Kaikki on unta ja mitään ei ole. Itsevarmuuteni itkee verta suoraan sydämestä. Epätodelliselta sekin tuntuu, varmuus on vain suhteessa muihin, itselleni minä olen vain minä.
Niin sanoo Husserlkin, että minä on koettu "minuna" vain toista henkilöä, "sinua", vasten. Niin Zahavikin kommentoi, että tämä selittää kaiken kokemuksen perustana olevan intersubjektiivisen luonteen, maailman annettuuden aina jo sosiaalisena, vaikken olisikaan yhteydessä muihin. Niin Miettinenkin kirjoittaa, että tämä universaali intersubjektiivisuus on aina jo katki, kun kohtaamme toisen konkreettisen henkilön. Tämä toinen ei ole osa "meitä", vaan "sinä", joka olet aina ensi sijaisesti vieras.
Psykoterapeutti kehotti kertomaan, mitkä ovat ne tunteet ja tuntemukset, jotka sysään ahdistuksen sateenvarjon alle. Epämääräinen myllerrys kaikkea ja ei-mitään, josta palasten erottelu sanoiksi näyttää mahdottomalta.
Luulin, että tämä johtuisi kahvista, mutten ole juonut sitä. Odotin, että toisten ihmisten kanssa keskustelu parantaisi tilannetta, koska pääsisin pois omasta kuplastani tiedostamaan maailman ja itseni todella. Sen sijaan päädyinkin keinumaan paremman ja pahemman olotilan välillä, kurjemmasta toivoon ja toivosta takaisin kurjuuteen.
Voin vaihtaa tämän hetkenä minä hyvänsä halutessani niin. En tahdo. Olen kuitenkin vapaa ja siten autenttinen (viittaan tässä implisiittisesti Sartreen). Akateeminen maailma ja koko elämä on pelkkää illuusiota. En tiedä, mitä tehdä. Olen henkisessä umpikujassa, en halua mitään muuta, mutta tämäkin sattuu.
20. helmikuuta 2018
23. tammikuuta 2018
Maailmanparannusprojekti (tai jtn)
Mun populaaritieteellinen artikkeli julkaistiin Politiikasta-verkkolehdessä. Sen voi lukea täältä: http://politiikasta.fi/toisen-ymmartaminen-ja-dialogin-mahdollisuus-jakautuneessa-yhteiskunnassa/
1. tammikuuta 2018
Intian jälkimaininki/ -git: "It's not you, it's me."
Tapani mukaan masennun mullistavien ympäristönvaihdosten ansiosta. Sen takia en jaksa olla yhteydessä tai tavata ketään. En jaksa vastata viesteihinkään. Hiljaisuuteni ei siis johdu sinusta, ystäväni, vaan minusta, ja pahoittelen tätä suuresti. En vain jaksa lähettää sitä viestiäkään pahoitellakseni.
Ei kuitenkaan ole aihetta murheeseen, mielialani on ihan tavallinen. Tämä masennukseni on sellaista väsymysmasennusta tai uupumusta, joka ei (onneksi) pidä sisällään melankoliaa. Minut tavoittaa parhaiten lähettämällä varoitusviestin ja tulemalla sitten hakemaan ovelta kahvilaan.
Luen Husserlia ja Schütziä ja kirjoittelen muistiinpanoja maailmaa ja minä-sinä -suhteita käsitteleviä väitöskirjatekstejä varten. Kerron tästä mielelläni kasvokkain sitten, kun tapaamme.
Siihen asti, nauttikaa runoudesta ja kissavideoista. <3 br="">
Ei kuitenkaan ole aihetta murheeseen, mielialani on ihan tavallinen. Tämä masennukseni on sellaista väsymysmasennusta tai uupumusta, joka ei (onneksi) pidä sisällään melankoliaa. Minut tavoittaa parhaiten lähettämällä varoitusviestin ja tulemalla sitten hakemaan ovelta kahvilaan.
Luen Husserlia ja Schütziä ja kirjoittelen muistiinpanoja maailmaa ja minä-sinä -suhteita käsitteleviä väitöskirjatekstejä varten. Kerron tästä mielelläni kasvokkain sitten, kun tapaamme.
