Iloinen mieli

Musiikki virtaa, korvista päähän, mielen sopukoihin. Kuulen uuden maailman, kokonaan vieraan. Pian taka-alalta alkaa kuitenkin kuulua jotakin tuttua. Tasainen tahti ja kitaran näppäillyt soinnut. Sellon virtaava sointi.
Mieli täyttyy ilosta. Siellä, missä hetki sitten oli vain surua ja epätoivoa, on nyt riemua ja kauneutta. Vaikka laulun sanat ovatkin surulliset, tulee minusta melodian ansiosta iloinen.
Musiikin lakkaessa tunne jää. Pian se hiljalleen alkaa hiipua pois, ja melakoliani palaa.

Mustasukkaisuus

Aivot alkavat heittää tyhmää fingerporivitsiä juuri tässä mielentilassa: minullahan on mustat sukat! haahaa, mieleni muuttui juuri ihan todella paljon paremmaksi, kiitos vain aivot.
On oikeasti ihan todella kivaa, oikeasti, että olet pitämässä hauskaa työpaikkasi virkistysillassa. Ansaitset vähän hauskanpitoa, kun olet ollut niin masentunut. Silti minua vähän jotenkin kai ahdistaa ja ehkä pelottaakin, en tiedä. Haluaisin itseasiassa soittaa arapojalle, mutta arapoika varmasti on pitämässä kavereiden kanssa hauskaa, eikä halua, että häiritsen. Voisin toki soittaa myös Herra Höynäkutrille, mutten oikein kehtaa, ja se olisi jotenkin kummallista.
Pelkään, että löydät sieltä jonkun kivan tytön ja sitten niin edelleen. Minä odotan kotona, että tulet taas luokseni. Ainiin, päätä särkee aika paljon, pitäisi juoda vettä.
Henrik, minä rakastan sinua, ma armastan sind. Ole kiltti, äläkä satuta minua. Vihaan mustasukkaisuutta, yritän päästä tästä eroon, mutten halua, että katoat jonkun toisen tytön matkaan. Musi-musi ja kalli-kalli sulle.

Kipu kaukana

Berliini, sinä kaunis betonin ja auringon kaupunki, joka olet täynnä väriä ja elämää. Vain sinussa jopa betoni on kaunista. Kauniissa, kaukaisessa kaupungissa kipu on paljon parempi. Täällä, kotona, kipu on pahempi, iskee todellisemmin ja ahdistavammin. En voi mennä ulos, kuolen tänne, kaikki kaatuu päälle. Olisinpa Berliinissä, siellä nauttisin, täällä en voi, täällä ahdistaa niin, että päätä särkee ja rintakehä vajoaa kasaan musertaen sydämeni.

Jumala ja illuusio

Jumala on kaikkeus. Jumala emigroituu kaikesta elävästä, ja kaikki elävä on osa Jumalaa. Tämä iloinen illuusiommekin on osa meitä ja Jumalaa niin kauan kuin elämme harhassa.
Joskus kysytään, miksi Jumala antaa pahan tapahtua, tai sanotaan, että Jumala on niin hyvä, että on erottanut pahuutensa Saatanaksi. Ei ole mitään hyvää eikä mitään pahaa, on vain tuntemus ja oma reaktio. Hyvä ja paha on meidän psyykkeessämme, joten halutessamme päästä pahasta tai hyvästä eroon on meidän vain opittava uusi suhtautumistapa.

Otsalohkossa on ruuhkaa, joten osa tekijöistä heivataan julmasti ulos.

Ulkona on kaunis sää,
ihanaa, ihanaa, vihreää.
Täällä
ei ole kaunis sää,
en jaksaisi, mutta pitää.
Haluaisin juosta, hihkua ilosta,
mutta ei,
itken hartetteni painosta.

Sinä saatanan mies,
en jaksa ajatella sinua enää,
oih ja voih, kukaties,
on puheissasi perää.
Ulkona on ihana sää,
mutta sinä et anna minun nauttia siitä,
en jaksa sinua enää,
lähetä jo se hiton sähköposti,
niin se siitä.

Onhan se kiinnostavaa, se Kantin filosofia ja Hegelin henki, mutta, kun toivoisin tämän jo olevan ohi. Haluaisin kaiken raskaan olevan ohi, mutta pelkään tulevia hetkiä, pelkään tulevaisuuden raskautta, jos se on tätä, mitä on nyt.
JAG MÅSTE KUNNA PRATA SVENSKA NU!!! Hur har jag varit en sådan idiot att jag tyckte att jag skulle kunna tala så bra svenska att jag skulle komma in i det humanistiska fakultetet??!! Oj nej, jag kommer in ingenstans, och vi måste flytta till Henriks fammo tills vi har funnit en ny bostad.
Ärsyttää, kun en voi opiskella, kun on ylppärit vielä edessä ja kaikenlaiset tapaamiset vielä edessä ja pääsykokeet edessä ja koko tulevaisuus vaakalaudalla ja sitten saan haukkuja saatanan mieheltä, joka luulee olevansa jotain, mitä ei ole. Sitten se saatanan mies vielä häiritsee minun opiskeluani ja yöunianikin välillä, mietin vain omaa turhuuttani, tyhmyyttäni ja sitä, miten olen nyt möhlinyt koko opiskeluni ja ollut idiootti. Pyydän tuhannesti anteeksi, mutta onneksi minullakin on puolustukseni. Tosin nyt, kun sanoin, että minulla on puolustukseni, et haluakaan kuulla niitä, halua minusta oman unelmasi, ja tietenkin minä haluaisin olla se, sillä sehän on minunkin unelmani. Kaikki ei vain aina mene niin, ei minusta tule mitään filosofianprofessoria 23-vuotiaana. Hiton idiootti sinäkin kyllä olet, enhän minä ole mitenkään erityinen.

Vammainen maailma ja ruma minä.

Mua ärsyttää. Piste. Ihan perseestä tämä nyt on, kun haittaa se, ettei jotkut mukatärkeät ihmiset ole kiinnostuneita puhumaan mulle. Kyllä se vähän egoon vaikuttaa, varsinkin, kun samalla nämä mun ihanat kaverit ja suurenmoiset ihmiset ovat huomion keskipisteinä, ja mä istun yksin nurkassa ja katselen minuutin väein kelloa pohtien, oisko jo tarpeeksi kauan täällä istuttu, kehtaisko jo lähteä.
Toinenkin asia ärsyttää. Mun naama on ruma tein sille mitä tahansa. Musta ei ikinä tule kaunista, vaikka laihtuisin kuinka paljon. Mä en ymärrä, kuinka Henrik saattoi rakastua tähän pullaposkityynynaamaan ja jaksaa vielä katsoa sitä joka päivä monta tuntia. Hyi mä vihaan valokuvaajia ja peilejä. Olisin ihan nätti jos mulla ei olisi päätä, mutta ei sitten, ei ole pakko, ole vain pullaposki ja helttaleuka mulla.
Ärsyttää myös se, ettei mikään opiskelu mene päähän. Kaikki Derridat ja Deweyt menee ohi, mitään ei jää mieleen. "The brain has an anourmous capacity of saving information. -Won´t" on ehkä hienoin luonnehdinta ihmisen aivoon ikinä.

Pitäisi kai alkaa taas aktiivisesti henkistyä, ehkä unohtaisin suuren egoni ja tyhmän maailman.