Tein kuukausia sitten zinen, jonka sisältö oli:

Sipuli

Täydellinen ihminen
on sellainen, että
kaikki näyttää kauniilta.
Salaa voi ensimmäisten kuorten alla ajatella
kuolemaa.
Sipulinsa keskellä voi itse itselleen paljastaa,
ettei halua elää.
Tärkeässä seurassa voi taas edustaa ja esittää,
että kaikki on hyvin,
että on täydellinen
sipuli.


Toinen asia: Eräs rakas ystäväni melkein tappoi itsensä (ja on onneksi nyt sairaalassa ja ehkä vihdoin saamassa selvyyttä terveydentilaansa), mikä vaivaa mieltä joka kerta, kun itse ajaudun itsemurhasuunnitelmiini. En missään tapauksessa halua menettää häntä, ja koska tiedän jo ennestäänkin, kuinka pahalta ystävän kuolema tuntuu, en halua tehdä sitä itse muille. Eräällä tavalla siis rakkaan ihmisen kuolema ja kuolemanvaara on saanut heräämään omien ajatusten kamaluuteen. Lapsellisissa nukkumaanmenomietinnöissäni haluaisin solmia rakkaideni kanssa sopimuksen, jonka mukaan meistä kukaan ei tapa itseään, vaikka kuolemasta ei voida sopia missään tapauksessa. Kuten isäni kerran unissani sanoi, kuolema tulee silloin, kun sen aika on, vaikka siitä päättäisikin itse.