Fenomenologiasta jälleen, tällä kertaa vanhuudentutkimuksen kontekstissa

Löysin Tübingenin kotikulmiltani (asuinalueen nimi on Franzözisches Viertel) Beauvoirin La force de l'âge'in ilmaisena lahjoituksena kadulla olevasta pahvilaatikosta, ja sattumalta osakalainen professori Shinji Hamauzu oli juuri hetkeä aikaisemmin esitellyt teosta ja sen aihetta, vanhuutta, Helsingin fenomenologiaseminaarissa (tekstissä Intersubjectivity of Ageing - Reading Beauvoir's The Coming of Age). Olen vähän aloittanut kirjaa, ja Hamauzun teksti auttaa mainiosti ymmärtämään sekä itse teosta että tapaa, jolla sitä kannattaa lukea. Tämän kaiken johdatuksen ansiosta sain taas kerran vähän enemmän kiinni siitä, mitä fenomenologia oikeastaan on.

     Selitin juuri tänään eräälle ranskalaiselle filosofivaihtarille, kuinka mielestäni fenomenologia on enemmänkin ihmiselämän kuvioiden löytämistä ja näyttämistä selvästi kuin niiden arvottamista tai metafyysistä tulkintaa. Lisäksi tutkittaessa ihmisen maailmaa tulee aina huomioida kehollisuus olennaisena tekijänä, sillä ihminen on maailmassa aina kehonsa kautta ja kehollaan, jolloin minän aika ja paikka sekä usein myös muut ruumiillisuuteen sekä henkilöyteen liittyvät tekijät määrittävät vahvasti sitä, mitä ja miten asioita koetaan ("kokea" laajassa mielessä).

    Beauvoir ja Hamauzu puhuvat ikääntymisestä ihmisen kokemuksena niin oman kehonsa ja olemisensa kuin yhteiskunnallisen suhtautumisen ja sitä kautta omakuvan muokkaantumisena. En toki ole lukenut Beauvoirin teosta vielä pitkälle, mutta uskoisin Hamauzun tekstin perusteella, ettei kumpikaan heistä arvota itse ikääntymisen tilannetta, vaan ainoastaan tutkii sen määrääviä tekijöitä. Teoreettisen fenomenologisen tutkimuksen pohjalta Hamauzu selventää ja pohtii myös konkreettisesti Japanin nykyistä tilannetta kansan ikääntyneisyyden suhteen, mitä hän taas arvottaa kovin (mutta se ei enää liity suoraan itse fenomenologiseen tutkimukseen).

   Kello on paljon ja pitäisi mennä kotiin nukkumaan, joten jätän tämän asian nyt lyhyeen: fenomenologian avulla päästään siis käsiksi ihmiselämän tilanteiden, kuten vanhenemisen ja sukupuolijaon, määrääviin tekijöihin ottamatta kantaa niiden arvoihin, seurauksiin, eettisyyteen tai objektiivisuuteen tai Humen giljotiiniin (vain siitä, että jokin on jotenkin, ei voida päätellä, että sen pitäisi olla jotenkin). Siksi sen avulla tutkimus jää tarpeeksi teoreettiseksi ja etäiseksi, eikä siis ota suoraan kantaa, ellei filosofi niin halua ja sovella tutkimustaan (kuten Hamauzu hiukan tekee). Tämä taas mahdollistaa mahdollisimman objektiivisen inhimillisen maailman tutkimisen ottamatta oikeastaan kantaa yksittäisten asioiden olemassa olon objektiivisuuteen.

Lopuksi vielä on aivan pakko lainata Hamauzun tekstistä pätkä (liittyen Suomen tämän hetkiseen poliittiseen tilanteeseen, ei enään niin olennaisesti ylempiin ajatuksiini):

 

"From a similar thinking I’m very interested in Nordic countries with welfare and caring system. It is also the reason why I am interested in Finland".

Elämä on aika mainiota.

Taisinpa saada itselleni yhden maailman parhaista graduohjaajista. Olen ihan mielettömän onnellinen. Lisäksi mun väikkärihaaveet on ilmeisesti täysin vakavasti otettavia ja jopa suotavia.

Nyt lähden Saksaan vuodeksi. Tulkaa kylään.

