FLOW -ajatuken virtaa ja huimaa vauhtia

Puhuimme kahvikupin äärellä filosofiaa. Keskustelumme liikkui Aristoteleen hyve-etiikasta Kantin velvollisuusetiikkaan, siitä Venäjän poliittiseen tilanteeseen ja venäläiseen temperamenttiin. Palasimme taas etiikkaan, puhuimme Kantin ajatuksista, esitin kritiikkiä ja opettajani korjasi, lisäsi, kertoi uusia kiinnostavia asioita. Ajatus tuli ajatuksen perään, toisen päälle, assosiaatio eli vahvasti, kaikki tiivistyi, 2000 vuoden takainen oli osa nykypäivää. Kuinka Aristoteleen ajatukset elävät tässä päivässä? Mitä ovat hyveet? Kantin oppilas, Georg von Wright oli nykyvelvollisuuseetikkko. Vastasin kysymykseen, miten vertaisin hyve- ja velvollisuusetiikkaa, puhuimme teloksesta, essentialismista, ihmisjärjestä, ihmisen päämäärästä. Ihmisen ominaisuus on järjellisyys, ihminen on järjellinen, järjestä syntyy onni. Hyveestä syntyy onni. Viisaudesta, rohkeudesta, hyväntahtoisuudesta syntyy onni. Velvollisuudesta ei synny muuta kuin moraalia itseään.
Flow jatkuu vieläkin. Ajatuksia, paljon ajatuksia syntyy ja valaisee mieleni. Luen lisää, ajattelen, pohdin, ymmärrän. Olen saapunut viisauden lähteelle, enää tulee vain sukeltaa.

ihminen on kotona

Eili ihmetteli, missä minun inhimillisyyteni on, kun näytän peittävän sen kaiken perfektionismini ja upeuteni alle. Voinen siis kertoa, että minun inhimillisyyteni on löydettävissä salaisten seinien sisäpuolella, salaisessa maailmassa -eli kotonani. Kotona inhimillisyyteni räjähtää päästäessään ulos kaiken sen, minkä olen piilottanut muilta muualla ollessani. Jos näkisitte minut kotona... "Huhhuh", te tokaisisitte, ja jäisitte toljottamaan suu auki ihmetyksestä.
Kotona, nimittäin, olen kyllä aikamoinen. Melkeinpä sika. Tai, en nyt sentään ihan sika, onhan Henrik täällä, jota varten yritän pitää yllä edes hieman viehkeyttä. Kuitenkin, kotona ollessani istun koneella, dataan turhanpäiväisyyksiä, käyn jääkaapilla vähän väliä ja kahmin suuhuni mitä käsiini saan. En siivoa, vaan kolmen päivän likaiset lautaset ja kupit odottavat pitkin asuntoa. En kerää käyttämiäni vaatteita lattialta, vaan jätän ne siihen, kunnes pyykkivuoro koittaa. Useimmiten olen puolipukeissa, tälläkin hetkellä vain alusvaatteissa, röhnöttämässä sohvalla. Hillopurkki on auki ja leipä on leikkuulaudalla, en vaivaudu siistimään keittiötä. Kaikki on aivan totaalisessa kaaoksessa, en löydä mitään, kaikkialla on likaa, kaikkialla olisi jotakin, mitä voisi hieman siivota.
En kuitenkaan siivoa, vaan pyydän Henrikiä paistamaan minulle lisää leipää, paksussa rasvassa, tietty. Syötyäni menen vesiklosettiin, tai mitä sitä sieventelemään, menen pöntölle. Tulen takaisin ja röhnötän hieman lisää, samaan aikaan, kun Henrik kirjoittaa koulujuttuja. Mm.. ehkä kohta voisi lukea jotakin jännää. Tai ei.
Röyhtäilen ja piereskelen, haen lisää syötävää ja olen sohvaläski. Olen kaukana kauniista, täydellisestä naisesta, olen vain yksinkertaisesti sika, sittenkin.
No, ehkä viimeinen oli hieman liioiteltua, enhän minä nyt sentään sellaisia harrasta. Mutta se sotku ja puolipukeisuus ja paistetun leivän syöminen (tosin vain yhden palan) oli mitä totisinta totta.
Näin. Nyt sain sen kerrottua, ilmaistua, mikä todella olen. Puoli-sika, pikkuporsas, tai vain läski laiskimus.
Hyvä. Nyt voisinkin mennä keittämään meille vihreää teetä ja hieman siivoamaan kotia. Laitoin lisäksi juuri Chopinin menuetin soimaan.