Siihen asti, nauttikaa runoudesta ja kissavideoista. <3 br="">
28. joulukuuta 2017
Intiankiertue lauluyhtyeen kanssa
Toisella puolella
Saastemeren peittäessä
aamuauringon sarasteen
kuulen junan huutavan
silmieni pettäessä.
Uuden maailman dystopia.
Tätäkö on kehitys?
Jatkuvassa savukkeessa
loistaa jouluvaloja.
Ikävöinkö sinua,
kysyt pallon tuolta puolen.
En kaipaa
kuin luoksesi.
En kiitä tätä maata
toisin kuin moni kaltaiseni,
sillä olenhan kohdannut ne,
jotka rakentavat tyhjästä.
En halua kotiin, enkä
halua takaisinkaan.
Haluaisin paeta kanssasi
todellisuutta ja jäädä savuun
toiselle puolelle maailmaa.
2
Kultaseni,
tulisitko
pelkosi ylitse
puolelleni?
Tänne, missä vapaus
on valloillaan ja arvojen
uudelleenarviointi
rehottaa valtoimenaan.
Konkreettisesti,
tulisitko silloin,
etelään, oikeasti
kauas elämästäsi,
meidän elämästämme
minun elämääni.
Kerron sinusta
vastaantulijoille,
kerron, että tulet
ja pyydän sinua.
Tulisitko, rakkaani?
Ikävöin.
Haluaisin tulla ja
sulkeutua syleilyyn.
Sinitaivas
Antiikin Ateenassa
ei sinistä ollut olemassa.
Kenties siksi, ettei
sini koskaan kadonnut.
Oli vain yksi sininen,
joka oli aina.
Muuttumatta, kiitos
Välimeren ja puhtaan ilman.
Ehkä sini syntyi,
kun taivaan peitti savusumu,
kun moderni näytti peittämällä,
mitä emme yllämme nähneet.
Paljastaa
on osoittaa ero,
kontrastoida
on luoda toinen.
Myrkkyilma,
savusumu,
loivat sen,
siis sinisen.
4
Toisen puolen palloa
on maa ja ilma toisenlaista.
Todellisuuskin on toinen
sinäkään et kuulu tänne.
Tietenkin ikävöin,
joka päivä ja iltaisin,
mutten halua,
en voi, en pääse enää.
Elämästä uuteen
ja takaisin vanhaan
on mahdoton yhtälö,
aikakone on fiktiota.
Lennä luokseni,
jätä itsesi,
sillä vain niin taas
voimme olla yhdessä.
Joulumaa olikin sydämessä täällä
Tänään alkavat joululomat,
tiedän näkemättäkin.
Kadut ja kaupat hullaantuvat,
kun hetkeä hyväksikäytetään.
Täälläkin on koristeita,
vaikkei kukaan tiedä,
mitä on lumi tai kuuset ovat
tai kuka on se punainen maskotti.
On ikuinen kesä,
selkäni suoristuu joogalla.
Opettelen hedelmien nimiä
paljon pipareita parempia.
Joululahjoikseni teille
tuon mirhaa ja sahramia,
joululapsen tuliaisia
kuin luumua ja kanelia.
Köyhältä rikkaalle
tavarat ja rupiat.
Kumpaa kummalle?
En enää tiedä.
On etuoikeus syödä puusta
maksamatta ja parempaa
kuin joulupöytä kotona,
joka ei korvaa rauhaa.
6
Ikuisen matkan
ja tuntien päästä
ikävöin sinua,
rakkaani.
Ikävän matkan
ja ikävän
tunnen hakkaavan rinnassa
ja istuimen alla.
Sinusta minuun
on pitkä matka
kesti kauan
löytää sinutkin.
Nyt minut
tahdon löytää samoin
ja kulkea sinne,
missä todella olet.
Haluan tavata,
halata,
pitkästä aikaa,
mutta olet poissa.
Ensin on tultava,
sitten voimme
sulkea toisemme
toistemme lämpöön
terminaalin aulassa.
Vieraana
Purppurana pulppuava valo paistaa
ihoni ihmeen kultaiseksi
ison pikkukaupungin valmistuessa
iltaminareetin lauluun.