Filosofisia muistiinpanoja (puolikkaita ajatuksia liittyen fenomenologiaan)

Ennenvanhaan kirjoitettiin muistiinpanoja muistikirjoihin ja ne julkaistiin joko uran kekivaiheilla tai postuumisti. Jos minusta joskus tulee suurempi ajattelija, ei muistiinpanoja tarvitse erikseen kaivaa kätköistä, sillä ne ovat jo kaikkien nähtävillä. Muistivihko on vaihtunut blogiin. Tässä ei siis ole valmista tekstiä, vaan ajatuksenpaloja, joiden luettavuudesta en mene takuuseen.

1. Puhuin ystäväni kanssa filosofian haarojen, analyyttisen ja mannermaisen filosofian, ongelmista. Ystäväni mukaan mannermaisen filosofian ongelmana on usein se, että jokainen filosofi koostaa oman teoriansa, jossa käyttää omaa sanastoaan, eikä teoria sen myötä ole yhteneväinen muuhun tehtyyn filosofiaan. Jokaisen filosofin teoria on siis irrallinen muista, eikä mannermainen filosofia siksi muodosta kokonaisuutta. Olen tästä osittain hieman eri mieltä, sillä mannermainen filosofia usein löytää asioita, joille ei ole arkikielessä sanaa (eli se luo käsitteitä, kuten Deleuze sanoi), ja uudet löydetyt asiat saattavat hyvinkin olla vain osa kokonaisuutta, jota filosofialla kuvataan. Sitä paitsi mannermaisen filosofian alalla tehdään myös paljon monien eri filosofien teorioita kattavaa tutkimusta, esimerkiksi feministisen filosofian saralla. Ystäväni oli kuitenkin sikäli myös hieman oikeassa, että moni filosofi ikään kuin aloittaa aina alusta (mistä Merleau-Pontykin puhuu), mikä pitää filosofian paikoillaan, eikä anna sen edetä. Mannermaisen filosofian ongelmana on siis monesti sen epäyhteneväisyys.
    Analyyttinen filosofia taas on kieleltään yhteneväisempi ja mahdollistaa siten jokaisen filosofin teorian jatkamisen ilman sen suurempaa tutkimusta itse filosofin ajattelusta. Analyyttisen filosofian ongelma tosin juuri piileekin siinä: arkikielessä on monesti arjessa huomaamattomiksi jääviä piilomerkityksiä ja siinä jää usein huomaamatta moni sellainen tekijä, josta arkikielen avulla ei voida puhua, mutta joka on kuitenkin ihmismaailmalle olennainen tekijä (esimerkiksi Heideggerin löytämä eksistentialistinen kuolema tai Derridan löytämä differance). Analyyttinen filosofia siis jää helposti naiiviksi ja saattaa arkikieleen ja tieteisiin pohjatessaan usein vieraantua siitä todellisuudesta, jossa ihminen oikeasti elää eikä vain kuvittele elävänsä. Näin analyyttinen filosofia ei kohtaa sitä, mitä sen oikeastaan ihmisten ihmisille tekemänä kuuluisi, vaan toimii kuin jonkin muun objektiivisen päämäärän eteen (tosin analyyttinen filosofia antaa monia tärkeitä välineitä filosofian tekemiseen, mutta pelkästään välineenä se jää tehtävänsä puolitiehen).
  
2. Ajattelin fenomenologian ja spekulatiivisen realismin suhdetta. Meillasseaux sanoo spekulatiivisen realismin jatkavan fenomenologian siitä kohdasta, jossa fenomenologia ei pääse pidemmälle tai astuu harhaan. Lukiessani Husserltutkimusta olen kuitenkin sitä mieltä, että spekulatiivinen realismi on fenomenologiaa sen verran lähellä, että jos Heideggeria sanotaan fenomenologiksi, tulisi samaa nimeä käyttää Meillasseaux'sta. Näin spekulatiivinen realismi olisikin oikeastaan fenomenologian haara, joka kehittää fenomenologista tutkimusta omaan nykyaikaiseen suuntaansa.

Ps. Haluisin jutella tästä Tuukan kanssa ja kysellä sen mielipidettä. Ärsyttää, kun se on siellä kaukana juuri nyt, kun olisi puhuttavaa.

3. Ajatuksia Juha Himangan teksteistä Phenomenology and Reduction -kokoelmassa:

-Levinasin mukaan järki ei merkitse Husserlille sitä, että noustaan datan yläpuolelle suoraan, vaan että se on samanarvoinen kokemuksen kanssa, eli sen ensi sijaisen "leibhaft"-hetken kanssa, jossa objekti on läsnä ns. "lihana ja verenä".
   Tällä tavalla Husserl ottaa kantaa vanhaan keskusteluun rationalismin ja empirismin ensi sijaisuudesta. Husserl siis poistaa vastakkainasettelun ja tuo kummankin tarkastelutavan yhteen luodessaan uuden tavan tutkia.

