Edellisen tekstin kommenteista on alkanut viritä niin paljon ajateltavaa, että päätin kirjoittaa ajatuksiani taas auki monologimuotoon (ks. myös mun ja A.V. Riikinsaaren dialogi kommenteissa, erityisesti jälkimmäisen pointit!). Lukiessani Merleau-Pontyn luentoja pedagogiikasta ja kehityksestä mieleeni tulivat omat ajatukseni seksuaalisuudesta (M-P tosiaan kirjoittaa lapsen kehityksen yhteydessä myös seksuaalisuudesta, koska se kuuluu olennaisesti ihmisen kehityksen piiriin). Tässä muutamia huomioita.
Törmäsin kääntäjän (Talia Welsh) johdannossa seuraaviin lauseisiin, jotka pohjaavat laajempaan, Freudista johdettuun, mutta ei-freudilaiseen, psykoanalyyttiseen teoriaan (olen pahoillani englanninkielisistä lainauksista, en jaksa kääntää):
"[...] an expanded idea of sexuality. Instead-of sexuality always being directly tied to the genitals and behavior directed toward intercourse, sexuality "overflows" such a categorization. Sexuality is about a general relationship between the subject and other. It is grounded in body consciousness."
Toisin sanoen seksuaalisuus on suhdetta toiseen ja suhdetta itseen sekä siihen toisen ja itsen väliseen suhteeseen. Samoin kuin kaikki suhde maailmaan ja toisiin, myös seksuaalisuudessa kehollisuus on olennaisessa osassa, ja suhde toiseen (ja maailmaan) tapahtuu vain kehotietoisuuden myötä. Seksuaalisuudessa kiinnostus toiseen on tosin, toisin kuin monissa muissa sosiaalisissa suhteissa, välttämättä kiinnostunut myös toisen materiaalisuudesta siinä mielessä, ettei suhde toiseen liity ensi sijaisesti toisen näkökulmaan maailmasta ja siihen transsendenssiin, jota en voi koskaan saavuttaa, vaan myös yhtä lailla toisen kehon pintaan ja sen koskettamiseen (vaikka sitä ei lopulta konkreettisesti haluaisikaan tai voisi koskettaa). Myös suhde omaan kehoon on erilainen kuin ystävyyden tai muun ei-kosketusta-vaativan suhteen kohdalla; seksuaalinen kokemus liittyy kosketuksen kaipuuseen, joko toisen tai oman.
Merleau-Pontyn kautta ymmärretään myös, ettei seksuaalisuus ole pelkästään yksilöllistä, vaan sen taustalla on yhteiskunnallisia, eli myös historiallis-kulttuurisia, tekijöitä. Kuten Welsh taas huomauttaa:
"One example of conflicts that will inevitably be structured both by the child's physical-psychological development and the social milieu is the manner in which sexual development occurs. [...] Merleau-Ponty argues that while sexual development is motivated by physical development, no account merely of physical development will suffice to explain it. He argues that 'development is not a solely bodily fact, nor is it totally cultural.' Merleau-Ponty does not disagree with the classical Freudian concept that heterosexuality is the normal telos of psychosexual development, but he argues against the notion that physical maturation causes heterosexuality to develop."
Merleau-Ponty ei toki ole näiden ajatuksiensa kanssa yksin. Myös Foucault'n analyysien (mm. Seksuaalisuuden historia) myötä voidaan huomata, että seksuaalisuus on erilaista eri aikakausilla ja eri yhteiskunnissa. Foucault'n keskittyessä lähinnä eri aikakausiin, Merlau-Ponty on kiinnostunut myös samanaikaisista eri kulttuureista (tosin hänen tapansa puhua ei-eurooppalaisista kulttuureista on paikoin rasistinen tai muuten ongelmallinen, mutta se ei muuta itse seksuaalisuuden ei-universaalin luonteen paljastavan analyysin pätevyyttä).