Aaltoileva arabia
kaikuu korvilleni kaanonissa
Jumalan monia nimiä
maassa, jossa
jumalankuvia on enemmän kuin
inkarnaatioita elossa.
Nimien sijaan ilmentymiä
värein, ilmein, symbolein
laulujen sijaan ilmennetään.
Vapaa lehmä pysähtyy,
kuuntelee ja katsoo
minua, joka näytän niin
väriltäni oudolta.
Hän tietee, etten kuulu tänne,
niin kuin lapsetkin kulmilla,
köyhyysrajan alapuolella
sanomassa "ma'am" värittömälle.
Rukoilen punaista aurinkoa
saadakseni peitevärin,
ollakseni osallinen,
tai parempaa: tasavertainen.
Lehmä kääntyy ja jolkottelee asioilleen, joista minulla ei ole aavistustakaan.
Maustemaa
Kashmirin chili antaa värin kuin minulle,
mauttomana koristeena samoin
kuin minä, joka korianterin
jauhan uuteen uskooni.
Näen täällä kurkumanjuuren
kasvamassa maassa, jossa
sen luonnollinen koti on.
Kokeilen uhkarohkeasti
kehooni vaaran aineksia,
polttavana ruumistani
nautin tuomasta kivusta.
Ovat ja ovat aina olleet
maut, minulle uusia,
toisia ja erilaisia
toisesta maailmasta tosiaan.
Kirpeänmakea,
polttava umaami,
sitä kaikkea
on kaikkialla.
Ruoka ei lopu tästä maasta,
köyhyys on unelmissa.
Veisin maut mukanani,
toisin kotiin täyttämään tyhjiön.
Tekisin curryn mirhamista,
oikean, en valmismausteen.
Täyttäisin sen rakkaudella,
ikävälläni teitä sekä maustemaata.
Saastemeren peittäessä
aamuauringon sarasteen
kuulen junan huutavan
silmieni pettäessä.
Uuden maailman dystopia.
Tätäkö on kehitys?
Jatkuvassa savukkeessa
loistaa jouluvaloja.
Ikävöinkö sinua,
kysyt pallon tuolta puolen.
En kaipaa
kuin luoksesi.
En kiitä tätä maata
toisin kuin moni kaltaiseni,
sillä olenhan kohdannut ne,
jotka rakentavat tyhjästä.
En halua kotiin, enkä
halua takaisinkaan.
Haluaisin paeta kanssasi
todellisuutta ja jäädä savuun
toiselle puolelle maailmaa.
2
Kultaseni,
tulisitko
pelkosi ylitse
puolelleni?
Tänne, missä vapaus
on valloillaan ja arvojen
uudelleenarviointi
rehottaa valtoimenaan.
Konkreettisesti,
tulisitko silloin,
etelään, oikeasti
kauas elämästäsi,
meidän elämästämme
minun elämääni.
Kerron sinusta
vastaantulijoille,
kerron, että tulet
ja pyydän sinua.
Tulisitko, rakkaani?
Ikävöin.
Haluaisin tulla ja
sulkeutua syleilyyn.
Sinitaivas
Antiikin Ateenassa
ei sinistä ollut olemassa.
Kenties siksi, ettei
sini koskaan kadonnut.
Oli vain yksi sininen,
joka oli aina.
Muuttumatta, kiitos
Välimeren ja puhtaan ilman.
Ehkä sini syntyi,
kun taivaan peitti savusumu,
kun moderni näytti peittämällä,
mitä emme yllämme nähneet.
Paljastaa
on osoittaa ero,
kontrastoida
on luoda toinen.
Myrkkyilma,
savusumu,
loivat sen,
siis sinisen.
4
Toisen puolen palloa
on maa ja ilma toisenlaista.
Todellisuuskin on toinen
sinäkään et kuulu tänne.
Tietenkin ikävöin,
joka päivä ja iltaisin,
mutten halua,
en voi, en pääse enää.
Elämästä uuteen
ja takaisin vanhaan
on mahdoton yhtälö,
aikakone on fiktiota.