-Himangan tekstistä Does the Earth Move? tulee esiin pari kohtaa, joista näkyy fenomenologian ja spekulatiivisen realismin samankaltaisuus (ja voidaan ajatella, että Meillasseaux ajatteli filosofiansa olevan kovin fenomenologiasta eroavaa, sillä hän peilasi teoriaansa vain fenomenologiaa vasten, eikä esimerkiksi spekulatiivisen realismin ja fenomenologian eroja eroihin suhteessa muihin teorioihin): lainatessaan Heideggeria tulee esiin kysymys "Onko yksinkertainen havainto auringosta ennen meitä mahdollinen?", joka kuvastaa tilannetta, että ilman elettyä kehoa (joka havaitsee) ole olemassa positioita, ei olemista tai edes tilaa. Tämä liittyy M:n kysymykseen siitä, voidaanko puhua satojentuhansien vuosien takaisista asioista ns. tosina sekä kysymykseen luonnonlaeista, joista Himanka kirjoittaa, että todistaakseen jotakin tulee ensin hyväksyä luonnonlait, jotta voisi todistaa niiden avulla niitä lisää (tässä kohtaa H puhuu pendulumista ja Maan pyörimisestä).
    Toisessa kohdassa Himanka huomauttaa, että jonkin fysikaalisen asian todistaminen luonnonlakeihin nojautuen pohjaa aina oletukseen, että luonto on säännöllinen. Tästä taas tuli mieleen M:n pohjalta, että tiedehän on ihmisen luoma systeemi inhimillisestä näkökulmasta, joka toki toimii (näillä näkymin), muttei olisi olemassa ilman ihmistä. Tieteen tutkimat asiat eivät taas ole itse tieteestä riippuvaisia ja voivat toki olla olemassa ilman meitäkin (tosin "olla olemassa") siten, ettei se ole meille ymmärrettävissä.

-Itse fenomenologiasta: Does the Earth Move -tekstistä tuli mieleen, että fenomenologia on verrattavissa esimerkiksi logiikkaan siinä mielessä, että se on tarkastelutapa, jonka pohjalta voidaan kehittää erilaisia teorioita, kuten juuri spekulatiivinen realismi tai osa feminististä filosofiaa. Siten fenomenologian itsensä kehittäminen ja tutkiminen on tarkastelutavan kehittämistä ja tutkimista.
    Mietin myös fenomenologiaa suhteessa Kantiin, joka puhui ihmiskunnan heräämisestä lapsuudestaan. Tavallaan fenomenologia naiiviuden esiin tuojana ja siitä eroon pyrkivänä tutkimustapana on juuri sitä heräämistä (mm. tieteen arkikielen itsestäänselvyyden olettamuksesta).
    Reduktion ollessa Husserlin tärkein metodinen löytä tulee fenomenologiasta aika varma tutkimustapa: jos se on läpikotaisin kriittinen, ovat pieleen menemisen todennköisyydet tai edes mahdollisuudet melko pienet.
    Juuri reduktion avulla voitaisiin päästä siihen Katin heräämiseen, sillä katsantotapa ennen ja jälkeen reduktion muuttuu naiivista ymmärtäväksi. Esimerkkinä tästä voisi olla feministinen filosofia, joka ottaa lähtökohdaksi yhteiskunnassa vallitsevan tavan katsoa sukupuolia ja reduktion avulla päätyy näkemään asiat kriittisyyden kautta toisin (eli ymmärtää tilanteen todellisen laidan, sen syyt ja näkökulmat).
   Näin ollen reduktiivisena metodina fenomenologia tosiaan on tarkastelutapana pohja, jolta lähteä tekemään tutkimusta. Fenomenologia on siis todellisen filosofisen tutkimuksen perusta, jostä lähdetään purkamaan itsestäänselvyyksiä.

Ps. Reduktion ennen ja jälkeen luomat erilaiset näkökulmat ovat mielestäni yhteneväiset Heideggerin täälläolon ja kenen tahansa käsitteisiin sekä Nietzschen perspektivismiin. Tosin N hieman näytti arvottavan eri näkökulmia, mitä Heidegger ei ainakaan omien sanojensa mukaan tee.