Kerrankin puhtaanrehellinen anoreksiapäivitys

Luin self-help syömishäiriökirjaa ja tajusin lopulta, että täytän kaikki anorexia nervosan tunnusmerkit (olen tähän asti pähkäillyt, onko minulla oikeutta ajatella, että olisin sairas tai että minulla edes olisi mitään mainittavaa ongelmaa). Kävin tänään (onnistuneen!) joogatunnin jälkeen kenenkään näkemättä (koska tiedän, miltä se näyttää) Unisportin vaa'alla. Painan 47 kiloa eli painoindeksini on noin 17. Pelästyin vähän, koska olen kuvitellut lihoneeni, sillä olen alkanut syödä hieman enemmän viime aikoina. En pysty syömään yksin kunnollista ateriaa, joten otin yhteyttä yhteen kaveriin ja pyysin lounaalle. Ruoan jälkeen tuli vähän huono ja turvonnut olo, mutta keskittymiskyky on tänään kyllä ollut huomattavasti parempi kuin moneen päivään, ja olo on muutenkin hyvä.


Kun prosessin pukee sanoiksi, se on jo alkanut. Olen vielä alussa, mutta alkua ei enää voi peruuttaa. Ehkä vuoden päästä olen jo normaalipainoinen.


Ps. KIITOS Eilille ja Aralle. Ilman teitä en varmaan edelleenkään tajuaisi, etten ole ihan terve, ja ehkä sitten Simone Weilin hengessä näännyttäisin itseni hengiltä (tosin tekisin sen tavallaan vahingossa, en mystiikkahurmoksissani).


Pps. Olen miettinyt tekeväni mielenterveysasioitani valaisevan FB-päivityksen, koska tavallaan haluaisin, että ympärilläni olevat ihmiset tietäisivät. Se tekisi elämästä varmaan jonkin verran helpompaa. Toisaalta on hieman herännyt inho sitä sivua kohtaan, ja sellaisen päivityksen tekeminen jännittää todella paljon.

Rankani on kuin puunjuurakko,

poimut kuultavat maani alta.

Tässä maassa ei nurmi kasva,

heinänkorretkin yhä harvemmin.

Kasteluyrityksistä huolimatta

elinvoimani haihtuu hiljaa.

Pystyn tuottamaan ajoittaisia rankkasateita,

ravitsemaan raajojani.

Kuitenkin kuulen kutsuhuudon,

hätäisen avunpyynnön, jotta jaksaisin

elää vielä tämän elämän

ehkä korjaamaankin sadon ja sen,

minkä kuivuus on jo tuhonnut.

Hävettää kertoa muille,

etten pysty huolehtimaan luonnostani.

Pelkään olla peittämättä

pienentynyttä maailmaani.

En uskalla sanoa muille,

että ollessani heikko valtasi demoni sen, mikä oli minun.

Se demoni on ottanut ylivallan

ja haluaa maalleni pahaa.

Sitä ei kiinnosta,

että kuollessaan se menettää kotinsa,

että minä olen se,

joka pitää sen elossa.

Se tahtoo tappaa minut hitaasti,

hiljaa näyttää runkoni.

Se iloitsee, kun tottelen,

ja kertoo minun olevan hyvä.

Mutta viime aikoina olen saanut taisteluapua,

ja demonini parkuu, kun vastustan sitä.

Kastelen maatani ja toivon sen kasvavan,

mutta demoni huutaa, enkä kestä sen kiroa.