Lennä luokseni,
jätä itsesi,
sillä vain niin taas
voimme olla yhdessä.
Joulumaa olikin sydämessä täällä
Tänään alkavat joululomat,
tiedän näkemättäkin.
Kadut ja kaupat hullaantuvat,
kun hetkeä hyväksikäytetään.
Täälläkin on koristeita,
vaikkei kukaan tiedä,
mitä on lumi tai kuuset ovat
tai kuka on se punainen maskotti.
On ikuinen kesä,
selkäni suoristuu joogalla.
Opettelen hedelmien nimiä
paljon pipareita parempia.
Joululahjoikseni teille
tuon mirhaa ja sahramia,
joululapsen tuliaisia
kuin luumua ja kanelia.
Köyhältä rikkaalle
tavarat ja rupiat.
Kumpaa kummalle?
En enää tiedä.
On etuoikeus syödä puusta
maksamatta ja parempaa
kuin joulupöytä kotona,
joka ei korvaa rauhaa.
6
Ikuisen matkan
ja tuntien päästä
ikävöin sinua,
rakkaani.
Ikävän matkan
ja ikävän
tunnen hakkaavan rinnassa
ja istuimen alla.
Sinusta minuun
on pitkä matka
kesti kauan
löytää sinutkin.
Nyt minut
tahdon löytää samoin
ja kulkea sinne,
missä todella olet.
Haluan tavata,
halata,
pitkästä aikaa,
mutta olet poissa.
Ensin on tultava,
sitten voimme
sulkea toisemme
toistemme lämpöön
terminaalin aulassa.
Vieraana
Purppurana pulppuava valo paistaa
ihoni ihmeen kultaiseksi
ison pikkukaupungin valmistuessa
iltaminareetin lauluun.
Aaltoileva arabia
kaikuu korvilleni kaanonissa
Jumalan monia nimiä
maassa, jossa
jumalankuvia on enemmän kuin
inkarnaatioita elossa.
Nimien sijaan ilmentymiä
värein, ilmein, symbolein
laulujen sijaan ilmennetään.
Vapaa lehmä pysähtyy,
kuuntelee ja katsoo
minua, joka näytän niin
väriltäni oudolta.
Hän tietee, etten kuulu tänne,
niin kuin lapsetkin kulmilla,
köyhyysrajan alapuolella
sanomassa "ma'am" värittömälle.
Rukoilen punaista aurinkoa
saadakseni peitevärin,
ollakseni osallinen,
tai parempaa: tasavertainen.
Lehmä kääntyy ja jolkottelee asioilleen, joista minulla ei ole aavistustakaan.
Maustemaa
Kashmirin chili antaa värin kuin minulle,
mauttomana koristeena samoin
kuin minä, joka korianterin
jauhan uuteen uskooni.
Näen täällä kurkumanjuuren
kasvamassa maassa, jossa
sen luonnollinen koti on.
Kokeilen uhkarohkeasti
kehooni vaaran aineksia,
polttavana ruumistani
nautin tuomasta kivusta.
Ovat ja ovat aina olleet
maut, minulle uusia,
toisia ja erilaisia
toisesta maailmasta tosiaan.
Kirpeänmakea,
polttava umaami,
sitä kaikkea
on kaikkialla.
Ruoka ei lopu tästä maasta,
köyhyys on unelmissa.
Veisin maut mukanani,
toisin kotiin täyttämään tyhjiön.
Tekisin curryn mirhamista,
oikean, en valmismausteen.
Täyttäisin sen rakkaudella,
ikävälläni teitä sekä maustemaata.
30. marraskuuta 2017
Rakeinen marraskuu
Marras tarkoittaa kuolemaa. Harmaan sävyt vilisevät ohi bussin ikkunasta, ja väritkin ovat harmaantuneet. Punainen on harmaata, samoin sini-keltainen massiivinen möhkäle, jonka kyljessä lukee IKEA ja mainostetaan kuollutta eläintä leivän välissä. Ei toinen nisäkäs ole ruokaa, vaan ruumis.
