Olisinpa onnellinen sika, enkä surullinen Sokrates

Sinä raiskasit minut,

muttet tiedä sitä.

Et tiedä, että tiedän,

sillä luulit, etten ymmärrä.

Sammuneet ihmiset eivät halua teetä.

Toivottavasti käytit kortsua,

ja ehkä käytitkin,

mutten muista.

Mutta muistan sen,

kun nostit mekkoani, riisuit alushousuni,

työnsit sisääni,

ja minä tunsin sen, mutten kyennyt puhuman.

Tulit ulos, vedit housut ylös ja hameen alas, ja veit minut kotiin.

Olit siis hyvä ihminen.

Vai meninköhän bussilla.

Eihän suhteessa voi raiskata,

siis työsuhteessa,

varsinkin ihastuksessa,

jos on "jotain juttua".

Moraali on myös velvollisuuksia itseä kohtaan,

ja minä olin paha ihminen. 

Tänään on ihana päivä

Luen Husserlin Ideoiden ensimmäistä kirjaa: tyhjä signifikantti X, immanenssi, transsendenssi, objektiivisuus ja intersubjektiivisuus.

Samaan aikaan sähköpostiin tipahtelee Sara H.:n analyyseja Husserlista ja välittyneestä kommunikaatiosta.

Ulkona on hämärää, harmaata, todellinen marras.

Tunnen tästä syvää mielihyvää.

Töissä itkemisestä tulee nälkä

 On aika raskasta olla alle 30 v nainen asiantuntijatehtävissä, koska joka suunnasta, myös muilta oletetusti naisilta, tulee epä- ja ennakkoluuloista suhtautumista mun osaamiseen, vaikka yliopiston ulkopuolella oon usein se kaikkein korkeiten koulutettu henkilö työporukassa. 

Covid-19 vol. 2

On toinen koronakesä 2021.

Pakko päästä pois Suomesta,

jotta voi kuunnella

Jaakkoa,

Einoa,

Kalevia,

ja altistaa itsensä häpeälle 

monesta suunnasta,

olla milleniaalihipsteri 

salaisessa paikassa, omassa Narniassa.

Kielletyllä alueella,

tanssimassa tanssikiellon aikana,

Itä-Virossa, Pe(i)psin äärellä,

valkoista hiekkaa kantapäissäni,

kuuma tuuli puhaltaa järveltä

tuoden sinilevän kukkimaan,

ja uusi pandemia on tulossa.

En usko enää tulevaan, turvaan tai tavalliseen.

Uusi normaali on jatkuva epävarmuus,

juhlat nyt, sillä lupauksista huolimatta

lupaa juhliin ei tullut tai ole tulossa. 

Sorry not sorry, en enää.

Minunkin on pakko saada elää.