en ymärrä, kuinka Henrik saattoi rakastua tähän pullaposkityynynaamaan ja jaksaa vielä katsoa sitä joka päivä monta tuntia. Hyi mä vihaan valokuvaajia ja peilejä. Olisin ihan nätti jos mulla ei olisi päätä, mutta ei sitten, ei ole pakko, ole vain pullaposki ja helttaleuka mulla.
Ärsyttää myös se, ettei mikään opiskelu mene päähän. Kaikki Derridat ja Deweyt menee ohi, mitään ei jää mieleen. "The brain has an anourmous capacity of saving information. -Won´t" on ehkä hienoin luonnehdinta ihmisen aivoon ikinä.

Pitäisi kai alkaa taas aktiivisesti henkistyä, ehkä unohtaisin suuren egoni ja tyhmän maailman.