Sanat eivät pysy paikoillaan, teoria pyörii päässä, muttei asetu uomiinsa, toisin sanoen riviin kirjaimistoon paperille. Olen niin epävarma, mutten heideggerilaisittain ahdistunut, vaan jokapäiväisyydessäni ujo ja pelokas siitä, etten saa tarpeeksi aikaan.
Haluaisin julkaista ne tekstit, joita olen juuri nyt tekemässä. Haluaisin voida paljon paremmin. Haluaisin vajota osaksi luonnon kiertokulkua ja liittyä marrakseen.
Kuljemme ohi hautausmaan. Nuo onnelliset sielut, minä ajattelen.
Sanat eivät pysy paikoillaan, teoria pyörii päässä, muttei asetu uomiinsa, toisin sanoen riviin kirjaimistoon paperille. Olen niin epävarma, mutten heideggerilaisittain ahdistunut, vaan jokapäiväisyydessäni ujo ja pelokas siitä, etten saa tarpeeksi aikaan.
Haluaisin julkaista ne tekstit, joita olen juuri nyt tekemässä. Haluaisin voida paljon paremmin. Haluaisin vajota osaksi luonnon kiertokulkua ja liittyä marrakseen.
Kuljemme ohi hautausmaan. Nuo onnelliset sielut, minä ajattelen.
2. marraskuuta 2017
Yritin paahtaa kastanjoita mikrossa, ja nyt koko toimistossa käryää.
Kuuntelin eilen Päivystävien dosenttien podcastia, jossa puhuttiin häpeästä ja siitä, mitä hyötyä siitä voi olla sekä yksilölle että yhteisölle. Häpeä kuulemma aiheuttaa sen, että yksilö pysyy yhteisön normeissa, ja toisaalta häpeän puute joissakin yksilöissä saa aikaan uusia innovaatioita.
Nyt kollega tuli toimistolle ja huolestuneena kysyi, mikä palaa. Nyt se nauraa ja olen ehkä vähän häpeissäni. Toisaalta osaan onneksi tarkastella itseäni myös ulkopuolelta ja nauraa itselleni, koska muuten varmaan kuolisin juuri nyt.
Ainakin Aretai saa musta hyviä tarinoita, kuulemma.
Nyt kollega tuli toimistolle ja huolestuneena kysyi, mikä palaa. Nyt se nauraa ja olen ehkä vähän häpeissäni. Toisaalta osaan onneksi tarkastella itseäni myös ulkopuolelta ja nauraa itselleni, koska muuten varmaan kuolisin juuri nyt.
Ainakin Aretai saa musta hyviä tarinoita, kuulemma.
30. lokakuuta 2017
Mun gradu on ladattu jyxistä yhteensä 42 kertaa. Olen äimistynyt, koska nyt lukiessani sitä huomaan, ettei se omasta mielestäni ole ihan niin hyvä kuin voisi olla.
Ei tässä muuta. Puhuttiin väitöskirjainfossa siitä, miten saada ihmisiä lukemaan omia töitä ja viittaamaan niihin
Tuntuu taas kerran lapselta aikuisten pöydässä. Onneksi mun väitöskirjantekijäkavereissa on kuitenkin myös itseä vain muutaman vuoden vanhempia ihmisiä. Tuntuu vaan kummalliselta, kun mulla on sellaisia tieteilijöiden ID-tunnuksia yms., ja mun ORCID-profiilissa lukee "researcher", vaikka olenkin samalla myös tohtoriOPISKELIJA.
Ruskeaa heroiinia on tänään saanut Jyväskylästä ilmaiseksi joka kulmalta, jes. Pakenin perusopiskelijoiden keskelle kirjastoon, niin ei tunnu niin vieraalta ja kummalliselta tämä yliopistomaailman uusi taso.
Ps. Ote tulevan esityksen suunnittelusta sekä tulevan artikkelin hahmotelmasta (jännittää vähän se konferenssi!):
Kyseenalaistettavissa olevien asioiden sulkeistamisen ansiosta jäljelle jää ilmiö ”nimeni on Minna-Kerttu ja olen kotona”. Soren Overgaard kutsuu sulkeistamista myös kokemuksen lainausmerkkeihin laittamiseksi (Overgaard 2015, 192), koska kaikki, mitä koetaan, jää jäljelle. Nitään kokemuksen aluetta ei kielletä, kokemukseen ei vain oteta kantaa. Tilanne näyttää kaaviona tältä:
”Nimeni on Minna-Kerttu ja olen kotona” ↔ (luonnolliset eli kyseenalaistettavissa olevat oletukset) (Vienola 2017, 46.)
