Et plus á Tallinn

Tallinnassa on kivaa, mutta kotona on paremmin. Siksi pitääkin käydä välillä muualla, jotta muistaisi, kuinka hyvä on olla kotona. Niin on aina. Jos synnyinkaupungissa ei ole kivaa, niin se ei sitten näköjään ole koti.

Ja on yö. Yöllä elämän estetiikka aina jotenkin kasvaa. Kävin katsomassa elokuvan, La Grande Bellezzan, se oli oikein kaunis. Ehkä siksi estetiikanaisti on niin herkkä juuri nyt, se sai paljon ärsykettä tänään. 

Kreikkalaisten naamio

Napsahduksia.
Sisko,
olet niin kaukana.
Persoona nauraa,
sielusi peili
antaa ilmi.
Tiedän,
mutten tiedä,
kuinka kertoa,
sanoa, että ymmärrän.
Anna anteeksi
rakkaimpani,
pienimpäni,
kaunis linnunpoikaseni.
Elämä ei ole hyvä,
eikä ole sanoja,
joilla sanoa,
että määränpää
on kuolema. 

Ja anteeksi edellinen. Aina käy näin, kun väsyttää ja silmiin sattuu.

Istun Aleksandriassa ja silmät painuvat kiinni, enkä jaksaisi enää tehdä tätä.

Mietin mahdollisuutta kirjoittaa runoja yliopiston kirjastosta ja tylsästä ja hiukkasen hankalasta esseen korjailusta. Miten kuivaa. Kuivarunoja??? Sana kuulostaa hyvältä.
Kello on kolhta 12, olen ollut Aleksandriassa yhdeksästä asti korjaamassa proseminaariesseetä, jossa oli musertavan paljon virheitä, mutta onneksi uskon Emilian sanoihin, joten mitä enemmän pelkkiä pikkuvirheitä, sitä parempi teksti on, sillä huonoa tekstiä on vaikeaa kritisoida pikkuasioista, vaan kritiikki osuu ennemminkin koko aiheeseen tai siihen, ettei edes löydy mitään, mitä sanoa.
Toisaalta, mitä väliä.
Arvosanat ovat egopönkitystä, ja on vain parempi, jos pääsee ylimielisyydestä ja itsetyytyväisestä myhäilystään eroon.
Aleksandria on kivanmuotoinen, estetiikka ja siisti näköala ovat tärkeämpää kuin proseminaariarvosana. Ainakin haluan uskoa niin.

Haluaisin mennä kotiin. Toivon, ettei vieressä istuva tyyppi kiinnitä kirjoittamaani huomiota, tuntuu hölmöltä valittaa täällä tällä tavalla. Mutta väsyttää.

Tarmon puuska. Teen jutun loppuun ja lähden sitten.
Oki siitä tuli valmis. Lopultakin, toivottavasti Wallgren nyt hyväksyy tämän, eikä tätä tarvitsisi enää tehdä, tässä on nyt mennyt puoli vuotta jo.

Haluun kakkua...

Poistin edellisen. Mua väsyttää todella paljon.

No poistin sitten kokonaan edellisen.
Mun mielestä Tuukan vertaus henkisestä tasapainosta nuorallatanssimisesta on hyvä, mutta nyt mä en enää kestä sitä sanaa.
Mutta hyvä, että kaikki on nyt taas hyvin ainakin joltakin osaa.

Mun pitää nyt myös sanoa, mä haluaisin huutaa tän ulos, mutta sanoja ei tule.
Mun yksi rakas ihminen kuoli, enkä osaa suhtautua siihen mitenkään. Näin siitä taas viime yönä unta ja oon nähnyt viikon sisällä todella sekavia unia, joissa etsin jotakuta, mutta tiedän, etten löydä mitään. Itseasiassa J jonka kanssa äsken puhuin, oli myös siinä viimeisessä ja se yritti neuvoa mulle, mistä etsiä, mutta se kaikki oli turhaa ja heräsin peloissani siitä, etten löytänyt sitä ihmistä.
Sain tietää kuolemasta 6. päivä Kuppalassa, ja kaikki on jotenkin sen jälkeen tuntunut todella oudolta. Mua väsyttää todella paljon, en jaksa oikein puhua ja koko ajan itkettää. Toivottavasti kukaan ei huomauttele mulle siitä , mitä kukaan ei varmaan teekään, mutta mua aina pelottaa, että se, että ilmaisen asioita, koska muuten sekoaisin, saa ihmiset pelokkaiksi ja pois mun luota.
Hiljalleen alkaa ottaa päähän, että kaikki kaatuu koko ajan uudestaan kasaan. Haluisin päästä näistä jo eroon ja elää normaalia ja kivaa elämää, jossa ei koko ajan tarvitsisi ponnistella pitääkseen itseään järjissään ja sosiaalisena ja normaalina ihmisenä. Onneksi on Tuukka, joka saa mut aamuisin ylös ja tekemään asioita. Haluisin kuitenkin pystyä siihen kaikkeen ihan itse muinakin kuin parhaina aamuina.
Kävin eilen äidin kanssa teatterissa, ja äitikään ei voi ihan hyvin. Se ei nukahda iltaisin ennen lasillista viiniä, joka rentouttaa, ja se oli eilen ottanut päiväunet, jottei nukahtaisi teatteriin. Jotenkin tuntui kamalalta, kun en oikein voinut auttaa, kun en jaksanut puhua tai edes olla kovin hereillä. Ympäröivät ihmiset tuntuivat niin painavilta, ja vajosin jatkuvasti oman pääni sisään. Joskus on niin vaikeaa olla ympäristössään ja ottaa  kontaktia muihin.

Menen tänään Tampereelle. En jaksa olla enää iloinen ja cool, mutta onneksi Eili ja muut ihanaiset varmasti ymmärtää. Väsyttää vain niiin paljon.