Tietenkään seksuaalinen kehitys ei ole täysin spontaania ja satunnaista, vaan kussakin historiallis-kulttuurisessa tilanteessa se tapahtuu melko välttämättä tietyissä raameissa. Ei voida siis sanoa, että esimerkiksi heteroseksuaalisuus tai ihmisen queer-luonne olisivat jotenkin omaa valintaa tai että kyseinen ihminen olisi vain sattumalta kehittynyt sellaiseksi kuin on. Pikemminkin, Merleau-Pontyn mukaan meidän on vastattava ympäröivään yhteiskuntaan sen mahdollistamalla tavalla. Tapa, miten vastaamme toisiin ja itseemme on periaatteessa spontaania, mutta käytännössä aina kulttuuristen raamien sanelemaa ("determined to respond to it. How she responds is in principle spontaneous, but in practice limited by social constraints").
Kuten Merleau-Ponty sanoo:
"Nevertheless, development follows certain lines all the same; the possibilities of aberration are not infinite. This order, entirely contingent as it may be, must surge forth spontaneously from prior states, from materials that it is going to utilize. Maturation consists in the adequation between the meaning of realized behavior and the materials with which this meaning realizes itself. The individual must take up again what the present bodily state has rendered possible. We find this very idea in the psychology of form, an idea which is itself much more a question than a response, is incomplete. Development is as little a destiny as it is an unconditioned freedom, for the individual always accomplishes a decisive act of development in a particular corporeal field."
Ajatus maailmaan, toisiin ja omaan itseen vastaamisesta tulee (ainakin) Heideggerilta. Ajatus on se, että me emme ole täysin passiivisia maaimassa olevia ja täysin kausaalisia olentoja, mutta emme myöskään pysty täysin päättämään omasta toiminnastamme ja maailmassa olemisestamme. Voimme toimia vain annetuissa puitteissa, ja joudumme ns. vastaamaan sille, mitä kohtaamme. Toimintamme on siis jatkuvasti niin sanotusti reaktiivista (mutta ei välttämättä nietzscheläisessä mielessä). Toimintamme ja elämämme, samoin oma kehityksemme, voisivat periaatteessa olla toisinkin, mutta ollessamme aina jo jossain kulttuuris-historiallis-sosiaalisessa ja myös maantieteellisessä jne. tilanteessa joudumme toimimaan vastauksena tilanteellemme. Näin myös seksuaalisuuden suhteen.
Miten tulkita sitten omaa seksuaalisuutta? Tietenkin se tuntuu omalta, mutta toisaalta annetulta. Seksuaalisuus ei tuntuisi seksuaalisuudelta, jos sitä ei kokisi jonkinlaisena ominaisuutena tai persoonallisuuden osana, jota ei ole itse päättänyt. Samaan aikaan erityisesti tämän hetkisessä suomalaisessa ja paikoin myös muussa länsimaalaisessa keskustelussa seksuaalisuus käsitetään kunkin yksilön välttämättömäksi kehityksen tulokseksi tai yksilössä välttämättä tietyssä muodossa olevaksi. Tuntuu jopa vaaralliselta sanoa, että tietynlainen seksuaalisuus olisi seurausta tietynlaisesta yhteiskunnasta. Näin uskaltaisin kuitenkin väittää.
Ei siis niin, että olisimme itse voineet päättää seksuaalisuutemme luonteesta. Löytyy paljon näyttöä sen puolesta, etteivät yksilöt voi omalle seksuaalisuudelleen mitään. Muutenhan muita kuin heteroseksuaaleja ei monissa yhteiskunnissa olisi, koska kaikenlainen muu seksuaalisuus on niin pitkään ollut niin inhotussa ja rankasti sorretussa asemassa, ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ovat monesti kertoneet yrittäneensä muuttua heteroseksuaaleiksi.
Seksuaalisuuden muodot eivät kuitenkaan ole universaaleja. Kuten muukin ihmisen elämä ja kehitys, väittäisin, että seksuaalisuuskin on jatkuvassa muutoksessa ja kehityksessä ympäröivään maailmaan ja kohtaamiini henkilöihin vastaamisena. En siis voi päättää, ainakaan täysin, millainen itse olen (derridalaisittain sanottuna olen ei-identtinen itseni kanssa), mutta eri ajassa ja paikassa, toisin sanoen eri tilanteessa, olisin erilainen. Siksi löydän jatkuvasti uutta niin itsestäni kuin toisista.
.jpg)