Tuntuu taas kerran lapselta aikuisten pöydässä. Onneksi mun väitöskirjantekijäkavereissa on kuitenkin myös itseä vain muutaman vuoden vanhempia ihmisiä. Tuntuu vaan kummalliselta, kun mulla on sellaisia tieteilijöiden ID-tunnuksia yms., ja mun ORCID-profiilissa lukee "researcher", vaikka olenkin samalla myös tohtoriOPISKELIJA.
Ruskeaa heroiinia on tänään saanut Jyväskylästä ilmaiseksi joka kulmalta, jes. Pakenin perusopiskelijoiden keskelle kirjastoon, niin ei tunnu niin vieraalta ja kummalliselta tämä yliopistomaailman uusi taso.
Ps. Ote tulevan esityksen suunnittelusta sekä tulevan artikkelin hahmotelmasta (jännittää vähän se konferenssi!):
Kyseenalaistettavissa olevien asioiden sulkeistamisen ansiosta jäljelle jää ilmiö ”nimeni on Minna-Kerttu ja olen kotona”. Soren Overgaard kutsuu sulkeistamista myös kokemuksen lainausmerkkeihin laittamiseksi (Overgaard 2015, 192), koska kaikki, mitä koetaan, jää jäljelle. Nitään kokemuksen aluetta ei kielletä, kokemukseen ei vain oteta kantaa. Tilanne näyttää kaaviona tältä:
”Nimeni on Minna-Kerttu ja olen kotona” ↔ (luonnolliset eli kyseenalaistettavissa olevat oletukset) (Vienola 2017, 46.)
15. syyskuuta 2017
Vieläkin epätodellisempi tuntu
Lähetin väitöskirjapaikkahakemuksen Kööpenhaminaan. Jännittää. Tuloksia voi odotella parin viikon päästä. Oon niin täpinöissäni, etten voi tehdä mitään muuta kuin vain kertoa siitä kaikilla viestintävälineillä.
Toivon ja en toivo, että pääsen sinne.
Københavns Universitet, her kommer jeg... . ! ? , : ; __ -+#"$%§&()/=???
Toivon ja en toivo, että pääsen sinne.
Københavns Universitet, her kommer jeg... . ! ? , : ; __ -+#"$%§&()/=???
31. elokuuta 2017
Epätodellinen tuntu
Illuusio ei ole iloinen ja todellisuudentuntu on kadonnut. Olen romahdellut pitkin viime päiviä, onneksi filosofikumppanini osti Kolmen kaverin maapähkinätoffeejäätelöä (tietenkin veg. ja maistuu rakkaudelta) ja inkivääriolutta. Niiden avulla aivoihin tuli jollain tasolla vähän eloa ja sain syötyä jotakin.
Olen nyt käytännössä tohtoriopiskelijana Jyväskylässä (ainakin filosofian oppiaineen edustajien ja hallintohenkilökunnan mukaan). Gradun voi lukea Jyväskylän kirjaston nettiarkistosta (Jyx). On epätodellinen tuntu, eteeni on tehty niin paljon, ja olen parhaani mukaan yrittänyt pysyä perässä ja ymmärtää, mitä tapahtuu ja mitä minun tulee tehdä. Lähetin jatko-opinto-oikeushakemuksen tänä aamuna ja säntäsin pitämään filosofian oppituntia väkivallasta.
Kivoja uutisia siis.
En tunne mitään. En tunne todellisuutta tai unen ja valveen eroa. Pyrin kuitenkin muistamaan, mikä on totta, jotta en tekisi mitään, mitä katuisin myöhemmin (tai jättäisi tekemättä, kuten pitämättä näitä oppitunteja).
Ehkä näin on ihan ok. Todellisuuden tunteminen oli kuitenkin sikäli kivempaa, ettei tarvinnut muistutella itselleen olevansa olemassa.
Ilman toden tuntua ympäristöllä ja tapahtumilla on enemmänkin esteettistä kuin käytännöllistä tai eettistä arvoa.
Olen nyt käytännössä tohtoriopiskelijana Jyväskylässä (ainakin filosofian oppiaineen edustajien ja hallintohenkilökunnan mukaan). Gradun voi lukea Jyväskylän kirjaston nettiarkistosta (Jyx). On epätodellinen tuntu, eteeni on tehty niin paljon, ja olen parhaani mukaan yrittänyt pysyä perässä ja ymmärtää, mitä tapahtuu ja mitä minun tulee tehdä. Lähetin jatko-opinto-oikeushakemuksen tänä aamuna ja säntäsin pitämään filosofian oppituntia väkivallasta.
Kivoja uutisia siis.
En tunne mitään. En tunne todellisuutta tai unen ja valveen eroa. Pyrin kuitenkin muistamaan, mikä on totta, jotta en tekisi mitään, mitä katuisin myöhemmin (tai jättäisi tekemättä, kuten pitämättä näitä oppitunteja).
Ehkä näin on ihan ok. Todellisuuden tunteminen oli kuitenkin sikäli kivempaa, ettei tarvinnut muistutella itselleen olevansa olemassa.
Ilman toden tuntua ympäristöllä ja tapahtumilla on enemmänkin esteettistä kuin käytännöllistä tai eettistä arvoa.
28. elokuuta 2017
Ajatuksenpalasia
Minussa on herännyt jotakin, jonka luulin olevan kuollut.
On kuin olisi taas kevät, vaikka todellisuudessa ilmassa tuoksuu syksy.
En osaa sanoa oikeita sanoja, pelkään sanovani väärin, satuttavani,
olevani pettymys. Miten itsekästä! Haluaisin halata sinua ja sanoa kiitos.
Tunnen taas jotakin. Se on mukavaa. Hankalaa on se, etten saa tehtyä sitä, mitä haluaisin tehdä, sillä ajatukset pyörivät hankalissa asioissa.
Toisaalta, voin vain antaa asioiden olla. Ei mikään muutu kuitenkaan, sillä olen tunnemaailmaltani elämän kolhima invalidi. Jos terapia auttaakin, tuleeko minusta samanlainen kuin ennen loukkaantumisiani?
Kuten tavallista, lukioikäisenä seksuaalisuuteni pursuili ja paloin halusta toteuttaa itseäni. Tajusin muuttuneeni aseksuaaliseksi vasta myöhemmin.
Trauma on nykyisten määritelmien mukaan tila, jossa yksilö on jäänyt ikään kuin entiseen tilanteeseen, ja nykyisyys sekoittuu menneeseen tilanteeseen. Trauma on siis kuin tapahtumien kaiku, joka ei katoa ja pitää vankinaan.
On kuin olisi taas kevät, vaikka todellisuudessa ilmassa tuoksuu syksy.
En osaa sanoa oikeita sanoja, pelkään sanovani väärin, satuttavani,
olevani pettymys. Miten itsekästä! Haluaisin halata sinua ja sanoa kiitos.
Tunnen taas jotakin. Se on mukavaa. Hankalaa on se, etten saa tehtyä sitä, mitä haluaisin tehdä, sillä ajatukset pyörivät hankalissa asioissa.
Toisaalta, voin vain antaa asioiden olla. Ei mikään muutu kuitenkaan, sillä olen tunnemaailmaltani elämän kolhima invalidi. Jos terapia auttaakin, tuleeko minusta samanlainen kuin ennen loukkaantumisiani?
Kuten tavallista, lukioikäisenä seksuaalisuuteni pursuili ja paloin halusta toteuttaa itseäni. Tajusin muuttuneeni aseksuaaliseksi vasta myöhemmin.
Trauma on nykyisten määritelmien mukaan tila, jossa yksilö on jäänyt ikään kuin entiseen tilanteeseen, ja nykyisyys sekoittuu menneeseen tilanteeseen. Trauma on siis kuin tapahtumien kaiku, joka ei katoa ja pitää vankinaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
